Kategoriat
Talous

Kansa ärähti verokarhulle

(PÄÄMAJA) Mikkelin torilla tiistaina aamupäivällä poutainen, mutta jo kylmänpuoleinen sää oli ajanut miehiä kahvilakojun lämmittimen alle. Kaikki kertoivat seuraavansa verotietoja julkisuudessa tarkasti.
”Onhan näissä ollut ihmeellisyyksiä. Yksi esimerkki on nämä lakisääteisiä palveluita yksityistettäessä rikastuneet. On se kumma, jos yksityinen sektori voi tehdä julkista puolta halvemmalla, kun samalla ottaa miljoonavoitot siitä välistä. Taitamattomasti tehty yksityistäminen on takonut miljoonia euroja rahaa ylimääräistä voittoa harvoihin taskuihin esimerkiksi terveysalalla ja autojen katsastuksessa”, päivittelee Antero, 61.
Kahvipöydän mieskolmikko siteeraa kansantaiteilija Irwin Goodmanin painokelvottomia terveisiä valtovallalle, kun puhe kääntyy toteutettavan veropolitiikan trendeihin.
”Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet vuoden 1995 jälkeen ripeästi. Alentunut tuloverotus on mielestäni keskeinen syy. Verojärjestelmämme ei ole järin progressiivinen, jos huomioon otetaan alentuneiden tuloverojen lisäksi myös varsin reggressiiviset hyödykeverot”, pohtii toriparlamentin ikäkpresidentiksi esittäytyvä ”Tappi” Syrjälä, 85.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander oli sihteerinsä mukaan ”runkkipaskalla” Lehden toimittajan tavoitellessa häntä. Kianderia ei ehditty tavoittaa ennen lehden menemistä painoon.

6 vastausta aiheeseen “Kansa ärähti verokarhulle”

LYHYT TALOUSTEORIA:
Poliittinen oikeisto ymmärtää ja hyväksyy markkinatalouden.
Poliittinen vasemmisto ymmartää, mutta ei kokonaisuudessaan hyväksy markkinataloutta.
Poliittinen äärioikeisto ei ymmärrä markkinataloutta edes käsitteen tasolla, siksi vastustaa sitä jyrkästi, nimittää sitä taikaseinäksi ja syyttää kaikesta niitä mamuja. ”Johan on markkinat!”, sekä ”Se on suomalainen joka on herra taloudessa!”, huudahdukset kyllä kiirivät taajaan, usein kainalopierujen säestäminä.

Netin talouskeskusteluissa pärjää pitkälle näillä yksinkertaisilla eväillä:
Talouden ongelmat ovat SDP, SAK ja sosialismi eli kommunisti. Jos et osaa päättää mikä niistä on jonkin tietyn ongelman takana tai selittää kuinka se on sen aiheuttanut, mouhoa jotain paperimiehien palkoista ja syytä jotakuta kanssasi eri mieltä olevaa keskustelijaa ahneeksi ja kateelliseksi sosialistiksi. Mikään ei salaa asiantuntemuksen puutetta niin tehokkaasti kuin jonkun toisen leimaaminen vapauden ja hyvinvoinnin veriviholliseksi.

Täällä istuivat, betonimyllyn vieressä, hiekkaa korvissaan nuo arkisen työn sankarit. Veteraanit päästivät sotamuseostaan torin töitä katselemaan. Mannerheimin patsas vielä katsoo yli kuilun, ahneen jonka porvarit kaivoivat, toriparkin nyyhkäisten luovutetun.
*itkua*
http://www.yle.fi/esradio/webcam/index.html

Verojen määrä bkt:stä 2005 14,4 %, 2006 14,3 %, 2007 14,5 %, 2008 14,2 %. Tarkistakaa, jos ette usko. Tämä tarkoittaa, että kaikki resurssilisäykset esim. terveydenhoitoon, vanhustenhoitoon ja erikoissairaanhoitoon on otettu muilta julkisten palveluiden sektoreilta.

Mahtaako meillä olla täällä hiukan turhan monimutkainen verotusjärjestelmä. Verotuksen kustannukset vuonna 2010 ovat 420 miljoonaa euroa. Tarkistakaa, jos ette usko. Sillä summalla pyörisi aika monta parin-kolmensadantuhannen vuosikulujen kyläkoulua.

Vastaa käyttäjälle Jorma Penseä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomi huolestui Afganistanin vaaleista

(KABUL) Suomalainen vaalitarkkailijoiden ryhmä on saapunut pikavauhtia Afganistaniin. Iskuryhmän kokosi pääministeri Matti Vanhanen (kesk), joka sanoo olevansa "erittäin, erittäin huolissaan"...

Close