Kategoriat
Politiikka

Kuka korvaa täytetyn mursun Sdp:n johdossa?

(HÄMEENLINNA) Tänään Sdp on kovimman paikkansa edessä koko 2000-luvulla. Hämeenlinnan puoluekokouksen pitäisi löytää joukostaan puheenjohtaja, joka kykenee korvaamaan puoluetta viimeiset kolme vuotta ohjanneen täytetyn mursun. Haastajina on useita erilaisia, räiskyviä persoonia puolueen jokaiselta laidalta. Äänestäjiä kohtaa suorastaan valinnan vaikeus, niin erinomaisia kaikki ehdokkaat ovat.
Johtopaikkaa pitää tällä hetkellä, jonka mielestä Sdp:n tärkein haaste on. Vahvimmat vastaehdokkaat ovat ja , jotka lupaavat. Lisäksi mustana hevosena on väläytelty, mikäli hän.
Torstaina kaksi ehdokasta eli ja ilmoittivat jättäytyvänsä pois kisasta, koska. Se tarkoittaa, että hei jätkät, voisko joku kattoa sieltä kävijätilastoista, että lukeeko tätä kukaan. Nimittäin meikällä alkaisi näillä närpylöillä kahvitauko ja voisin lähteä oikeastaan ihan samoin tein, jos tän voi tosiaan jättää tähän.
Lehti seuraa puheenjohtajavalintaa herkeämättä ja kiinnostuksella.

8 vastausta aiheeseen “Kuka korvaa täytetyn mursun Sdp:n johdossa?”

Politiikan kiinnostavuus mediassa ja ihmisten parissa on alhainen, koska puheenjohtajia ja kansanedustajia ei voi äänestää tekstarilla suorassa lähetyksessä. Nykyajan ihminen ei jaksa istua kolmea päivää puoluekokouksessa päästäkseen kerran äänestämään.
Toisaalta, kyllä puoluekokouspolitiikka on parasta paikan päällä livenä. Ja huonokin puoluekokouspolitiikka on parasta.

SDP:n puheenjohtajakilpaan on ilmoittautunut mukaan myös muinainen hullu jumalolento Suuri Cthulhu. Kannattajilleen pitämässään puheessa Suuri Cthulhu lupasi tuhota muiden puolueiden puoluetoimistot syödä niiden kannattajat. Jos Suuri Cthulhu valitaan SDP:n johtoon, hänen vastaehdokkaansa todennäköisesti tullaan orjuuttamaan ikuisiksi ajoiksi tai siirtämään toiseen dimensioon. ”Fhtagn nagh Yog-Sothoth”, myhäili Suuri Chtulhu puheensa lopuksi mediaväelle.

On myös huhuttu Suuren Cthulhun loikkaamisesta SKP:n eli Suomen Kultistisen Puolueen riveihin. Huhut ovat kuitenkin vahvistatamattomia ja Asiaa selvittänyt toimittaja syötiin. Muinainen Hullu Jumalolento ei ole itse kommentoinut asiaa.

Olemme saaneet tiedotteen Suurelta Cthulhulta, jossa Suuri Cthulhu paheksuu Lehteä. Koska Lehden toimitus on jättänyt hänen nimensä pois Lehden kyselystä. Jollei nimeä Muinainen Jumalolento Suuri Cthulhu, ilmaannu Välittömästi Lehden kyselyyn, Suuri Cthulhu hajottaa toimituksen, pureksii toimittajia ja haukkuu heitä epäpäteviksi amatööreiksi. Mikäli toimitus yrittää pakoilla Suuren Cthulhun raivoa tulee hän hävittämään Skandinavian maailmankartalta.

Mursu korvataankin siis nuorella naisella. Tästä lähtien saamme lukea poliittisten kirjoitusten kuvateksteistä. ”Puheenjohtajan hiukset hoidettu Wellatuotteilla, Kampaamo Lissu. Huulipunan sävy numero 68, Guerlain. Ihonhoitotuotteet Yves Rocher. Asu ja meikki, stailaaja Katja Alien.”
Ei tehty myöskään Mursusta fantsuja juttuja naistenlehtiin. Miltähän mursusta nyt tuntuu, miettikääpä sitä.

– Muutosta on tosiaan tullut, röhöhöö, totesi yhteen ääneen demarivaikuttajien lupsakka kalapuikkoviiksiosasto puoluekokouksen jälkitunnelmissa helakka ruusunpuna nenillään.
– ”Erkin” seiväs heilahti, mutta eihän se ressukka päässyt edes patjalle saakka, ”Matti” selosti silmää iskien kandidaattien tiukkaa kaksinkamppailua.
– Juu, kriisi on ohitse, ainakin meidän pöydässä kiinnostus oman puolueen politiikkaan kohosi uudelle tasolle, äänekkään seurueen ”Paavo” ehti lausumaan.
– Kyllä, eteenpäin on ehdottomasti menty, totesi myös mursuviiksinen ”Antti”.
– Kai tissit on jo mainittu, tiedusteli kokousedustaja ”Eero” toimittajalta tilaisuuden kohokohtia listatessa – saaden kysymykseensä itsestään selvän myöntävän vastauksen.

Sosialidemokratian ääni on puhunut ja urputukset pois. Vaikka toki median sisällöntuotanto olisi iloinnut rapsakammasta nimestä kuten joku Tiiatetra Pampula-Kutri.

Senkin höpsähtäneet kakkapyllypää-kultistit, eihän Suomi sijaitse Skandeilla. Se on enemmänkin niemimaan kivespusseina. Katsokaa vaikka kahen euron kolikoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sivareille myönnettiin kunniamerkkejä

(LAPINJÄRVI) Ansioituneille siviilipalvelusmiehille on myönnetty kunniamerkkejä tänään puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Presidentti Tarja Halonen jakoi sivarihomoilussa ansioituneille saamattomille läskeille prenikoita, joilla...

Close