Kategoriat
Ulkomaat

Kommunistiraiskaajien tappopartiot aloittivat mummojen murhaamisen Yhdysvalloissa

(LIPTON) Liittovaltion rahoittamat kuolemanpartiot ovat aloittaneet elinkelvottomien eläkeläisten surmaamisen Yhdysvalloissa. Kyseessä on ensimmäinen vaihe presidentti Barack Obaman terveydenhuoltoreformissa, joka pyrkii takaamaan kaikille amerikkalaisille tasavertaiset mahdollisuudet elämään, vapauteen sekä onnellisuuteen.
”Köyhien ja sairaiden murhaaminen keskitetysti on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel maamme juutalais-kommunistiselle salaliitolle”, presidentti lausui kylpiessään neitsyen veressä.
Republikaanipuolueen edustajat yrittivät varoittaa puolustuskyvyttömiä kansalaisia tulevasta joukkotuhosta, mutta jok’ikinen senaattori ja kongressiedustaja tapettiin sariinikaasulla heidän keräännyttyään äänestämään. Suomen hallitus on ilmoittanut seuraavansa Yhdysvaltojen terveydenhuoltouudistusta kiinnostuneena.

25 vastausta aiheeseen “Kommunistiraiskaajien tappopartiot aloittivat mummojen murhaamisen Yhdysvalloissa”

Aloin kirjoittaa parodiaa Suomen terveydenhuollosta, mutta huomasin että vituilleen meni.

Niihin eivät luodit pysty. Senaattoreita ei voine tappaa sariinillakaan, vaan hommaan vaaditaan vähintään 7. asteen manaaja tai paavi, joka palauttaa syvyyksien demonit takaisin… ööö… syvyyksiin?

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/03/22/terveydenhuoltouudistus-hyvaksyttiin-yhdysvalloissa/20104145/12?offset=10#comments
Elämä on parodiaa hauskempaa:
Ja taas hyysätään Euroopan malliin maahanmuuttajia, alkuperäisväestöltä edut pois ja maksamaan luusereiden hyvinvointia. Kohta ei löydy enää maksajia, Suomi hyvä esimerkki, kun ahkerat muuttavat pois tai jäävät varhaiseläkkeelle ja pienet avainryhmät lakkoilevat ja teollisuus siirtyy niihin maihin missä ei lakkoilla. Lopputulos: verotulot romahtavat ja luuserit elätetään velanotolla josta seuraa auttamatta konkurssi
Se on vain ajankysymys…

Obaman terveysuudistus on kuin oljenkorsi joka katkaisi kamelin selän, runoili harvahampainen Teemu Selänne rikottuaan NHL-uransa 600. mailan.

”Lähetät kommentteja liian nopeasti. Hidasta.”
Vitut lähetän, lukekaa nopeammin. Ja kirjoittakaa parempia juttuja, niin en kommentois edes kerran viikossa. Jotain tasoa jätkät nyt. Mun kommunistimummollani on muuten vain vasen tissi. (mainittu)

Teepippaloitsijat iskevät takaisin typerryttävällä voimalla. Typerrys on oleva Raamatun ennustusten veroinen. Bostonin satama-altaiden alla ne alkuperäiset stalinistiraiskaajateejuhlijat vetävät hernettä nenään urakalla. Uraaaa!!!

”Barack Obama on kirjaimellisesti Adolf Hitler”
Vaatimattomammilla älynlahjoilla varustetun on pakko kysyä: millä perusteilla?
En väitä etteikö näin olisi, mutta olis kiva tietää, kun seuraavan kerran pelaan Hitler-kortin.

No tuo Adolf Hitlerin ja Barack Obaman kirjaimellinen suhdehan on seuraava: Molemmissa nimissä on viisi vokaalia ja seitsemän konsonanttia, siinä mielessä nimet ovat epäilyttävän samankaltaisia. Eli jos vaihtelee muutamia kirjaimia Adolfin nimestä, niin ihan selvästi siinä lukee sitten Barack Obama. Vastaava vertailu esimerkiksi Kekkosen ja Jussi Halla-ahon kohdalla ontuu, sillä Kekkosessa on vähemmän kirjaimia kuin Jussi Halla-ahossa. Voit sitten seuraavassa pokeri-illassa loistaa!

Loistava artikkeli! Aion kääntää tämän lontooksi ja näyttää pohjoisamerikkalaisille nettifrendeilleni. Ihan aikuisten oikeesti.

Mä en usko että toi neitsyen veressä kylpeminen on totta. Joko Parakki on käyttänyt penskojen verta tai sitten kyse on tuoteväärennöksestä ja ammeessa on ollut oikeasti teiniäitien verta.
Niillähän alkaa siellä olla ehkäisyvalistus kehitysmaatasolla.

Yllättävää. Ei muuten, mutta olisin odottanut republikaanien ääriradikaaliryhmittymän NRA:n onnistuvan ennakoivassa vastaiskussaan hieman paremmin.
Enää eivät vauvantappajahuudot kaiu kiväärisuojatulessa niinkuin suuren Bush jälkimmäisen hallitsijakaudella.

”No tuo Adolf Hitlerin ja Barack Obaman kirjaimellinen suhdehan on seuraava: Molemmissa nimissä on viisi vokaalia ja seitsemän konsonanttia”
En mitenkään saa Adolf Hitler-nimeen mahtuu ku neljä vokaalia. Lisäksi Barack Obama:sta löydän ainoastaan 6 konsonanttia. Onko kieltämme muutettu vokaalivapaaseen suuntaan nukkuessani vai mikä tässä nyt on.

VOKAALITTOMUUDESTA ON VOITAVA PUHUA. EI LISÄÄ LAINASANOIA SUOME KAUNISEENN KIELIIN.

”En mitenkään saa Adolf Hitler-nimeen mahtuu ku neljä vokaalia. Lisäksi Barack Obama:sta löydän ainoastaan 6 konsonanttia. Onko kieltämme muutettu vokaalivapaaseen suuntaan nukkuessani vai mikä tässä nyt on.”
Vokaalit ovat joutuneet vähemmistöön omassa kielessämme, koska konsonanttien holtiton maahanmuutto. Diftongejamme ympäröivät pian palavat geminaatat!

Kuolema sille vääräuskoiselle, joka väittää, ettei Barack Obama olisi kävellyt neitsyen verellä!

”Heippatirallaa, parahin vasuristo.
Miksi kusette kaiken arvokkaan päälle?”
Parahin naamat.
Kusemme usein arvokkaan päälle pitkälti siitä syystä, että näinä päivinä Suomessa yleisin toilet-ratkaisu on Water Closet.
Toiseksi yleisin syy, on usko virtsa-aineen lannoittavaan vaikutukseen. Jälkimmäiseksi mainitun vaikutus tulee esiin esimerkiksi kustessa puuiden juurille, tai vaikkapa metsään.
Emme kuitenkaan kuse ihan kaiken arvokkaan päälle. Kuten vaikkapa silmiin ..niin kuin eräät.
Yst.Terv. Vasuristo

Vastaa käyttäjälle Kielioppikriittinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Maailman levysoitinekspertit eivät onnistuneet korjaamaan jumittunutta Halla-ahoa

(HIGH FIDELITY) Suomesta tuli viikonvaihteessa hetkeksi levysoitinmaailman napa, kun lukuisat alan johtavat ekspertit saapuivat Helsinkiin korjatakseen harvinaislaatuisen mutta pahasti paikalleen...

Close