Kategoriat
Kulttuuri

Reijo Mäen tulevan kirjan käsikirjoitus varastettiin

MITEN MEIDÄN NYT KÄY?
(UMPISUOMALAISUUDEN KAUHUKAMMIO) Suomalainen kulttuurielämä heräsi perjantaina kylmään ja kolkkoon aamuun. Kissa ei kehrännyt vuoteen jalkopäässä, takasta oli hehku poissa, ja ilkeä sade ropisutti kattopeltejä. Järkyttävä tieto kiiri läpi maan: dekkaristi Reijo Mäen tulevan kirjan käsikirjoitus oli kadoksissa, ja seuraavaa Vares-kirjaa saatetaankin joutua odottamaan jopa huomiseen iltapäivään asti.
Lehden saamien tietojen mukaan uusi kirja, nimeltään Vares juo viinaa ja saa pillua olisi merkinnyt uutta kehitysaskelta Mäen kirjallisessa ilmaisussa. Sekä kerronnalliset rakenteet, dialogi että henkilöhahmojen kehitys olisi viety ennennäkemättömälle tasolle. Sivutkin olisi numeroitu.
Kirjassa yksityisetsivä Jussi Vares mm. juo viinaa, saa pillua, haukkuu aktivistit, nuorison, vasurit ja vihreät ja homot ja hipit sekä näiden yhdistelmät, kertoo alapäävitsejä ja semirasistisia juttuja, juo viinaa, ei välillä saakaan pillua, puolustaa oikeaa suomalaista miestä, joka tekee oikeita töitä, juo viinaa, saa pillua ja vetää lopuksi itsensä leukakiikkuun. Välissä kerrotaan, miten kaikki oli ennen paremmin, mikä tarkoittaa Tilsitin rauhan aikaa.
Mäen fanit ovat kauhuissaan tapahtuneesta ja pyytävät käsikirjoitusvarkaita palauttamaan työn mahdollisimman pian. Mäki kuitenkin lupaa odotusaikana tyydyttää lukijoidensa äärioikeistolaisten asenteiden ja seitsemän vuotta vanhojen vitsien tarpeen Seura-lehden kolumneissaan.

15 vastausta aiheeseen “Reijo Mäen tulevan kirjan käsikirjoitus varastettiin”

Nyt Aukusti kyllä provoaa tahallaan. Katsoin filmin ja joka sekunti oli numeroitu DVD:n laskurissa jo edellisessäkin. Sitä paitsi kissakin kehräsi vuoteen jalkopäässä, stanan akitaattori.

Tissien rauha solmittiin 1. päivä marraskuuta 4004 eKr Eedenissä Miesten ja Naisten edustajien Aatamin ja Eevan välillä. Eevan vastaluodut tissit saivat Aatamin kovin levottomaksi ja hyökkäämään kohti Eevan rintavarustuksia. Eeva torjui hyökkäyksen litsarilla ja sitä seuranneella jäätävällä katseella.
Tämän kärhämän jälkeen Aatami ja Eeva solmivat Tissien rauhana tunnetun sopimuksen, jonka alkuperäisestä sisällöstä on tuosta päivästä lähtien kiistelty Miesten ja Naisten välillä, aiheuttaen lukemattomia taisteluita, joista useat ovat päättyneet jopa surmatyöhön.

Haluaisin lukea kirjan jossa nuori homovihertava vasemmistohippi muutta luomuviljelijaksi Kainuuseen, juo liikaa herbalifea, pettyy elamaansa, ei saa ikina pillua ja runkkaa ankarasti samalla hakaten vempelettaan lavuaarin reunaan ja karjuen saksaksi sotilaskomentoja.
Lopulta toivonsa menettaneena palkkaisi avukseen semirasistisen aktivistihomo shamaanin Ivalosta ainoastaan paatyen loputtoman alapaarassauksen uhriksi.
Onko jossain universaalia kirjakonetta johon voi syotteeksi antaa teemat, reunaehdot ja rajaukset ja se pulauttaisi ulos 750 sivuisen kirjan annettusta aiheesta?

karampa. ensin viedään kirjailijoilta kässärit ja sitten sensuroidaan kommentitkin piiloon. o tempora o mores…

Tuo sivujen numerointi oli aika hyvä…
Vanhaa kunnon Lehti-tasoa… Onneksi luopuivat siitä videohäröilystä.

> Vanhaa kunnon Lehti-tasoa… Onneksi luopuivat siitä videohäröilystä.
Asiallinen mielipide ja hyvät perustelut perään.

Puolustan aitoa suomalaista miestä, joka tekee oikeita töitä ja osaa edes sen aikaa olla juomatta viinaa ja saamatta pillua. Tai tuijottamatta tissejä.
Siispä nimimerkin Pelokas Runkkari kuvaileman kirjan lukisin heti, joten kirjoittamaan, schnell!

Pelokas Runkkari on lukenut Roald Dahlinsa eikä edes kehtaa mainita että plagioi ankarasti. Kuitenkin, kirjan idea on sen verran hyvä että lukisin sen jopa suuren universaalin kirjakoneen tuottamana.
Rakennappa sellainen perkele.

Minuakin jäi vaivaamaan, miksi Pelokkaan Runkkarin teksti kuulosti niin tutulta. Tietenkin koska olin lukenut sen jo aiemmin. Sen sijaan 750 sivua mistä aiheesta tahansa on liikaa, minä lukisin tuon kirjan korkeintaan 400-sivuisena, mieluiten 250-sivuisena.

Haista vittu. Reijo Mäki on varmasti saanut enemmän pillua kuin tämän kirjoittanut kateellinen peräkammarinpoika…

Vastaa käyttäjälle luki muttei oikein ymmärtänyt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Yle jatkaa perinteitään älykkään huumorin edistämisessä

(GOLDEN AGE OF BALLOONING) Suomi on viimein saamassa jalansijan televisiohuumorin historiassa, näkis vaan. Yle ilmoitti tiistaina aloittavansa viikonloppuillassa uuden komediasarjan...

Close