Kategoriat
Kulttuuri

Prince järjestää lisää peruttavia keikkoja

(LIPPULAPPU) [search]Prince[search] on ilmoittanut järjestävänsä suuren kysynnän vuoksi Suomessa ilmoitettua enemmän konsertteja, jotka perutaan viime hetkellä. Uusimman tiedon mukaan Prince aikoo peruuttaa joulukuun 24. päivän esiintymisen puolta viikkoa aiemmin ja tammikuun 1. päivälle suunnitellun keikan vain puolta tuntia ennen showtimeä. Ensi perjantain keikan perumisesta ilmoitettiin suunnitelman mukaisesti tänään.
”Suomalaisfanit pääsevät nautiskelemaan uskomattoman elinvoimaisesta keikan peruuttamista vain hetkiä ennen kuin Princen pitäisi nousta lavalle. Tämä tulee olemaan etenkin pitkämatkalaisille ainutlaatuinen kokemus”, keikkajärjestäjä kommentoi.
”Myönnän, että Princen perutut keikat olivat kovimmillaan 1980-luvulla, mutta kyllä nykykuntokin on osoittanut, että kukaan ei peru keikkojaan yhtä eroottisesti kuin Prince”, artistin fani Prinssi Nelson sanoi.
Lisäksi liput myydään Lippu.fi-palvelun kautta, jotta kukaan ei vahingossakaan pysty ostamaan niitä tai ainakin pääsee maksamaan itse tulostetuista lipuista 1,5 euron palvelumaksun.

10 vastausta aiheeseen “Prince järjestää lisää peruttavia keikkoja”

Ei mene mikään eteenpäin kun aina vaan peruutetaan. Vaikka täällä Lahdessa on niin odotettu. Yks perunanenä toi prince Daniel.

Princen kiertueen keskeytti Fennoskandian alueella voimistunut purppurasateen rintama. Parhaimmillaan barometrit näyttivät lukemaa 1999.

Kuten hodareiden myynti, ei rokkikeikkailukaan sovi ”värivikaisille”. Ei ainakaan joensuussa!!!11

”Kuten hodareiden myynti, ei rokkikeikkailukaan sovi “värivikaisille”. Ei ainakaan joensuussa!!!11”
Ja kirjoitin tämän muuten pilke silmäkulmassa ja odotin ilman muuta, että Lehti olisi muokannut sen parempaan ulkoasuun.

Kirjoitin tämän, koska toiveenani on, että lehti muokkaisi sen parempaan ulkoasuun. Siis mä en oo ollenkaan tyytyväinen siihen miltä tää mun teksti näyttää tänään. (Luetaan sttailausohjelman streotyyppihomon äänellä)

Minä taas perun nyt koko tämän kirjoitukseni, sillä näyttää siltä, ettei suomalainen toimittajakunta suorita mitään muokkauksia paskimpaankaan kommenttiin. Ja jos tämä kirjoitus sisältää kaikki nämä sanat, olisin ollut oikeassa, jos en olisi tätä perunut, niin kuin kuitenkin tein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Miesverkosto: Tanssiohjelmat sortavat normaalia suomalaista miestä

(BROADWAY) Suomalainen miesverkosto ME (Mulle Ensin) on pettynyt tanssiohjelmien saamaan suosioon Suomessa. Jokaisen suomalaisen miehen tasa-arvoa kannattava ME korostaa, että...

Close