Kategoriat
Urheilu

Hiihtoliitto kiistää mormonien käytön 1980-luvulla

(TOUR DE BARENTS) Suomen hiihtoliitto tyrmää huhut dopingin käytöstä takavuosina. Liiton perjantaina antaman perin uskottavan lausunnon mukaan suomalaisurheilijat eivät koskaan turvautuneet mormoneihin suoritustaan parantaakseen.
”Varmasti ei olla. No ei olla. Kysyin asiaa toissapäivänä itseltäni ja varmistin asian vielä tänään henkilökohtaisesti”, kertoi liiton toimitusjohtaja Jari Piirainen.
Piirainen kielsi samassa tilaisuudessa myös Jeesuksen kolmesti ennen kukonlaulua.
Hiihtoliiton näkemys on saanut tukea mm. Ylen urheilutoimituksesta, jonka taatusti puolueettomien selvitysten mukaan ”kai meille tästä taas joku mitali tulee”.

10 vastausta aiheeseen “Hiihtoliitto kiistää mormonien käytön 1980-luvulla”

Haluaisin tietää miksei toimittaja uskalla kysyä Kyröltä mitä hän aikoo kieltää sen jälkeen kun varis laulaa.

Työtön-nimimerkiltä kysyisin, että eikös koko naisten hiihtomaajoukkue ole täynnä niitä lestadiolaisia?

Onko kukaan keksinyt miten moderoinnin puutteesta, (eli ei viititä edes seurata mitä mielipiteitä sinne paskasaitille tulee)… siis näitä peukkujen painalluksia… äh…paskat, antaa olla – hiihtoliitto!

Jos tässä nyt aletaan tätä asiaa hautomaan niin aamulla kun juttelin Jari Piiraisen kanssa hänen mielipiteensä oli seuraava: ”Vituttaa mutta minkäs teet, panettaa mutta ei seiso, tekee mieli viinaa, mutta ei oo rahaa ja horoskoopissakin aamulla luki että tapa nyt jo hyvä mies ittes”

Kuulin turkulaiselta tilataksikuskilta, että Uutahissa naismormooneja olisi joka äijällä ainakin pari tai useampi. Silti ei jenkkipojan lyly suihki! Eli ihan hyvin voisi meilläkin mormoonit laillistaa.
Leipään vaan puolet Petäjästä ja kohti uutta arvokisaa.

Huomauttaisin että erityisesti pohjoista kohti mentäessä lestadiolaisten ja muidenkin stadin lepakoiden käyttö hiihtoladuilla menettää huomattavasti hyötyarvoaan siinä määrin, että jo Lapin Kansan päätoimituksen pituuspiirille ehdittäessä lestadiolaisesta ei saa edes päätoimittajaa, ladun avaajasta puhumattakaan.
Pistä ruiskuun puolet kiellettyä, veihän hiihtäjämme lahjat halla. Kuka sitä nyt pakkasessa hiihtää, saatana, kysyy hiihtoliiton messias Kari-Pekka Kyrö.
Siteeratusta runonyritelmästä huolimatta Runeberg-hurri ei ole Suomen kansallisrunoilija muiden kuin länsirannikon bättrefolk-kuntalaisten mielissä. Kyllä E. Leino on suurempi jos suomalaista runoutta haetaan.

Mitään en ole käyttänyt… Saunan jälkeen… Käytin ainoastaan yksin, kukaan muu ei tienny… Olen rehellinen lappilainen mies, jos sanaan ei uskota niin… Mihinkä näillä kyvyillä vielä pääsiskään? Politiikkaan!

(STT). Entisenä aktiivihiihtäjänä haluaisin laulaa. Hiihtoliitto nimittäin valvoi kansakouluaikoinani erittäin tarkasti, että musiikki pysyi kiellettyjen aineiden listalla. Samoin matematiikan ja filosofian opiskelu oli tiukasti pannassa. Niihin aikoihin luulin, että pannassa oli vain säästöpankin logo, ainakin meikäläisen otsapannassa.
Haluaisin vielä korostaa, että ala-asteella englannin opettaja terotti meille useasti, että harmoonien käyttö on ehdottomasti kiellettyä, jos meinaa osallistua koulun hiihtokisoihin. Nyt vasta ymmärrän, että harmoonin soittokin oli kiellettyjen aineiden listalla. Opettaja terotti meille myös puuvärit, kunnes kuoli syöpään.
Parhain terveisin täältä puhtaan suomalaisen ladun varrelta,
Jari Räsänen, STT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *