Kategoriat
Sähkeet

Sähke: VR tiedottaa poikkeusliikenteestä

Valtion Rautatiet tiedottaa eräistä poikkeuksista joulunaluspäivien junaliikenteessä: ei ne nyt saatana liiku mihinkään.

25 vastausta aiheeseen “Sähke: VR tiedottaa poikkeusliikenteestä”

Valtion Rautatiet tiedottaa eräistä poikkeuksista joulunaluspäivien junaliikenteessä: ohhoh, lunta tulee ja ollaan saatu pari junaa liikkumaan. Vähän matkaa. Ei uskottu siihen itsekään.

”Emme ole tottuneet tähän valkoiseen juttuun, se tuli meille täytenä yllätyksenä. Hoot hoooot!”

VR:n uusi sähke:
VR ilmoittaa, ettei se ole syypää joulun alla alkaneisiin myöhästelyihin. Omien tutkimusten perusteella syyksi on paljastunut junien sopimattomuus Suomen talveen sekä veturimiesten piilolakko. Myös lumentulo on häirinnyt junia ja veturimiehiä. Näiden kaikkien yhdistelmä on sanut aikaan pieniä viivästyksiä juna-aikatauluihin mutta VR korostaa etteivät he voi olla syyllisiä kolmannen osapuolen aiheuttamiin viivästyksiin.

Helppohan teillä siellä laiturilla on valittaa. Tuuppa ite ohjaamaan veturia – ei o helppoa päättää millon mennään eteen- ja millon taasen taaksepäin. Mitä jos tulee mutka eikä oo edes rattia? Entäpä sitten kun tuiskuttaa, eikä näe minne kiskot jatkuvat… Te ette tiiä veturihommista poijaat mitään.

ValtionRaivopäät: tarttis saada joku ex-poliitikko johtoon.
Lumisade haittasi myös hiihtokilpailuja,tiedotti: Hiihtoliiton
liukuvoidetyöryhmä.

VR alkaa perimään viivästysmaksuja asiakkailta.
VR perii ensi viikosta alkaen viivästysmaksut asiakkailta, kertoo VR:n asiakaspäällikkö Tauno Sivuraide. Ilman asiakkaita emme olisi koskaan myöhässä.
Asiakkaiden takia joudumme laatimaan tiukkoja aikatauluja ja olemme pakotettuja tehostamaan palvelutasoamme ja tästä aiheutuneet kulut joudumme siirtämään suoraan lippujen hintaan, Sivuraide jatkaa.
Tauno Sivuraide on innoissaan uudesta innovaatiostaan, olemme tuomassa lähiaikoina uutta edullisempaa matkustustapaa asiakkaille jotka eivät ole aikatauluista riippuvaisia. Tämän uuden B-hintaryhmän junat lähtevät ja saapuvat milloin mitenkin, aikatauluista riippumatta.

VR korostaa valmistautuneensa eli tehneensä kaikkensa etukäteen. Edellisenä päivänä oli useasti tarkistettu Forecan ja Ilmatieteenlaitoksen nettiennusteet; joo-o, myräkkä tulossa.
Jos joku pahoitti mielensä, niin syypää siihen oli Helsingin asemahallin mainos: Jäikö vartti odotusaikaa?

niin,VR kannatan vaikka myöhästynkin niinkuin nyt..
Ei asiakkaita – ei ongelmia …. jatkamme stahanovilaiseen
tyyliin.

Saakeli mitään aikatauluja tässä ruveta, asemapäälliköllä ja konduktöörillä on vielä puolet sukulaisista sukuloimatta ja kinkkukastikkeen suola maistamatta.

Valkoinen Joulu yllätti VR:n
VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro on pahoitellut junaliikenteen takkuamista Joulun alla. Syyt johtuvat hänen mukaansa varmaankin ilmastonmuutoksesta ja ulkomailta tulleista oudoista tavoista.
”Mistä me olisimme voineet arvata, että joulukuussa sataa lunta ja porukka matkustaa sankoin joukoin sukulaisia tapaamaan”, Aro kysyy. ”Ei meillä ole kristallipalloa, joka kertoisi tulevat säät ja yllättävät matkustajapiikit.”
Ratkaisuksi ongelman toistumiseen Aro ehdottaa tiukkaa lainsäädäntöä, joka rajoittaisi Joulun viettämistä ja kieltäisi lumisateet kokonaan.

Uutinen on väärä. Junat eivät ole myöhässä. Uutinen johtuu erehdyksestä, jonka toimittaja teki verratessaan junan lähtöaikaa vanhan aikataulun tietoihin. Uusi aikataulu oli ilmestynyt samana päivänä ja siinä lähtöaika oli oikein.

VR PARANTAA TIEDOTUSTAAN
Lehden saamien tietojen mukaan VR on luvannut julkaista myöhästymisistä aikaisempaa nopeammin. ”Yhteistyö Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kanssa takaa asiakkaillemme mukavan joulun jo uutenavuotena.”

(HELSINKI, ENTINEN PÄÄTEASEMA)
VR:n junaliikenne on palannut normaaliksi ja pidemmällekin. Samassa yhteydessä avattiin juhlallisesti länsimetron tunnelityömaa.
– Tuolta se tuli, ja tonne se meni, kuvailee Ob Silminnäkijä tapahtumien kulkua.
Analyytikot odottavat ylimääräistä voimaa uhkuvan VR:n odotetaan ilmoittavan neljän uuden Pendolino-vaunun tilaamisesta. Merrill Lunchin Tom Sawyer tosin muistuttaa, että uusia reittejä on jo nytkin ajettu ilman maksavia asiakkaita ja vetureistakin säästellen.

VR tiedottaa: IC-juna Kajaaniin on myöhässä ja saapuu noutamaan matkustajia hotellin toimistosiivestä raiteella 13.

VR lähtenyt vastaiskuun yrityskuvansa puolesta. Viisiminuuttinen podcast-kuunnelma ”Pendolino” kuultavissa:
http://kohtaus.yle.fi/kuunnelmakilpailu/pendolino
”Ihmiset valittavat VR:n palveluista. Laskevat myöhästymisminuutteja ja keräävät nimiä adressiin. Mutta tosipaikan tullen VR:ään voi luottaa. Nousen ratapenkkaa ja asetun raitelle makaamaan.”

VR tiedottaa erikseen, jos jokin juna poikkeuksellisesti kulkee. Ja jos jokin Pendolino pääsee ajoissa pääteasemalleen, kaikille läsnäolijoille jaetaan ilmaista viinaa.

Vastaa käyttäjälle Verneri Raiteinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kööpenhaminan kokous valitsi Martti Backmanin YK:n ilmastosihteeriksi

(SCHOPENHAUER) Kööpenhaminan ilmastokokous pääsi varhain lauantaina odotettuun sopuun uudesta ilmastosopimuksesta. Aiemmin julkisuuteen vuotaneen luonnoksen mukaisesti sekä teollisuus- että kehitysmaat sitoutuvat...

Close