Kategoriat
Kotimaa Urheilu

Baxterilta vahva tuki homoiltakeskustelijoille

(1997 JÄLLEEN) Suomen maajoukkueen päävalmentaja  [search]Stuart Baxter[/search] antoi voimakkaan tukensa Ajankohtaisen kakkosen homoillassa painovoimateorioitaan esitelleille Sonja Falkille, [search term=”Päivi Räsänen”]Päivi Räsäselle[search], Matti Revolle ja Pasi Turuselle.  Toivottavasti pian entisen päävalmentajan mukaan hän ja hänen todellisuudesta irronneet kollegansa ansaitsevat pelkästään kehuja.
”Siksi, että argumentoimme hyvin. Hallitsimme keskustelua ja loimme kiusallisia tilanteita. Seuraatko sinä edes kansainvälistä homonstelua?” Baxter kyseli hämmentyneeltä Lehden toimittajalta.
Baxterin mielestä on myös käsittämätöntä, että homoliittokeskusteluun ottavat kantaa sitä kokeilemattomat, tai ehkä jotain sinne päin, mahdollisesti.
”Minun äitini katsoi 35 vuotta, kun isäni ajoi naapurin setää, eikä hän silti oppinut homonstelemaan”, Baxter otti kantaa, sekoili, haukkui äitiään tai oli iloisesti hammondilla, ei näistä kommenteista selvää ota.
Baxter myös myönsi, ettei ollut nähnyt Ajankohtaista kakkosen keskusteluiltaa suorana. Skottiluotsi kertoi ehtineensä ajoissa television ääreen, mutta ei onnistunut vaihtamaan kanavaa ajoissa oikeaksi.

Yksi vastaus aiheeseen “Baxterilta vahva tuki homoiltakeskustelijoille”

Saa nähdä milloin asiallinen ja korrekti suomalaismedia uutisoi Baxterin olleen syyllinen vuoden 1997 Unkari-tappioon, Litmasen loputtomiin loukkaantumisiin ja koulumurhiin. On tää lynkkaus niin kivaa hei. Katso kuvat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *