Kategoriat
Live

Vihervasemmistovitsi jatkuu yhä

(META) Vaarallisen pitkäksi venynyt puujalkavitsi jatkuu jo toista viikkoa eteläisellä Uudellamaalla. Viranomaisten mukaan vitsin päättymisestä on kuitenkin nähty jo heikkoja merkkejä. Toden teolla aiheutuneita tuhoja päästään kuitenkin arvioimaan aikaisintaan ensi viikolla.
Vitsi alkoi viime viikolla internetjulkaisu Lehden toimittajan kirjoitettua mainitussa julkaisussa, että erilaiset vihervasemmistolaiset ryhmät olisivat aloittaneet aseellisen vallankaappauksen. Tämä saattoi liikkeelle suuren määrän muita samaan aiheeseen liittyviä humoristisia kirjoituksia.
Lehti seuraa tapahtumien etenemistä aina vaan.

6 vastausta aiheeseen “Vihervasemmistovitsi jatkuu yhä”

(NETTI) Vitsin lähteet on lähdesuojaa rikkoen ja tätä rikkomusta häveten paljastettu.
Suurin vitsi on kuulemma Eirassa, toiseksi suurin Jyväskylässä, jossa Lehden toimitus suurta arkajalkaisuutta osoittaen kuulemma (Hommafoorumin tärkein tietolähde on ’kuulemma’) piileksii.
Täältä tähän.

Ennen tykkäsin kirjoitella eri nimimerkeillä lopettavani Lehden lukemisen politiikan takia, mutta tälläinen itse-viittauksellinen metahuummori oli viime pisara. Vastedes kirjoitan vain kirosanoja vessan seinille.

Tää on just tätä. Näin taas suomen poikaa petetään lopettamalla TÄMÄKIN totuudellisuusketju eikä totuudesta aiota varmaan enää edes puhua. Tämän salajuonen takana ovat ilmiselvästi vihervasemmistolaiset Lehden toimittajaääriainekset, eikun ne toiset toimittajaääriainekset tai hetkinen…

Saamieni salaisten lisäpöytäkirjojen mukaan vitsi loppuu vasta sitten, kun ”lihava nainen laulaa”. Aulakuiskailujen mukaan tätä ei kuitenkaan Lehden toimituksesta haluttu julkisuuteen, koska pelättiin vihervasemmistolaisten feministien nopeaa ja armotonta kostoa. Surullista sinänsä, koska tämä tarkoittaa vain sensuurin jatkumon pidentymistä, jota Suomessa on harjoitettu jo isonvihan/venäläistämisen/suomettumisen ajoilta.
Jonossa ovat jo Dresdenin terroripommitukset, syyskuun 11. salaliitto, maahanmuuttokriittisten vihavaisten vaientaminen julkisuudessa ja tietenkin se, että HS:n keskustelupalstan moderaattorit ovat Vanhan vallanneita entisiä, nykyisiä stallareita.

Onko yhteensattuma että kommenttien vieressä on punainen ja vihreä peukalonappi, kysyn vaan? Onko vihreän napin peukku ylös ja punaisen peukku alas nyt se kanta, joka halutaan ajaa läpi? Missä ovat sininen ja ruskea nappi?

Hmm. Ilmiselvästi Lehdessä on opittu räätälöimään peukalonapitkin, sillä minun nappini ovat molemmat harmaita. Onko Lehden vihervasemmistosiiven värienergiakin jo täysin lopussa ylipitkän vitsin uuvuttamana ja joutunut sinne missä valotkin paistavat enää tasaisen harmaina? Kysyn vaan ma. Kalliosta taasen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vallankumoussähkeet maanantaille

Tuhansia nurmijärveläisiä jumissa kehäteillä - Toimitukseen saapuvien tietojen mukaan Kehä I ja Kehä III -teillä on ahtaasti motitettuna noin 11...

Close