Kategoriat
Ulkomaat Urheilu

Etelä-Afrikka odottaa hyvää taloudellista tulosta MM-kisoista

(BUURI JOHANNESBURGISTA) Sunnuntaina päättyvät jalkapallon MM-kisat ovat iso taloudellinen piristysruiske isäntämaa Etelä-Afrikalle. Kisojen uskotaan tuottaneen maalle mittavat tulot ja keskeyttäneen yleisen sisäisen turpaanvedon edes neljäksi viikoksi.
”Laskemme, että jokainen kisaturisti jättää maahan noin tuhat euroa palveluihin, majoitukseen ja tuliaisiin käyttämäänsä rahaa. Lisäksi moni jättää maahan myös järjestelmäkameransa, tietokoneensa, loputkin rahansa, suurimman osan vaatteistaan, passinsa sekä rikosilmoituksen”, kertoo kisaorganisaation edustaja Cecil Fender-Rhodes.
Fender-Rhodesin mukaan kisat ovat muutenkin sujuneet erinomaisesti. Hän toivoo, että Etelä-Afrikan MM-turnaus muistettaisiin läpi vuosikymmenten maskoteistaan, vittumaisesta pörinästä ja paskasta pallosta.
Järjestäjät myös vakuuttavat, että eteläafrikkalaiset lupaavat keksiä uuden ärsyttävän sekä mahdollisimman äänekkään ikiaikaisen kannustusperinteen viimeistään Lontoon olympialaisiin 2012 mennessä.

5 vastausta aiheeseen “Etelä-Afrikka odottaa hyvää taloudellista tulosta MM-kisoista”

Jutussa unohdettiin kokonaan seksipalvelut! Ja kisatuliaisten piristävä vaikutus koko maailman terveydenhuoltoteollisen kompleksin liikevaihdolle.
Siinäpä vasta piristysruiskeita.

Aito verenimijöiden helvetillinen ininä tulee Lontooseen kaupanpäälliseksi kun suojalkapallo saadaan olympialaisten lajiksi.
Sukupuolivarmistettu eteläafrikkalainen juoksija tutustuu viikolla alan tarjontaan Lappeenrannassa.

Ja siis tolla alueellahan ei ollut mitään kehitystä ennenkö mustavalkonen Fifa toi sinne stäidiumit!

Siinähän köyhät odottavat, menkööt vaikka kyykkyyn. Meidän taskuihin se tulos tulee.

Vastaa käyttäjälle rikas eliitti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kansa ärähti: Vangit tapettava

(PALJUSELLI) Vankeja kohdellaan Suomessa aivan liian pehmeästi. Tätä mieltä on valtaosa internetissä keskustelevasta kansasta. Suuri osa ihmisistä haluaa, että vankeja...

Close