Kategoriat
Politiikka

Uusipaavalniemi ennusti loikkaamisensa talousluvuista jo vuosia sitten

(M15) Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemen (prop.) loikkaamisen takana on dramaattisia syitä, paljastavat Lehden haltuunsa saamat haastattelut. Uusipaavalniemen mukaan hän näki lähtönsä keskustasta perussuomalaisiin jo vuosia sitten tarkkailemalla asuntojen hintakehitystä, kansantalouden tilaa sekä lalla-lalla.
”Lisäksi valintaani vaikutti se, että perussuomalaisten ryhmä noudattaa samaa linjaa kuin minäkin; vastustamme kaikkea ja olemme aina ehdottoman oikeassa. Ja jos emme olisikaan, olemme silti”, Uusipaavalniemi kertoo.
”Lisäksi haluaisin sanoa että romahdus ja huutaa muutaman kerran susi susi, koska sillä saa kivasti naamansa julkisuuteen ilman varsinaista sisältöä”, urheilusankari jatkaa.
Uusipaavalniemen loikkaukseen tai sen ajankohtaan ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavalla eikä yhtään eikä olleskansa se, että laskusuunnassa olevan keskustan riveistä jatkokaudelle pääseminen voisi olla vaikeampaa kuin kovassa nousussa olevien perussuomalaisten joukosta, kun taas isomman keskustan sylissä on ollut jokseenkin mukava olla yli kolme neljäsosaa vaalikaudesta kun varmaankin prestiisi ja näkyvyys ovat olleet vähän eri luokkaa, ja öö, olin sanomassa siis että eihän tällaista kukaan tekisi koska kaikkihan me olemme kansan asialla ja suoraselkäisiä.

10 vastausta aiheeseen “Uusipaavalniemi ennusti loikkaamisensa talousluvuista jo vuosia sitten”

On äänestäjienkin kannalta kätevää, että kaikki selkärangattomat loikkarit, populistiset takinkääntäjät ja epäpätevät paskanpuhujat keskitetään vähitellen yhteen puolueeseen.

Missä se uusiksen rubiikin kuutio on? Kyllä silläkin on jotain tekemistä tämän asian kanssa.

’On äänestäjienkin kannalta kätevää, että kaikki selkärangattomat loikkarit, populistiset takinkääntäjät ja epäpätevät paskanpuhujat keskitetään vähitellen yhteen puolueeseen.’
Ai, onko muka muunkinlaisia poliitikkoja olemassa?

Persujen curling-tiimiin siirtynyt Uusipaavalniemi sai heiltä parhaat siirtokorvaukset.
Sitä paitsi siirtoluukku umpeutui Päivi Räsäsen ollessa Saturnuksen kiertoradalla, joten kristillisten lopullinen tarjous jäi Herran tietoon.

Persujen curling-tiimiin siirtynyt Uusipaavalniemi sai heiltä parhaat siirtokorvaukset.
Sitä paitsi siirtoluukku umpeutui Päivi Räsäsen ollessa Saturnuksen kiertoradalla, joten kristillisten lopullinen tarjous jäi Herran tietoon.

Vastaa käyttäjälle Tweets that mention Uusipaavalniemi ennusti loikkaamisensa talousluvuista jo vuosia sitten » Lehti -- Topsy.com Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehti-ohjelma Yle.fi:ssä 22.11. alkaen

Close