Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

YK:n pääsihteeri huolestui Arajärven tilasta

(VÄHÄ-AASIA) YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon kehottaa Keski-Aasian valtioita yhteistyöhön Arajärven pelastamiseksi. ”Olin järkyttynyt”, kuvasi Ban nähtyään Arajärven helikopterista.
Hän arvioi, että Arajärven kärsimä tuho on maailman pahimpia ympäristökatastrofeja. Kazakstanin ja Uzbekistanin alueella sekä Mäntyniemen ja presidentinlinnan välimaastossa sijaitseva vesistö ja tohtori Arajärvi oli aikoinaan maailman neljänneksi suurin järvi ja valiokuntaneuvos. Neuvostoliitto johti sen vettä puuvillaviljelmien kasteluun, minkä seurauksena laskujoeton Arajärvi kuivui laajoilta alueilta hailakaksi autiomaaksi.
Lopulta parisenkymmentä vuotta sitten Arajärvi jakautui kahteen osaan; toinen sijaitsee fyysisesti ja toinen henkisesti vanhassa Neukkulassa. Keski-Aasian valtioilla ja presidentin kanslialla on eri näkemyksiä, mitä Arajärvelle pitäisi tehdä. Toisten mielestä se on parantumattomasti rutikuiva, mutta toiset taas tahtoisivat roikottaa sitä 2012 presidentinvaalien yli.
Radikaaleimmat tekisivät Arajärvestä kansanperintökohteen, joka kulkisi presidentiltä toiselle. ”Mitä sitä vaihtamaan kun on saatu tavoille oppimaan”, kuvailee kanslian aktiivinen faksi.
(Jutun kansalaistoimitti Prinssi Eversti.)

9 vastausta aiheeseen “YK:n pääsihteeri huolestui Arajärven tilasta”

Lienee tuo Prinssi Eversti jotain sukua ranta salmelaiselle rinssieversti, ylipiäjohtaja ym. ym. Pekka Lipposelle. Pahasti näyttää siis siltä, että jonkinmallinen savolainen viäräleuka olisi päästetty toimituksessa vähintäänkin (etä)vierailemaan.

Tuhansien järvien maa ei yhtä järveä kaipaa.
Kaikki vain aina tapahtuu pyytämättä ja yllättäen. Enkä sitäpaitsi muista mistään mitään. Tosin en myönnä enkä kiellä tapahtunutta kuivumista tai mitään muutakaan järviin liittyvää.
Jollain on jokin nauha siitä mutta en esiinny sillä.

Parhaat voimat asialle! Kyllä presidentti vielä saa Arajärven kukoistamaan.

Viimeisimpien tietojen mukaan Arajärvi toipuu. Arajärvi ei tarvitsekaan pitkää lepohoitoa ja voi hyvin.
– Hän näkee kaiken aika ajoin kahtena. Varmaan yksi Halonen riittäisi, presidentti vitsaili lehdelle.

KORKEASAAREN kaikki 15 flamingoa on
löydetty kuolleina. Eläintarhan henki-
lökunta löysi flamingot raadeltuina
aitauksen lähistöltä. Lintujen arvel-
laan joutuneen villiketun raatelemik-
si. Asiasta kertoi ensimmäisenä STT.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Keskusta ja kokoomus ilmiriidassa Tiurasta

(BANGKOK-HELSINKI) Suurimmat hallituspuolueet ovat joutuneet ilmiriitaan kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajasta Marja Tiurasta. Keskustan edustajat ovat monin keinoin maanitelleet Tiuraa siirtymään omaan...

Close