Kategoriat
Tiede

Millennium-palkinto jollekin tyypille

(TIEDE2000) Tämänvuotinen Millennium-teknologiapalkinto on jaettu jollekin kaverille, kertoo Tekniikan Akatemia -säätiö. Tai itse asiassa kertoi jo pari viikkoa sitten, muttei oikein jaksanut kiinnostaa, mutta eipä kiinnostanut monia muitakaan.
Presidentti Tarja Halonen kiitteli sitä tyyppiä ja sanoi että hyvin tehty. Palkinnon kokonaisarvo on 1,1 miljoonaa euroa mikä on aika ältsin paljon, taitaa olla jopa eniten koko maailmassa ja ainakin enemmän kuin sveduilla, homot. Palkinto on aiemmin annettu sille joka keksi nettipornon ja sille jonka mielestä on tosi hienoa laittaa televisioiden etupaneeliin niin vitun kirkkaita lamppuja ettei kuvaa tarvitse katsoa enää ollenkaan. Kiitti.
Palkinto perustettiin joskus jokin aika sitten sen takia, että naapurin Jaska voisi sanoa, että sillä on pidempi pippeli kuin ruotsalaisilla. Joko mainittiin että on muuten suurin tämmönen palkinto koko maailmassa? No on se.

3 vastausta aiheeseen “Millennium-palkinto jollekin tyypille”

Millenium-merkkinen kello on joka toisella hepulla ranteessa. Pitäisi jakaa Postitalon korkuinen Mooses-patsas. Se huomattaisiin ja osattaisiin arvostaa keksijäänsä, ja meitä muita vastuunkantajia.

Se nyt on vaan niin että kun tähän ei liity seksiä eikä vanhas-skandaalia tai muutakaan tupajuttuvaalirahasotkua eikä palkintoa ollut jakamassa edes ruåtsin viccan tai mikä sen prinnsin niminyolikaan niin ei tämmönen ketään kiinnosta. Boring sanois Houmerkin!

August Elokuu kirjoittaa usein, että ”joko mainittiin” tai ”joko mainitsin”. Ei se mitään, mainio juttu silti!

Vastaa käyttäjälle Mo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
WSOY irtisanoo loputkin työntekijänsä

(PERUNASALLAADDI) Kustannusyhtiö WSOY aikoo irtisanoa kaikki loputkin työntekijänsä. Suurkalifi Anne-et-Jacques ilmoitti tiistaina, että yhtiö menestyy aivan hyvin ilman kustannustoimintaakin. Jatkossa...

Close