Kategoriat
Politiikka

Stubb juoksee Helsinki City Runin arvokkaassa seurassa

(FANCLUB!) Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on saanut toukokuiseen Helsinki City Runiin mielenkiintoista seuraa. Urheilullisen ulkoministerin rinnalla nimittäin juoksee kaikkivaltiaan Jahven poika, ihmiskunnan syntien lunastaja Jeesus Kristus.
”Satuttiin Jeesuksen kanssa samaan Lontoon-koneeseen, aivan huikean mahtava tyyppi! Kävi ilmi, että hänkin on innokas kuntoilija, joten haastoin hänet oikopäätä puolimaratonille Helsinkiin. On hienoa päästä näyttämään kaunista pääkaupunkiamme tällaiselle henkilölle”, Stubb kirjoittaa blogissaan.
Stubb kertoo käyneensä Herran kanssa mielenkiintoisen keskustelun nälänhädästä, Georgian sodasta, europarlamenttivaaleista sekä juoksukengistä.
”Kävi ilmi, että hän kärsii lievästä pronaatiosta, kun taas itselläni on vaivoja supinaation kanssa. Pohdiskelimme pitkään juoksutossujen kehitystä. Oli todella vaikuttavaa, miten hyvin hän oli perillä juoksun vaikutuksesta ihmisen fysiologiaan. Hän oli myös erittäin kiinnostunut suomalaisesta arkkitehtuurista ja tunsi maineelta Mannerheimin, Sibeliuksen sekä Paavo Nurmen! Aivan mahtava tyyppi”, Stubb sanoo.
Stubb aikoo kutsua Jeesuksen laavulle ja perehdyttää tämän triathlon-harrastukseensa. Vastavuoroisesti Jumalan poika on luvannut johdattaa ulkoministerin ylösnousemuksen saloihin.
”Tavoitteena on, että jo ensi pääsiäisenä olen kolmen päivän ylösnousemuskunnossa”, Stubb intoilee.
Ulkoministerin kevät jatkuu kiireisenä. Suoraan haastattelusta Stubb riensi hölkäten Helsingin Oulunkylään, missä hän harjoitti jousiammuntaa sekä keihäänheittoa Tapio Rautavaaran kanssa. Sieltä Stubb pyöräili Viroon ja lähetti matkaltaan päiväkuulumiset Condoleeza Ricen sekä Hillary Clintonin kanssa. Uituaan iltapäiväksi takaisin Helsinkiin edessä oli parituntinen höntsää Helsingin IFK:n hallituksen komppisten kanssa.
”Kuulitteko muuten, että toissapäivänä löysin Jimmy Hoffan? Se oli meillä serkuilla kylässä, ihan mahtava tyyppi! Tosi haka marjapussissa!”

7 vastausta aiheeseen “Stubb juoksee Helsinki City Runin arvokkaassa seurassa”

Ziisös olis varmaan aika haka verkolla… ja myös haka triathlonissa, kun voisi hoitaa myös uintiosuuden juoksemalla.

Odottelin jo, et milloin Lehti tarttuu tähän. Ehkä totuus on jälleen kerran lehteäkin irvokkaampi….

Vastaa käyttäjälle Paavo Nurmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Paikallinen mies löysi kohu-Stockmannin omenalaarista omenan

(HYSTERIA) Helsinkiläisen paikallisen miehen kaupassakäynti muuttui uskomattomaksi kohukoettelemukseksi keskiviikkona, kun hän löysi kohutavaratalo Stockmannin hedelmäosaston omenalaarista omenan. "Oliskohan tuo ollu...

Close