Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Pienet luokkakoot parhaita opetustilanteisiin

(PARKANO) Turun yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan pienet luokkakoot parantavat merkittävästi etenkin peruskouluikäisten kouluarvosanoja ja opiskelumotivaatiota. Parhaat tulokset saatiin luokilta, joiden luokkakoko oli noin 5–10m² ja huonoimmat puolestaan luokilta joiden koko oli yli 100m². Suurissa luokkakoissa ongelmaksi muodostui erityisesti oppilaiden jääminen opettajan tavoittamattomiin.
”Olemme valmistelemassa työryhmää, joka pyrkii selvittämään kuinka paljon säästöjä voimme luokkakokoja pienentämällä tehdä. Olemme luopuneet jo tyystin yli 150m² luokista”, kommentoi opetusministeri Henna Virkkunen.
Köngänkankaan alakoulu Sörnäisissä on luokkakokojen edelläkävijä. Opetus on siirretty siivouskomeroihin sekä koulun saniteettitiloihin.
”Vaatihan se aluksi himan totuttelua tunkea 30 lasta liikuntasalin varustekaappiin, mutta tulokset ovat olleet lähes merkityksellisiä. Luokkatilat olemme vuokranneet paikallisille yrityksille ja yhdistyksille”, kertoi rehtori Mimma Taikavuori.
(Jutun kansalaistoimitti Jooa Pousti.)

7 vastausta aiheeseen “Pienet luokkakoot parhaita opetustilanteisiin”

Ihan hyvää vaihtelua lapsille varmasti kirkon nuorisotiminnasta olla muidenkin kuin vain yksin ohjaajan kanssa siellä wc-tiloissa tai siivouskomerossa.

Pienet kännykät parhaita opetustilanteisiin. Ja navigaattoriseuranta päälle niin ei tarvii nassukoiden pyöriä kotinurkissa.

Vaadin jatkotutkimusta aiheesta ”Luokkayhteiskunnan luokkakokojen vaikutukset koululuokkien välisiin kuiluihin”

Itsehän olen pieneltä paikkakunnalta. Meillä ei ikinä pakotettu syömään kasvista keittiötätien puolesta ja kaikista tuli ihan terveitä. Ja myös kaikki tulokset paranivat ihan kaikilla, kun jouduimme yhdeksi kokonaiseksi lukuvuodeksi remontin takia nääs opiskelemaan pienempiin tiloihin. Ainoastaan pesäpallokenttä oli yhtä iso kuin ennen ja siksi liikunnannummero ei niin monella laskenutkaan.
Kyllä minä vastakin kai kokoomusta vastaan äänestän.

Tutkimusten mukaan kaikkein kustannustehokkainta on tynnyrissä ja pystymetsässä kasvaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Keskusta haluaa poliisille työrauhan

(PALERMO) Keuskustapuolue haluaa taata poliisille täydellisen työrauhan, eikä kommentoi puoluetoimistoonsa kohdistuvia tutkimuksia mitenkään. Aihe nousi jälleen ajankohtaiseksi, kun poliisi takavarikoi...

Close