Kategoriat
Tiede

Kohuväite: Martti Backmanin lämpenemisestä ei todisteita

(YLEISOHJELMA) Lehden tutkivien journalistien keräämien tietojen mukaan väitteet Martti Backmanin lämpenemisestä eivät pidä paikkaansa. Ylen MOT-ohjelman toimittajana toimivan Backmanin aivojen lämpötilan on väitetty viime vuosina nousseen enemmän kuin pelkän keski-ikäistymisen perusteella voisi olettaa.
Lehden saamien tietojen mukaan kyseessä on kuitenkin pelkkä maailmanlaajuinen ympäristötutkijoiden salaliitto, jonka tarkoituksena on säikäyttää kansalaiset ja harhauttaa poliitikot säätämään turhia lakeja.
”Puheet Backmanin lämpötilan kohoamisesta ovat pelkkää pahantahtoista huhua. Erityisen selvää on, että ihmisten toimilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Backmanin lämpötila on heilahdellut edellisten 10 000 vuoden aikana itsestään enemmän kuin viimeisen 20 vuoden aikana ihmisten toimien takia”, itsestään kolmannessa persoonassa puhuva Backman sanoi.

6 vastausta aiheeseen “Kohuväite: Martti Backmanin lämpenemisestä ei todisteita”

Voisin ruveta tutkimaan asiaa, kunhan saan Tekesiltä, Anemialta tai EU:lta tarpeeksi pitkän ja runsaan rahoituksen. Loppuraportin saatte noin vuonna 2022. Tutkimusmenetelmäni on heuristinen ja kolloidinen puppugeneraattori, aputyövoimaa palkkaan Elboniasta tai Kaminiasta.

MOT-ohjelma oli lopullinen näyttö. Kaikki muut tiede-mikävittuniidenniminyton, on väärässä paitsi nämä kolme, jotka sanoo että ”KAASUA, KOMISARIO PEPPONE, PEPPONE!”.

Kyllä meidän pitää saada uskoa Backmänin lämpenemiseen, Breshnevin lämpeneminen näet loppui pahasti kesken.

Asiantuntijalähteiden(kok.) mukaan myös huhut ilmaston lämpenemisestä ovat kommunistista propagandaa, jonka tavoitteena on kuihduttaa ja saastuttaa kapitalistisen maailman kallisarvoiset elämännesteet, kuten halpa raakaöljy.
”Kommunistista propagandaa”, kommentoi ilmaston lämpenemisestä käytävää keskustelua meteoronomi MBA Visa Koivu-Klapi Liikemiesten kauppaopiston ilmastotaloustieteen laitokselta.

Vastaa käyttäjälle ..on voitava puhua.. voi voi... voitaikinaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jumala kritisoi Kirkon & Kaupungin uutta ulkoasua

(ANFANGI) Kristittyjen Jumala on ilmaissut mielipiteensä Kirkko & Kaupunki -lehden uudesta ulkoasusta. "Taitto on kurinalaista ja hierarkia toimii. Pää- ja...

Close