Kategoriat
Urheilu

Matikainen: Mitään en o ottanut

(CALGARY) Kansanedustaja, entinen hiihtotähti Marjo Matikainen (epo) kiistää käyttäneensä Koskenkorvaa hiihtoleirillä vuonna 1988. Nelosen urheilu-uutisten mukaan Matikaisen pöydällä olisi nähty valaehtoinen pullo Kossua.
”Mitään en o ottanut”, sammalsi Matikainen.
Myös Suomen hiihtoliitto kiistää asian. Liiton mukaan ei ole mahdollista, että koskaan olis otettu mitään, ja silloinkin kun otettiin, ei oikeastaan otettu, ja pantiin ovet lukkoon ja ajettiin ulkopuoliset sivummalle ja tarkistettiin Wadan säännöistä että hyvinhän tää menee tälläkin kertaa.

10 vastausta aiheeseen “Matikainen: Mitään en o ottanut”

Olemme nähneet myös samalla leirillä lakanat, jossa oli tahroja, mutta emme mitenkään vihjaa että Matikainen olisi hankkinut aviottoman lapsen. Samalla kertaa huomasimme että vessanpönttö oli vedetty, mutta tämähän ei viittaa siihen että Matikainen olisi kaapattu avaruusalukseen, tehnyt abortin ja huuhtonut sikiön pöntöstä alas samalla kun hän veti kokkelia hyllyssä olleen kirjan päältä.

Marjo Matikainen-Kallström väittää väitteen olevan poliittinen ajojahti. Marjo Matikainen-Kallström ei maininnut missä on Marjo Matikainen-Kallströmin politiikka.

Alan asiantuntijoiden mukaan ei ole mahdollista, että EPO- kossupullo olisi ollut Matikaisen huoneessa, koska se oli lääkärinlaukussa joka jäi Veijon Esson baariin kostean konsultaatioillan jälkeen.

Poliittisen ajojahdin kohteena tuo metsiemme kömpelö vipeltäjä. Saapunki, anna niiden koirien olla rauhassa!

Vastaa käyttäjälle vaadin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomen Nato-optio katosi useiksi tunneiksi

(PASILA) Suomen Nato-optio oli eilisillan ja viime yön mittaan kateissa lähes kahdeksan tunnin ajan. Asiasta tiedotti keskiyöllä Ulkoministeriö. Nato-optio läydettiin...

Close