Kategoriat
Kansalaisjournalismi Tiede

Kuun pimeältä puolelta löytyi jäätä

(Q) Nasan tiedemiehet ovat raportoineet löytäneensä Kuun pimeältä puolelta huomattavia määriä jäätä. Löytö on merkittävä, sillä se vahvistaa epäilykset veden esiintymisestä Kuussa.
“Olemme todella riemuissamme ja olemmekin hyppineet koko aamupäivän tasajalkaa ilosta. Voimme vihdoin vahvistaa, että Kuussa on todellakin jäätä. Sitä löydettiin niin sanotulta pimeältä puolelta noin 2,5×2,5×2,5 sentin paloissa”, kertoo Nasan tutkija James Jenkki-Purkka.
Seuraavat etapit Kuun tutkimuksessa lienevät sen selvittäminen, löytyykö Kuusta wiskiä, onko siellä pystybaareja ja osaavatko baarimikot sekoittaa Manhattanin vai onko paikallinen erikoisuus Rauhallisuuden meri vodkalla.
(Jutun kansalaistoimitti Hans Upslag.)

14 vastausta aiheeseen “Kuun pimeältä puolelta löytyi jäätä”

Nyt keksin ihan saatanan hauskan: Mitä astronautti sanoi luurangolle kuussa? ”Mitä kuu-luu?”.
…tai no, en minä kyllä sitä keksinyt… koululaisvitsikirjasta luin… antakaa minulle anteeksi!

Kuun huomattavan laaja viinilista on palkittu jo useasti alan kilpailuissa. Viinien hinnoittelu on erittäin asiakasystävällistä, käytössä on kiinteä kate, joka lisätään sisäänostohintoihin. Kaikki tämä rakkaudesta viiniin ja ruokaan myhäilee baarimestari Laika-Gagarin, Baikonur.

Toimittaja jättää mainitsematta, että veden löytyminen helpottaa siirtokunnan perustamista Kuuhun. Siirtokunta olisi suuri läpimurto, sillä se tarkoittaisi sitä, että Kuussa asuisi jotain tyyppejä.

Kuussa jäätä löytyi sieltä, minne aurinko ei paista. Kuun asukkaiden lempipuuhaa onkin istuskella kantapaikassaan jääpuikko eräässä ruumiinosassa. Vähävaloisen asutuskeskuksen uudeksi nimeksi on vahvoilla Suomen Turku.

Minusta on erinomaista näin ammattimaisena kyökkipsykologina, että kuu-ukon pimeästä puolesta on alettu keskustella ihan virallisessa mediassa. Aiemminhan asiasta on vaiettu tyystin, ja tietämätön ihminen saattaisi luulla, että kuun pimeää puolta ei ole olemassakaan. Onneksi tämä virhekäsitys on nyt lehdistössä kaikkitietävien ammattijournalistien toimesta korjattu ja voimme alkaa koota kriisi- ja terapiaryhmää kuu-ukolle, ettei hänen tarvitse enää vetistellä.
P.S. Näin kyökkipsykologisella silmällä arvioiden Hans Upslagilla on melkoinen alkoholiongelma.

Ehkä merkittävämpääkin tässä löydössä on se, että se vahvistaa Kuun pimeän puolen olemassaolon ja lyö kertaheitolla jauhot suuhun kaikenlaisille ”se on pelkkä harhaanjohtava kielikuva” -nojatuolitiedemiehille. Seuraavaksi odotammekin, että Nasan tiedemiehet kertovat löytäneensä lohikäärmeitä maailmankiekon reuna-alueilta.

Ihmisillä (ja myös minulla, vaikka olenkin koira) pimeällä puolella on lähinnä paskaa. Kuu-ukko on perse meihin päin, ja jään sijasta kuun pimeällä puolella lienee lähinnä jäätynyttä kusta.

Kumma kun Iron Sky natsitutkikohdasta ei ilmoitettu että vesi eli jäävarat kuuluvat heille, eikä NASA:lla ole mitään oikeutta käyttää näitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Rationaalinatsit tekevät irtioton perustamalla uuden puolueen

(NÜRNBERG) Kansallissosialisteihin tyytymättömät rationaalinatsit ovat perustamassa Suomeen uutta puoluetta, kertoo Völkischer Beobachter. Lehden mukaan Kansallissosialistiseksi järkipuolueeksi itseään kutsuva ryhmä haluaa...

Close