Kategoriat
Kotimaa

Berlusconi: Pääministeri ei voi yksin kantaa vastuuta

(SISILIA) Italian pääministeri Silvio Berlusconi ei aio erota, vaikka hänen syytesuojansa kaatui maan perustuslakituomioistuimessa. Berlusconilla on niskassaan useita korruptioepäilyjä, mutta omien sanojensa mukaan hän ei ole vastuussa vuosikymmenien aikana syntyneestä järjestelmästä.
”Esimerkiksi minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kymmeniä vuosia sitten on alkanut käytäntö, että ammttiyhdistysliike tukee työväenpuolueita ja esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto säätiöidensä kautta erittäin suurilla summilla keskustaa ja kokoomusta. Ja sitten tietysti ruotsinkieliset säätiöt hyvin suurilla summilla RKP:tä. Minunko pitäisi kantaa vastuu siitä, että tämmöinen käytäntö on kymmeniä suosia sitten syntynyt maahan” Berlusconi totesi.
Pääministeri korosti Italian parlamentille pitämässään puheessa, ettei kukaan ole syytön. Hänen mukaansa menneitä ei pidä ryhtyä nyt kaivelemaan, vaan täytyy työskennellä yhdessä tulevaisuutta kohti:
”Tässä tilanteessa on kysymys luottamuksesta meihin poliitikkoihin. On helpompi viiltää siihen haava kuin parantaa se. Tämä luottamus on tärkein asia demokratiassamme luottamuksen rikkoneet käytännöt on korjattava.”
Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki ilmoitti puheen jälkeen, että Berlusconilla on hänen puolueensa täysi tuki. Sinnemäki myös kiisti väitteet, että maan hallinnon toimintakyky kärsisi pääministerin oikeusjutuista.

5 vastausta aiheeseen “Berlusconi: Pääministeri ei voi yksin kantaa vastuuta”

Aika tyhmä pitää miehen olla jos menee Matti Vanhaselle maksullisia naisia tarjoamaan. Menopaussisen vanhanpiian, Susan Ruususen kirjassaan kuvailema ”seksi” kun tapahtui pääsääntöisesti Matin ja hänen höylätystä puusta takomansa epäpyhän naishahmon välillä. Aktin päämääränä oli tuottaa keskustalainen superolento, joka syö Etelän median ja paskantaa lepikon torpan multaa.

Masalta vaan terveisiä ja hyviä vointeja Silviolle. Hang on buddy! Demokratiaa kainaloon ja baanalle, otetaan Sale snakarilta messiin. Poltetaan kumia ja lehtiä.

Arvojohtajuus, Italian kunnialliset perinteet laki ja järjestys maahanmuutto.

Italialaiset ovat lunkia porukkaa. Kyllähän Silava-Silvio puhuu homman kuin homman kuntoon. Voisi Masa pyytää Silvion tänne vaihtamaan kokemuksia peittelystä ja omaan pussiin vetämisestä. Silava-Silviohan taitaa euromääräisesti johtaa aika reilusti.

Vastaa käyttäjälle TurboKoo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Alustavat tiedot lupaavat Vanhasen talolle tukkua TM-tähtiä

(LEPSÄMÄ) Viimeksi aamulla pääministerinä toimineen Matti Vanhasen (ray.) omakotitalo on ensitietojen mukaan saamassa hyvät arvostelut Tekniikan Maailma (MTK) -lehdeltä. Testiä...

Close