Kategoriat
Politiikka

Kansaa vaaditaan eroamaan kuntavaalien vuoksi

(VIHTI) Suomen kansa on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi viime viikonlopun kuntavaaleissa ilmenneiden ongelmien takia. Muun muassa keskusta, SDP ja Helsingin Sanomat moittivat kovin sanoin kansalaisia väärin äänestämisestä ja tyhmyydestä.
”Se, että teille tarjotaan vaihtoehtoja, ei tarkoita sitä, että niitä vaihtoehtoja pitäisi tai saisi äänestää. Jos tällaiset väärinkäytökset jatkuvat, on väärin äänestämisen mahdollisuuksiin puututtava”, varoitti pääministeri Matti Vanhanen.
Vanhanen muistutti, että vastaavan riskin takia ei kansanäänestystä EU:n uuden perussopimuksen hyväksymisestä voitu järjestää. Hän piti mahdollisina sanktioina karkkipäivien peruuttamista tai äärimmäisenä keinona kansan erottamista tehtävästään.
Myös sähköisen äänestyskokeilun ongelmia pidetään signaalina siitä, ettei kansa ehkä ole tarpeeksi pätevä jatkamaan nykyvirassaan. ”Sähköinen äänestys tuo sen kiistämättömän hyödyn, että se on sähköinen äänestys. On outoa, ettei tätä ymmärretä”, pohti Brax.
”Demokratia on liian arvokas asia uhrattavaksi demokratian alttarille”, muistutti puolestaan Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Jutta Urpilaisen lausunnon voinette arvata.

10 vastausta aiheeseen “Kansaa vaaditaan eroamaan kuntavaalien vuoksi”

Urppa olis varmaan aluksi halunnut kiittää kaikkia häntä tai varsinkin jotain muuta ehdokasta äänestäneitä

Aivan aluksi haluaisin torjua tämän voiton, jota odottelin. Meillä on ollut positiivinen lasku, sen voinee kuitenkin kuitata puolueen luottokortilla. Meillä on ollut paljon yliurpoa kansaa, joka ei tajua mitään ilman että toistan sitä heille useamman kerran. Tämä koskee erityisesti viestiämme.
Lopuksi haluaisin tarjota pesää Jykälle hienovaraisesti vihjaten halauksen muodossa.

No jos äänestitte jotain Halla-Ahoa ni turha sit valittaa Kokemäen Oikeudenkäynnissä kun istutte syytettyjen penkillä mannejen ja somalien kansanmurhasta, oltuanne eka monta lihavaa vuotta keskitysleirin vartijana… kun länsivallat tekevät Turun Maihinnousun, etenevät vastustamattomasti kahdella rintamalla, ja Halla-Aho lopuksi viimeisine kätyreineen kuolee Lappeenrannan Divan (onks sitä enää?) kellaribunkkerissa siideriyliannostukseen, tai ehkää ampuu ittensä. Turha sit valittaa nii että ette tienny mitä oli tulossa, ettei teillä muka olis ollu mitään osuutta tapahtumiin, ettette muka olis voinu vaikuttaa. Nii.
Ja sitäpaitsi, nii.

Vastaa käyttäjälle Syvällisesti Tyydytetty Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vaalituloksissa otetaan käyttöön virhemarginaali

(RAJATIETOENATOR) Seuraavista eduskuntavaaleista lähtien Suomessa otetaan käyttöön virhemarginaalit vaalitulosten ilmoittamisessa, kertoo oikeusministeriö. Muutos tulee voimaan yhtäaikaisesti sähköisen äänestämisjärjestelmän käyttöönoton kanssa....

Close