Kategoriat
Kotimaa

Juhannusta juhlitaan perinteisin menoin kehittyvien maakuntien Suomessa

(PUOLUETOIMISTO) Keskikesän juhlaa juhannusta vietetään paraikaa perinteisin menoin ympäri maata. Juhlintaa on kuitenkin hieman hillinnyt vaisuksi jäänyt nousuhumala ja poliisi.
Juhannuksen traditioihin Suomessa kuuluvat kiinteästi kaavoituksen lehmänkaupat, laillisuuden rajoilla pyörivä taulukauppa sekä kevyt kaverikorruptio, joka ei kuitenkaan näy Transparency Internationalin tilastoissa. Moni on myös uskaltautunut kokeilemaan ikiaikaisia juhannuksen taikoja, kertovat tiedot ympäri maata.
Vanha kansanuskomus esimerkiksi kertoo, että jos jättää kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta rahoitusilmoituksensa tekemättä, voi juhannuksena vähän vituttaa. Toinen perimätieto puolestaan lupaa, että jos ei se mankan huudattaminen kohta lopu niin se on turpakeikka saatanan jolpit.
”Ja kaikkihan muistavat, että jos ei heilaa helluntaina, niin ei sit”, muistuttaa Helsingin yliopiston päivystävä ajantieto.

6 vastausta aiheeseen “Juhannusta juhlitaan perinteisin menoin kehittyvien maakuntien Suomessa”

Kaatokännissä veneestä kuseskelleiden ilman pelastusliivejä järveen hukkuneiden tragedioilla hekumoivalle iltapäivälehdistölle juhannus on ollut historiallisen tylsä. Hukkuneita on vielä vahvistamattomien tietojen mukaan vain yksi.
”Edes Toivo Sukarin tai Mervi Tapolan mökeillä ei hukkunut tai puukotettu ketään. Jos Tapani Kansakaan ei ole jäänyt kiinni ratista, joudumme kirjoittamaan palstatolkulla tuubaa vaarallisten asioiden vaarojen vähättelystä ja salaliittoteoreetikkojen kesäjulista”, manailee Lehden tähtireportteri August Elokuu kaivaen samalla takataskustaan vielä yhden jallupullon.

Juhannuksen ajan suurimmaksi uutiseksi kohosi kaikkien yllätykseksi Länsi-Suomessa sijaitsevasta pikkukaupungista kotoisin olevan Marttinki Isopenikan toimivaksi havaittu Sampo Pankin pankkikortti.
Pankkikortin toimivuus tuli täysin yllätyksenä olutta ostamaan menneelle Marttingille. ”Kyllähän tämä täysin puun takaa tuli. Eihän tätä sukulaisetkaan uskoneet vaikka oikein kuittiakin näytin”, totesi rapelosta toipumassa ollut Isopenikka.
Median tietoon ei ole tullut vastaavaa tapausta tänä kesänä.

Hukkumisen suosio romahti tänä juhannuksena. Suuntaus on yleinen yhä maallistuvammassa Suomessa, jossa vanhat perinteet ja juhlapyhät menettävät merkitystään. ”Vielä 20 vuotta sitten hukuttiin kännissä nimenomaan juhannuksena, mutta perhejuhannukset ja suurten ikäluokkien luonnollinen poistuma on vähentänyt perinteen suosiota. Eihän juhannuksena enää mennä naimisiinkaan.”, kommentoi Perinneseura ry:n Jorma Taka-Puolikas.
Markkinavoimat pahoittelivat bensiinin hinnannousun, diesel-veron, alkoholiveron tuoreen korotuksen, ruoan alv:n, inflaation ja asuntojen hinnannousujen aiheuttaneen sen, että hyvin harvalla enää on varaa mennä riehumaan näyttävästi vesille. ”Ei sitä viitsi yksikseen yhteen kymmenistä tuhansista järvistä hukkua, kun kukaan ei enää ole katsomassa ja paheksumassa rannalla.”, jatkoi itsemurhalisenssiaatti.

Vastaa käyttäjälle Seppokin tykkäis Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
FBI pilasi salaliittoteoreetikkojen kesäjuhlat

(WTC) Salaliittoteoreetikkojen kesäjuhlista tuli tänä vuonna pannukakku. Juhlapaikalle saapui vain kourallinen osanottajia, mikä järjestäjien mukaan oli Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n...

Close