Kategoriat
Politiikka

Lehden testamentti Suomen kansalle EU-vaaleista

Tämä on testamentti, jota emme koskaan uskoneet joutuvamme kirjoittamaan. Meitä on kohdannut syvä suru. Sydämemme ovat murtuneet, enkä tuskamme määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaamme mureni 31.5.2008, kun saimme suureksi järkytykseksemme kuulla olevamme vastuussa tulevien EU-vaalien ennätysalhaiseksi jäävästä äänestysprosentista. Elämämme pahin painajainen oli alkanut.
Olemme elämässämme aina pyrkineet itse vastaamaan teoistamme ja elämiämme koskevista asioista, ja niin teemme myös nytkin. Journalisteina meidän olisi pitänyt itse ottaa selville ja olla tietoinen valitsemamme linjan johtavan surkeaan äänestysaktiivisuuteen. Nyt saamme tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessämme pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritämme kapinoida vastaan, emme voi tapahtunutta muuttaa.
Uskomme, että Jumala tahtoi näin kohdallamme käyvän. Sydämiemme pohjasta haluamme pyytää virhettämme anteeksi Suomen kansalta ja koko EU:lta. Samalla esitämme nöyrät kiitoksemme kaikille tukijoillemme vuosien varrelta. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
EU-journalismi antoi meille paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pieninä kesätoimittajina EU-parlamentaarikolle ensimmäisen kerran soitimme, alkoi elämissämme suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosimme ja nousimme, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat kahvia ja punkkua saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensimme myös vahvuuden, jonka avulla selviämme tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviimme kantautuu tuon hiljaisen Brysselin mystinen kutsu. Nöyrinä, kiitollisina ja yksinäisinä vaellamme sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistumme, myönnämme tappiomme ja pyydämme sieluillemme rauhaa.
Painobaarin terassilla toukokuun 31. päivänä 2009
Lehden toimitus

6 vastausta aiheeseen “Lehden testamentti Suomen kansalle EU-vaaleista”

EU-komission hiiltyneen päärakennuksen kohtalonomaista silhuettia vasten, jylhässä jumalhämärässä anokaa sieluillenne pelastusta ja sovittakaa syntinne rukoilemalla Jose Manuel Barrosoa kumartaen kolmesti tähtilippujen puoleen. Tahi vajotkaa kadotuksen kuiluun iäksi.

Te märkäkorvaiset lärväkkeet, ja se noita Jäätteenmäki, olette olleet palauttamassa järjestystä Eurooppaan!
Viisaat ovat aina tienneet, että demokratia ei sovi Eurooppaan, se tarvitsee vahvaa Johtajaa.
-Lipponen

Painobaarin terassilla toukokuun 31. päivänä 2009
Hei! Teiltä jäi tälläinen vihkonen, jossa on rivoja kuvia Paavo Väyrysestä ja Matti Vanhasesta tekemässä omituisia juttuja, samoin puoliksi täytetty NATO-liittymiskaavake, jossa Suomen presidentiksi (ja kuninkaaksi) on merkitty Mikael Pentikäinen. Tulkaa hakemaan pois.

Koska me tiedämme että jos ei äänestä, ei voi valittaa, on tämä Lehden toiminta kestämätöntä suomalaiselle kulttuurille. Kymmenet tuhannet suomalaiset muuttuvat tuppisuiksi, koska he eivät voineet äänestää Lehden pätemättömän toiminnan takia. Niinpä Nokian kännyköiden myynti vähenee ja se jos mikä on uhka suomalaiselle kulttuurille, kysykää vaikka EK:sta, tai sitten esim. EK:sta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Mies pettyi – saippua olikin kallista

(STRUUMA) Oulaistelainen muurari Esko Hellsten-Nuiva koki karvaan pettymyksen paikallisessa valintamyymälässä lauantaipäivällä. Hellsten-Nuiva osti kaupasta saippuaa vain joutuakseen huomaamaan että se...

Close