Kategoriat
Kotimaa

Pääministerin mukaan tv-ohjelmia "leikataan"

(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen ei halunnut antaa Silminnäkijä-dokumentin tekijöille haastattelua, koska oli saanut kuulla, että ohjelma tyypillisesti editoidaan eli ”leikataan”. Toimittaja siis ”valikoi” vain osan hankkimastaan materiaalista ohjelmaan.
Siinä ohjelmassa haastateltava ei saa sanottavaansa perille, vaan ohjelmaa tekovaiheessa leikataan ja pätkitään miten hyvänsä. Monet siinä ohjelmassa olleet tietävät, että läpi päästetään vain se, joka on sen jutun kokonaisuuden kannalta merkityksellistä”, Vanhanen totesi iltapäivällä laajalle toimittajajoukolle. Siis jumalauta, oikeasti sanoi.
Hyvässä journalismissa tulisi Vanhasen mukaan varmistaa se, että haastateltava saa itse päättää mitä jutussa kerrotaan. Pääministerin mukaan nykyinenkin poliittinen kriisi olisi vältetty kokonaan, elleivät eri ohjelmien ja lehtien toimittajat olisi täysin sivuuttaneet haastateltavien perusteltuja toiveita olla puhumatta esimerkiksi Timo Kallin vaalirahailmoituksesta tai Nova Groupin taloudenpidosta. No näin se ei enää oikeasti sanonut, mutta tämä onkin enemmän sellaista analyysiosaa, tavallaan kärjistystä siitä oikeasti sanotusta.
Vanhanen korosti myös, että on aina puhuessaan keskustan verkkolehden Verkkoapilan toimittajien kanssa rohkaissut näitä välttelemään kaikin keinoin sitä, mikä jutun kannalta olisi olennaista.

8 vastausta aiheeseen “Pääministerin mukaan tv-ohjelmia "leikataan"”

YLÄstä tulee tv-osastolla yläänsä vain uusintoja ,ulkomaisia ohjelmia, ja ädellisten uusintoja. Lähetykset loppuvat ännen aikojaan. Se on yläänsäkin suomalaisen torpariajoilta periytyvän teknokraatisen hyönösti täkemisen kyltuuripiirten pärasta kasvualustää.Innovation ja Rohkäyden pyyte.
Hienoa että nyt edes kyolinköyristuksia äsintyy… että olihan se sittenkin vielä elossa.

Vanhanen tuohtui leikkauspuheista ja totesi, ettei YLE:n julkisrahoitteisia ohjelmia tule leikata ollenkaan, sillä nykyhallitus on sitoutunut velkarahoitteeseen menokehykseen eikä leikkaukset tule kysymykseen – ei nyt eikä vuoden 2019 Vanhasen IV hallituksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vanhanen: Kansanvallan sotkemiseen politiikassa ei juridisia perusteita

(KOHUN KESKIPISTE) Suomen päälautamies Matti Vanhanen (kesk.) ei Keskustan uusimman selvityksen mukaan näe juridisia perusteita porvarihallituksen toiminnan vaikeuttamiseksi demokratiaan vedoten....

Close