Kategoriat
Kotimaa

Ministeriö korostaa pedofiilin henkilökohtaista jumalasuhdetta

(AMSTETTEN) Sosiaali- ja terveysministeriö ei jatkossakaan edellytä pappien ja kirkon lehtorien tekevän ilmoitusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kunhan hyväksikäyttö on tullut tietoon rippisalaisuuden suojassa. Rippisalaisuuden murtaminen katsottiin mahdottomaksi, koska. Rippisalaisuutta tarvitaan ministeriön mukaan muun muassa. Jatkossa kirkko pohtii itse, kiinnostaisiko sitä edesauttaa hyväksikäyttötapausten selviämistä jotenkin.
”Kyllä kiinnostaa, kiinnostaa ihan oikeasti. Varmasti edesautetaan ihan tosi innokkaasti, niinkuin on tähänkin asti edesautettu,” kuvailee Turun piispa, tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen.
”Kirkon lähtökohta on kuitenkin se, että syyttelyn sijaan lapsen on ennen kaikkea hyvä oppia kääntämään toinenkin poski sille sedälle.”

Antakaa lasten
Peruspalveluministeri Paula Risikko (Cock.) kiittelee hyvää keskusteluyhteyttä kirkon kanssa ja toteaa, että ministeriö tuo päätöksellään lainsäädännön vahvasti 1600-luvulle.
”Nyt halutaan antaa selkeä viesti siitä, että jokaisen ihmisen henkilökohtainen jumalasuhde on myös lainsäätäjän näkökulmasta tärkeimpiä olemassaolevia asioita, ainakin tärkeämpi kuin viisivuotiaan oikeus olla joutumatta koskettelemaan enonsa sukupuolielimiä”, Risikko summaa.
Ministeri ilmoitti aikaisemmin, että kirkolta on jo 2008 edellytetty avoimempaa rikoksista kertomista. Risikko kuitenkin korostaa muistaneensa sittemmin, että hänen kannatuksensa on peräisin Pohjanmaalta:
”Kirkkoa on sitä paitsi koeteltu viime vuosina jo mittavalla jäsenkadolla. Mitä jäisi jäljelle, ellei kirkko enää tarjoaisi edes lapsia kosketteleville tai näiden nähden masturboiville sukulaisille mahdollisuutta purkaa sydäntään ilman pelkoa edesvastuuseen joutumisesta?”

6 vastausta aiheeseen “Ministeriö korostaa pedofiilin henkilökohtaista jumalasuhdetta”

Eikö olisi korkea aika antaa niiden pappien käydä naisissa niin loppuisi se lasten hiplaaminen. Tehdään siitä sellainen sosiaalisesti hyväksyttävä juttu, jookosta joo. Pappikin on vain ihminen, niin helvetisti kuin hävettääkin myöntää se. Ja ihmisellä on viikottaisia tarpeita, joista monet voi hoitaa hyväruotoisella naisella. Eikä nyt puhuta astioiden tiskaamisesta. Hitto, laitetaan se pappeudelle vaatimukseksi että papin tulee olla naimisissa. Kaipa sillä yksi tai kaksi lasta säästyisi papin freelance-gynekologialta.

Nii just. Varmasti kaikki Suomen pedofiilit menisivät samantien tunnustamaan papille, jos siitä pääsisi vankilaan.

… tais rapsahtaa lehdelle 25000€ sakot Jumalanpilkasta EU-Irlannin yhtenäistyvän lainsäädännön pohjalta.

Äiti aina varoitti, ettei papeilta saa ottaa namuja, eikä vieraan papin autoon saa nousta.
Tuttuja pappeja sen sijaan piti juosta täysiä karkuun. Mutta vainun saatuaan pappi juoksee aika kovaa ryteikössäkin… eikä kuolleeksi tekeytyminen auta.

Vastaa käyttäjälle Z Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Yli puolet suomalaisista uskoo yhä, että Suomi selviää jääkiekon MM-kisojen mitaliotteluihin

(PESSI) Yli puolet suomalaisista uskoo yhä, että Suomi selviää jääkiekon MM-kisojen mitaliotteluihin, vaikka kiekkoasiantuntijoiden mukaan usko ei vaikuta asiaan tai...

Close