Kategoriat
Kotimaa

Rintamakarkuruusmerkki käyttöön itsenäisyyspäivänä

(MOLOTOV) Suomessa otetaan käyttöön tulevana itsenäisyyspäivänä nippu uusia ansiomerkkejä. Näiden joukossa ovat rintamakarkuruusmerkki sekä mediamaksumerkki.
Rintamakarkureiden lapsien ja lastenlapsien tukiyhdistyksen puheenjohtaja Käpy Kaarti pitää merkkien käyttöön ottamista selvänä askeleena tosiasioiden tunnustamiseen.
”Nyt kun jokainen sotaäpäräkin on palkittu, on aika muistaa niiden jälkeläisiä, jotka pakenivat sodasta rakentamaan meille kaikille parempaa itsenäistä valtiota. Ei se ollut helppoa isoisälläkään siellä lantakasan takana väijyä”, Kaarti kommentoi.
Kaartin mukaan rintamakarkureiden jälkeläiset ovat joutuneet armottoman hiljaisen vaikenemisen kohteeksi. Tästä on seurannut monille epätietoisuutta.
”Isiemme sankar’työt kyseenalaistettiin joinakin vuosikymmeninä. Rintamakarkuruus ei ollutkaan kova juttu. Onneksi nykysukupolvet osaavat arvostaa jälleen selkärangattomuutta.”
Poikkeuksellisista ansioista mitali voidaan myöntää myös henkilölle, joka toteuttaa rintamakarkuruuden syvintä olemusta rauhanajan Suomessa.
Ensimmäinen merkki luovutetaan europarlamentaarikko Timo Soinille.

19 vastausta aiheeseen “Rintamakarkuruusmerkki käyttöön itsenäisyyspäivänä”

Vartiossanukkumisen ja vihollisen kanssa veljeilyn mitali täytynee luovutaa Astrid Thorsille

Tässä taas oiva esimerkki vasemmistolaisten toimittajien salajuonesta, millä syrjitään ihmisiä, joiden isät eivät karanneet minnekään.

Ehdotan myös mitalia kaikille sotilaspalvelijoille, jotka sodan aikana tuuppasivat Mannerheimia matkalaukkuun.

Iltapäivä- ja naistenlehdet ovat ehdottaneet presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle eniten keskustelua herättävän iltapuvun valinneelle tyrkkyjulkkikselle Itsenäisen Suomen rohkeimman puketujan ansiomerkkiä, koska se kiteyttäisi kaiken sen mistä itsenäisyydessä todella on kyse.
Koska palkinnon saajaa ei voida valita ennen kuin syntyneen keskustelun määrä on tiedossa, sen jakaminen siirtyisi seuraavaan itsenäisyyspäivään. Palkinnon luovutusseremoniaan on ehdotuksessa kaavailtu sotaveteraanien ohimarssia, jolla tuotaisiin symbolisesti esille minkä puolesta he aikoinaan taistelivat.
Presidentin kansliasta on ilmoitettu, että ehdotusta aletaan pohtia vasta kun Tanja Karpelasta tulee presidentti, koska vasta silloin voidaan olla varmoja, että suomalaisien arvot ovat muttuneet riittävästi moista hevonpaskaa varten.

Marja T. kansanedustajan kunniamerkkiä toivoo takaisin
Tasavallan Presidentti.
Siten se voitaisiin antaa Kauko Juhantalolle tai Tony Halmelle.

Mitalit ovat yliarvostettuja. Lauri Törni-kravatti, Mannerheim-kangaskassi ja Ehrnrooth-propellilippis tuotantoon nyt!

Rintamakarkurien jälkeläiset nykypolveen saakka ovat syvästi traumatisoituneet armottoman hiljaisesta vaikenemisesta kuin myös isiensä humalaisesta sotamuistelusta. ”Kertomukset kotipihan lantakasan tai rojuläjän hajusta ja väristä, jotka piinasivat rintamakarkureita unissakin, ovat siirtyneet heidän lastensa ja lastenlastensa, sanoisin sijaiskärsijöiden, uhrivalmiille harteille”, itkee desantologian dosentti Kummeli Näin-On-Näre.

Ei ole kovin hygieenisesti kivaa esittää tällaista kansainvälisessä internetissä — Tällainen uutisointi vaarantaa maamme imagon ja brändin ulkomailla. Lehden toimittajien tulisi muistaa, että he eivät edusta internetissä vain itseään vaan myös koko maataan.
Uutisoinnin painopistettä voisi muutenkin siirtää myönteisempään suuntaan ja uutisoida esimerkiksi joulupukista, Nokian kännyköiden laadukkuudesta, suomuuraimista ja talvisodan ratkaisutaisteluista.

Nyt ihan oikeesti, vasurit.
Nouskaapa edes kerrankin sinne barrikadeille, jotta saadaan hyvä maalitaulu. Ei tarvitse välttämättä piileskellä siellä paskakasassa.

Entäs me siviilipalvelusmiehet sitten ?
Monta perunaa olen kuorinut ja piipullista polttanut maamme eteen!

Olipa yllätys että Lehti lyö jälleen Perussuomalaisia. Kovin yksipuolista on nykyään ”satiirinne”.

Hyvä isä Jumala, miksi olet tehnyt persuista niin helpon maalitaulun? Heidän kärsimykset saavat minua epäilemään olemassaoloasi. Tiedän että ihmeiden vaatiminen on ehkä liikaa, mutta uskoni on vaakalaudalla. Ja onhan Soini sentään katolinen. Eikö sitä lasketa ollenkaan hyväksi, vai mitä oikein vaadit?
Amen.

Kaikki jotka ajattelevat toisin ja uskaltavat julkisesti sanoa asiat niiden oikeilla nimillä ovat helppoja maalitauluja. Näin on ollut aina keskiajalta lähtien.

Taitaa Lehden lukijakunta yhä enenevässä määrin koostua kaikenmaailman hipeistä ja maailmanparantajista jotka suvaitsevat kaikkea ja kaikkia jotka suvaitsevat samaa kuin he. Ja antakaahan miinusten soida.

Onneksi nykysukupolvet osaavat arvostaa jälleen selkärangattomuutta.”
tämä kristallisoituu taas kerran Lehden sivari yms. tiesmitäpellejä-toimituksen mukamashauskassa linjassa jossa isänmaalliset sotaveteraanit halvennetaan ja pelkurikäpykaartilaiset glorifioidaan! Hävetkää jos edes osaatte! Ihannemaassanne NKVD teloitti armotta kaikki hyökkäyksestä jostain ihmeen syystä jaloillaan takaisin yrittäneet konekivääreillä. Meillä vasuripaskat jaksaa märistä muutamien paskahousukommarien lopettamisesta!

Vastaa käyttäjälle Mervi Saapas Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sveitsin kansanäänestys sai terroristit luopumaan aseistaan

(VAPAAVUORI) Islamistiset terroristijärjestöt kautta maailman laskivat aseensa tänään iltapäivällä ja ilmoittivat yksipuolisesti lopettavansa kaiken toimintansa välittömästi. Al-Qaida-verkoston kautta välitetyssä antautumisilmoituksessa...

Close