Kategoriat
Urheilu

Mäkelä-Nummelaa kosiskeltu ulkomaille

(PEKING) Trapissa olympiakultaa voittaneelle Satu Mäkelä-Nummelalle satelee onnitteluiden lisäksi tarjouksia jatkaa menestyksekästä uraansa ulkomailla.
Lehden saamien tietojen mukaan ainakin Venäjän ja Georgian olympiakomiteat ovat ilmaisseet, että mailla olisi käyttöä osaavalle ampujalle. Myös kisaisäntä Kiinan vankeinhoitolaitos on ehdottanut Mäkelä-Nummelalle yhteistyötä.
Rahakkain tarjous Mäkelä-Nummelalle on kuitenkin tullut koti-Suomesta, vieläpä mitalistin kotipaikkakunnalta Orimattilasta. Alueen ampumaharrastajat ovat jo pitkään etsineet itselleen osaavaa valmentajaa, kertoo orimattilalainen Markku Kuisma.
KOK harkitsee kettutyttöjen pimeäammuntaa näytöslajiksi Lontoon olympialaisiin vuonna 2012.

10 vastausta aiheeseen “Mäkelä-Nummelaa kosiskeltu ulkomaille”

Mäkelä-Nummela vastasi kosintoihin kieltävästi. Nykyinen työpaikka paikallisessa polttoaineen jakeluun erikoistuneessa yrityksessä tarjoaa ensiluokkaiset mahdollisuudet lajiharjoitteluun.
Aseenkäsittelytaito on korvaamaton apu polttoainevarkauksien ehkäisyssä. Kun ”liikkuva maali” kiihdyttää pumppuasemalta, olympiavoittajalla on vielä hyvin aikaa kaivaa haulikko tiskin takaa.

Lehdistötilaisuudessa Venäjän, Georgian, Kiinan sekä kahdentoista muun maan ulkoministerit toteavat, että urheilua ja politiikkaa ei pidä sotkea keskenään, ja että neuvottelut Mäkelä-Nummelan kanssa ovat hyvällä mallilla.

Mäkelä-Nummela-Kukkulan sukupuoli kyseenalaistettu!
”It’s a trap!” – huutavat kuorossa internet-yhteisö 4chanin anonyymit. ”Tits or gtfo!”, anonyymi lisää.
Toisaalla kisakaupungissa ihmetellään, mitä tehdä olympiapronssia ampuneelle Henri Häkkiselle. Pitäisikö mies sulkea kilpailuista, ja voiko vaurioitunutta pronssimitalia vielä jakaa kisan kolmannelle. Häkkisen käytös on herättänyt hämmästystä ja kiukkua. ”Häkkiin tuommoset, saatana”, kommentoi kohua tuoreeltaan Vatikaanista tavoitettu Paavi.

Tulin Lehden sivuille lukemaan, joko koulut ovat alkaneet. No ovatko ne, hä?

Suomi voitti kultaa Drag-ammunnassa. Drag-ammunnan mitalitoivo Mega-Paula ammui kuin ammuikin suomelle kisojen ensimmäisen kultamitalin, jättäen Thaimaan King-Queenin tylysti hopealle. Suomen Cristal Snow yllätti olympiakansan täysin sijoittumalla kolmanneksi. Ammuntoja seuraamassa oli kymmentuhatpäinen yleisö, jolta emme saaneet haastattelua poliittisten yhteysongelmien vuoksi.

Suomen ampujat valmistautuivat kisaan ampumalla pummeja. Samalla köyhyys katosi Suomesta.

Huonot suomalaisuutiset kisojen ammunnoista jatkuvat kuten Ylen selostaja totesi ”…myös ilmakiväärissä ammuttiin suomalainen pronssimitalisti”.
Uutinen ei tosin kertonut oliko kuolleiden joukossa suomalaisen pronssimitalistin lisäksi yhtäkään paavia.

Juuri saamani 17-vuotiaan mukaan Suomi on noussut maailmanpolitiikassa ja -taloudessa supervaltojen kastiin voitettuaan aivan vitun elintärkeät kaksi mitalia kesäolympialaisista. Bensan hinnan nouseminen 2 euroon litralta ei tunnu juuri missään koska eräs rekkalesbolta näyttävä matami osui haulikolla savikiekkoihin paremmin kuin kukaan muu noin sadasta naisesta jotka ko. paskalajia harrastavat.

Silmien välliin ryssää,
kyllä se siihen tyssää,
silmien välliin, silmien välliin,
silmien välliin ryssää juu.

Erkki Liikakarvan sähkeet
F1:ssä kuohuu:
Juuri viikko sitten tulleen sähkeen mukaan Nico Rosbergin omaan rattiin kuseminen jatkuu kuten totuttua, mutta nyt Saksa uhkaa Rosberg nuorempaa maanpaolla, jotta Suomessa olisi taas yksi huono kuski. Vaihdossa he tarjoavat 50 € välirahaa ja haluavat draftata Hugo Häkkisen omiin leipiinsä. Kellottihan Hugo Nicoa 4 minuuttia nopeamman kierrosajan legendaarisella Porin Kespan lenkillä. Someron poliisi toivoo edelleen silminnäkijähavaintoja Hugo Häkkisen karting-autosta, jottei seuraavan suomalaisen supertähden matka huipulle viivästyisi turhaan. Aloittihan Kimittäjäkin alle ajokortti-ikäisenä. Mikan ja Marketan kämpillä pohditaankin paraikaa mitä mielikuvituksellisimpia keinoja pojan kierrosaikojen parantamiseksi. Pikkulintujen puskaradion mukaan Erja Häkkisen räkälaukkuun joutumisella uhattu Hugo kellottikin diesel-RC-autolla 30s Schumacheria nopeamman ajan Monzan GP-radalla, vieläpä takaperin, driftaten ja käsijarru pohjassa. Suolalelupoliisi Stasin mukaan kaikki tieto koskien tuoretta rataennätystä on kuitenkin toistaiseksi vielä salaista, ja se julkistetaan vasta ensi viikolla.

Vastaa käyttäjälle Sivistynyt kansalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Venäjä syyttää Venäjän mustaavan Venäjän mainetta

(ALANIA) Venäjä on tulistunut Etelä-Ossetian konfliktin vaikutuksista sen kansainväliseen imagoon. Maan ulkoministeriön mukaan ei ole hyväksyttävää, että Venäjä saa kenenkään...

Close