Kategoriat
Arkisto

Lehti aikojen alussa: Kansa raivostui Sammon toiminnasta

(POHJOLA) Pettyneet kalevalaiset ovat muodostamassa suoran toiminnan kansanliikettä kanavoidakseen turhautumista, joka kumpuaa Sammon väitetystä kyvystä tarjota rikkauksia. Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan Sammon hiljattaisen omistajanvaihdoksen jälkeen ihmiset ovat saaneet Sammosta rahaa. Joissakin lähteissä on puhuttu myös leivästä ja suolasta. Virallisesti tieto on kuitenkin kiistetty.
”Eheei. Ei täältä mitään rahaa saa. Susipaska systeemi tämä on. Ei ole toiminut, ei toimi eikä tule toimimaan. Kaikki voivat olla ihan rauhassa nyt vaan”, vakuutti viestintäpäällikkö Pohjan Akka Lehdelle.

10 vastausta aiheeseen “Lehti aikojen alussa: Kansa raivostui Sammon toiminnasta”

Sampo suuri ulkomaille,
Tanskalaiset takertui
Onnettomuudeksi osoittautui,
verkkoyhteydet lukkiutui

Perinteisesti pankkien idea on ollut halpa ottolainaus ja kallis antolainaus, kun tämä ei ole riittänyt niin on keksitty palvelumaksut. Pörssissäkin välittäjät voittavat vaikka kurssit laskevat kunhan kauppa käy. Ei pankeista ole tarkoituskaan saada rikkauksia (paitsi ”Isosta pankista”) muuta kuin omistajille, eikä sieltäkään saa rikkauksia sääntöjen mukaan toimimalla.

Kyllä tämän nalle-wallen myynti ja ostoliike on ihan eprseestä. Mikä vika siinä Postipankissakin oli? Ja sitten konsultit nimittää sen leoniksi, voi jahve. Nyt on fyrkat tanskassa, jotain mätää sielläkin on…

Alan asaintuntijoiden mukaan Sampo edustaa IT-trendin terävintä kärkeä. Ohjelmistoprosessia on suoraviivaistettu jättämällä turha kehityshiekkalaatikossa nysväily pois ja siirtämällä kehitys suoraan tuotantoympäristöön. Näin saavutetaan merkittäviä säästöjä.
Lupaavista tuloksista rohkaistuneena myös monet ohjelmistotalot ovat siirtymässä suoran kehityksen malliin.

Myötiin Sampo muille maille,
vieraan käsiin viekoteltu.
Tanskanmaalle tuunattavaksi,
pankkipalvelut parannettavaksi.
Saatettiin sieltä uusi Sampo,
tehtiin turuilla tiettäväksi:
sopii suunnata surffikonstit
internetin ihmemaahan.
Mutta mitä matkan päässä:
kylmä kylpy käyttäjille!
Pankkiautomaatilla paniikki:
taalerit tiposen tiessä.
Kohos karjuu, paisui pora,
pakeni helvetin parku.
”Eihän ole hyvää mainosta tämä,
mutta vitun väliä,
asiakashan se kuitenkin on aina väärässä”,
siihen viestintäjohtaja loihe kommentoimaan.
Että nimim. Väinämöiselle(tm) vaan terkkuja ettei varmaan ruveta häpäisemään kansalliseepoksen mystisiä sankareita jos ei trokee taivu (in b4 trokeemankeli; sit ku osaa ni voi ottaa ns. taiteilijan vapautta. Ei kukaan kirjoittaja oikeasti tarkasta pilkkuvirheitään millään helvetin mankelilla)
Paskaa kevättä kaikille,
Sigmundur Hakkarainen
Runosuolihuuhtelun narikka
Kuolleiden runoilijoiden klubi

Vastaa käyttäjälle Köyhät - kyykkyyn siitä! Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kansalaisjournalismia: Kerjäläisongelmaan haetaan ratkaisua

(WADDENSEE) Helsingin kaupunki järjestää foorumin, jonka avulla haetaan ratkaisua kerjäläisten muodostamaan ongelmaan. Helsinkiin odotetaan ensi kesäksi satoja romanialaisia kerjäläisiä ja...

Close