Kategoriat
Kotimaa

Vanhanen kiistää lähettäneensä tekstiviestejä Sukarille

(LEMPÄÄLÄ) Pääministeri Matti Vanhanen kiistää lähetelleensä arkaluontoisia tekstiviestejä liikemies Toivo Sukarille. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan Vanhanen olisi lähettänyt kymmenittäin viestejä virkakännykästään mitä erilaisimpina vuorokauden aikoina ja jopa virkamatkoilta.
Sukari on tullut tunnetuksi muun muassa Masku-huonekaluketjun ja Ideapark-kauppakeskuksen pääomistajana. Sukari pyrkii parhaillaan rakentamaan Vihtiin uuden, entistä suuremman Ideaparkin. Pääministeri Matti Vanhanen on julkisuudessa kertonut ymmärtävänsä hanketta.
Pääministeri korostaa, että mikäli viestejä olisikin lähetetty, ainakaan niiden sisällössä ei olisi ”alapään juttuja”. Lisäksi kaikki kirjoitettu on aivan selvästi vain vastausta hänelle aiemmin ehdotettuun.

12 vastausta aiheeseen “Vanhanen kiistää lähettäneensä tekstiviestejä Sukarille”

Sielujen sympatia toimii ilman Elisan tai muiden operaattoreiden välitystäkin.Ja onhan kirjekyyhkykin toki romanttisempi kuin tekstiviesti joka ei tosiaankaan sovi Prinssi Ruususille.

Olemme saaneet haltuumme tekstiviestejä:
– Nykänen: Paljos se teiän OP-Kingiä vastaava kalusto kustantaa?
– Topi: 599 tai 10 annosta hallelujaa
– Nykänen: Paha paha, palkka tulee vasta 2 viikon päästä, tarviis nopeemmin. Tarjoon 6 hallelujaa.
– Topi: 9
– Nykänen: 8!
– Topi: 8, It’s a deal.
– Nykänen: Kai kuljetus sisältyy hintaan?
– Topi: Tottakai, koskas voidaan tuoda?
– Nykänen: Maanantaina iltapäivällä, käykö?
– Topi OK.

Minä en tiedä ketkä minulle rahaa ovat antaneet, ja ihmiset jotka ovat antaneet rahaa, eivät ole tienneet, kenelle. Tärkeintä on, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.

Viimeisimmän tiedon mukaan tekstiviestit ja niin kutsutut vaalirahat tulivat Vanhaselle täydellisenä yllätyksenä ja pyytämättä.

Minä olen nyt varsin helpottunut, kun se ruma mies, Toivo Sukari, ilmoitti, ettei muista koko toista rumaa miestä, Matti Vanhasta. En uskalla kuvitellakaan, mitä olisin saattanut kuvitella, jos tätä helpottavaa ilmoitusta ei olisi tullut.
Matin uuniperunoineen te kaikki varmaan jo tunnettekin, varsinkin naiset.
Toivo on tämä lestadiolaisperheeseen syntynyt uskovainen raivoraitis, joka sai puukosta ryyppyjuhlien päätteeksi. Toivolla oli tässä taannoin autonkuljettaja, kun kortti oli kadonnut poliisin huomaan. Toivo selvitti meille pakanoille, ettei kymmenessä käskyssä kielletä ylinopeuden ajamista
Toivossa on poliitikkoainesta sillä Kokoomus otti vaaliteemakseen kunnallisvaaleihin kaukonäköisesti Toivon. Tavallisesti juotettavien lähteiden mukaan Tuomiojan suosioon tuskastunut Lipponen on pyytänyt jopa Sukaria SDPeen puheenjohtajakisaan.

Nyt kun vaalirahoituslakia rukataan, voisi samaan syssyyn rukata vähän suunniteltua enemmän. Vaaleja saisi kyllä rahoittaa, mutta vain anonyymina ettei syntyisi kiitollisuudenvelkaa.

Minä annoin kaikille kaikki rahat. En tiedä miksi. Tästä ei nyt ota selvää Mattikaan.

Olen saanut luotettavalta taholta Vanhasen tekstiviestit Sukarille ja julkaisen ne nyt tässä, koska Seiska ei huolinut niitä.
Haluatko rakentaa Ideaparkia jossain jännässä paikassa? Mikä se vois olla?
Miten ois rahoittaa mua eduskuntavaaleissa?
Oletko pitänyt vaalirahoituksesi kunnossa?

heh heh.. nää poliitikoiden tekstiviestijutut alkaa mennä ihan älyttömiksi.. 🙂

Julli on otettu (arvatkaa minne) päästyään tämän päivän, 21.5.2008, Aamulehden etusivulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Elisan välittämät sähkeet keskiviikolle

Close