Kategoriat
Ulkomaat

Myanmarin hallinto varautuu ampumaan väkijoukkoon myrskytuhojen korjaamiseksi

(YANGON) Myanmarin, eli entisen Burman viikonloppuisen hirmumyrskyn kuolonuhrien määrä on kohonnut yli 22 tuhanteen. Kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan näistä viimeisimmät kuusi tuhatta ovat menettäneet henkensä pääasiassa pelastustöihin määrättyjen sotilaiden tulitettua väkijoukkoja aina tilaisuuden tullen. Myanmarin sotilashallinnon mukaan kuolonuhrien määrä saattaa vielä nousta.
Raivaustöihin ei vielä ole päästy myrskystä pahiten kärsineillä alueilla. Maan hallinto on kuitenkin ilmoittanut tekevänsä kaikkensa, että myös kansainvälisten avustusjärjestöjen työntekijät joutuvat ainakin harhaluotien kohteeksi. Hallitus on myös ilmoittanut teloittavansa kahdesta kolmeenkymmentä toisinajattelijaa kriisiapuna kotinsa menettäneille.
Myanmarissa on viikonlopun jäljiltä yhä kateissa yli 40 tuhatta ihmistä. Hallitus on kuitenkin tiukasti kieltänyt väitteet, että heitä kidutettaisiin salaisilla vankileireillä. Maan johtajan Than Shwen mukaan kadonneita ei kuitenkaan nähdä vapaudessa ennen kuin heidän osuutensa hirmumyrskyn puhkeamiseen ja jättiaallon iskeytymiseen Irrawaddyjoen suistoalueelle on selvitetty perin pohjin.

11 vastausta aiheeseen “Myanmarin hallinto varautuu ampumaan väkijoukkoon myrskytuhojen korjaamiseksi”

Myanmarin hallitushan vain ystävällisesti tutkii Palmen murhasta epäiltyjä.

Suomen hallituksen virallisen kannan mukaan kyseessä on kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, armeija ja ”kriisinhallinta”. Siksi Suomi ei tule kieltäytymään Myanmarin hallituksen kutsusta osallistua tähän ”kriisinhallinta”-tehtävään. Lahjaksi lähinnä oppposition edustajista sekä sekalaisesta ikkunan takaa kurkkijoista koottu valtuuskunta vie Myanmarin rauhaa rakastavalle valtionjohdolle Suomi-konepistooleja ja mämmiä. Paluulippuja ei ole hankittu.

Tiibet ja Burma vapaiksi! Jee Rambo ja R. Gere! Buu Vanhaska ja kepulit. Myramarilaiset on vapautettava heti. Ahtisaaren vois lähettää sinne Nobelin tienusee!

Ruotsin ulkoministeriö on saanut vihjeen tapahtumapaikalla nähdystä 3,5 metrin tappaja-aallosta ja pyytää reppumatkaajilta tarkempia silminnäkijähavaintoja. Tutkimuksen tässä vaiheessa ei vielä haluta ottaa kantaa syyllisen löytymiseen.
Ulkopuolisen arvion mukaan ruotsalaisviranomaiset saattavat käyttää tutkinnassa mm. Olof Palmen murhasta tuttua väsytystaktiikkaa, jossa syyllinen saadaan vuosikymmenien jahkailulla tuntemaan olonsa turvalliseksi ja pidätys tehdään, kun sitä vähiten osataan odottaa.

Myanmarin hallitus on tänään Suomen aikaa osoittanut julkisesti katumusta ja kunnioittaa menehtyneiden kansalaisten muistoa viidelläkymmenellä niskalaukauksella. Tilaisuus suoritetaan Naypyidawin lentokentän ulkomaanterminaalin passintarkastuspisteessä saapumisjärestyksessä.

Myanmar selvästi kehittyy. Otteet ovat samanlaiset kuin New Orleansissa, jossa armeija ampui siviilejä – huumejengien lisäksi.

Vastaa käyttäjälle Julli Kulmavuori Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Selänteen jatkosuunnitelmat yhä auki

(OBLIVION, ANAHEIM) Jääkiekkoilija Teemu Selänne on edelleen epävarma jatkosuunnitelmistaan. Selänteen ja hallitsevan Stanley Cup -mestarin Anaheim Ducksin kausi päättyi karvaaseen...

Close