Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Holmlund: Hätäkeskuksista vielä saatavissa lisäsäästöjä

(SUOMI) Sisäministeri Anne Holmlund on laskenut Casion taskulaskimella kannattavuuslaskelmia koskien Suomessa toimivia hätäkeskuksia. Hölmlundin laskelmien mukaan Suomi pärjäisi täysin ilman hätäkeskuksia.
”Jos Suomessa ei olisi hätäkeskuksia, ei tulisi myöskään hätäpuheluita. Tällöin emme tarvitsisi myöskään pelastusajoneuvoja ja valtio säästäisi muun muassa henkilöstö- ja polttoainekustannuksissa,” perusteli Holmlund.
Hätäkeskuksien lakkautuksesta päätetään eduskunnan virkistystilaisuudessa, joka järjestetään eduskunnan saunaosastolla tiistaina.
”Taskulaskimeni mukaan hätäkeskuksen lakkauttaminen toisi valtiolle tuntuvan säästön ja säästetyt rahat voitaisiin kanavoida ministerien palkankorotukseen sekä kansanedustajien lomarahastoon, joka on laman aikana pysynyt valitettavasti samalla tasolla, mitä se oli ennen lamaa,” sanoi Hölmlund ja painoi taskulaskimen C-näppäintä iloisesti hyräillen.
(Jutun kansalaistoimitti Jareh Nedme.)

10 vastausta aiheeseen “Holmlund: Hätäkeskuksista vielä saatavissa lisäsäästöjä”

Myös Suomen terveyskeskukset vuodeosastoineen voidaan lakkauttaa nopealla aikataululla. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan eritoten lapset ja vanhukset tuottavat talouskasvun sijaan vain alilämpöä ja inflaation hajuisia vaippoja. ”Hätäkeskusten lakkautuksen jälkeen kukaan ei huomaa jos letkut vetäisee irtikin”, innostaa sosiaali- ja terveysministeriön tulosvastuuyksikön johtaja Hellä Poismeno potilastietolomakkeista leikatut serpentiinit kaulassaan.
Lähestyvä formulastartti ja perjantain tupperware-ilta Maikulla pyyhkivät pois muiston mokomasta äijästä, Marttiko sen nimi oli, joka me kohta peritään jee!

Toivottavasti ministeri muistaa myös työttömiksi jääviä pelastusalan työntekijöitä suunnitelmassaan. Negatiivisten vaikutusten lieventämiseksi palomieshenkilöstö voitaisiin osittain siirtää eläkeputkeen, osittain siirtää toisiin tehtäviin eduskuntaan saunottajiksi ja kansanedustajien ulkomaanmatkojen lomaohjaajiksi leikittämään lapsia ja järjestämään tarvittavia autokyytejä kaukana sijaitseviin matkailunähtävyyksiin.

Anne Holmlundin (PORI) mukaan Poriin (Anne Holmlund) voidaan sijoittaa Suomen, EU:n, YK:n, OCDN:n, Itämaiden ja Ruotsin hätäkeskukset.
”Olen käynyt kotikaupungissani kaffeella ja kyllä, siellä odottaa puoli kaupunkia työttömänä että minä järkkäisin heille jotain. Jos hätäkeskuksia ei keskitetä Poriin, niin sitten Suomen valtion pitää perustaa oma maajääkiekkojoukkue ja Porista saadaan palkattua ensimmäiset 39 kentällistä” toteaa Anne ja jatkaa että kokoomuksen asialla tässä nyt vaan ollaan.

Veronmaksua voitaisiin alkaa verottaa aikaisempaa ankarammin. Ikääntyneet voidaan pakottaa laitoksiin, ja sitten myydään niiden omaisuus hyvällä voitolla. Lapsilta voitaisiin myös ryövätä tikkarit suusta! Erillinen maksujenkeksimiskomitea (muksis) perustettava. Onko kenellään kultahampaita, suut auki!

Jutun toimittajan mukaan Casion taskulaskimet ovat saatanasta koska. Lisäksi ennen wanhaan pärjättiin sentään keksimällä lukuja päästä ja helmitaulutkin näyttää kuvissa paljon kivemmilta.

Yksi hätäkeskus riittää. Hätäkeskuksissa otetaan vastaan hätäilmoituksia, joiden pohjalta tilataan tarvittaessa tuotantoa paikalliselta toimijalta. On se vaikeaa hyperosaamistyötä.
Läskin leikkaus on nyt itkupillien näpertelyä.

”Palvelujen alasajon myötä Suomi on järkevintä lähettää kuuhun seuraavalla turistilennolla”, näkee filosofi Hikka Pemanen visiossaan ”Rappion plari”. ”Pian, ennen kuin lehdet tippuvat, Nokia lopettaa ja minäkin kuolen.”

Täytyy muistaa että meillä on myös hyperluokan sairaanhoitojärjestelmät. Homlud voisi lopettaa senkin. Homlund voisi perustaa erillisen lopetus komitean tekemään nämä ikävät mutta välttämättömät päätökset. Nimi voisi olla vaikka VaPo, Valtion poisto tai VaLo, Valtion lopetus tai Homo2010, Homlundin opetus köyhille.

Lisäksi jos tamperelaisten katkeruus saataisiin jalostettua energiaksi, Suomen sähköntuotanto olisi turvattu seuraavaksi sadaksi vuodeksi ja Olkiluoto voitaisiin unohtaa.

Vastaa käyttäjälle Pieni vihreä mies Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vanhanen ja Katainen innostuivat Himasen onnellisuusraportista

(KIASMA) Pääministeri Matti Vanhanen (kelmi) otti keskiviikkona kiitellen vastaan Oxfordin yliopistosta Suomessa vierailulla olevan professori Pekka Himasen raportin suomalaisen yhteiskunnan...

Close