Kategoriat
Politiikka

Vanhanen arvostelee eriäviä mielipiteitä

(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen arvostelee rajusti suomalaisten esittämiä mielipiteitä. Vanhanen pitää käsittämättömänä sitä, että mielipidemittausten mukaan kansa hyväksyi Tehyn työtaistelutoimet. Pääministeri totesi Elinkeinoelämän Keskusliiton päivällisillä muun muassa, että kansa olisi ehdottomasti ”hallituksen heikoin lenkki”.
”Se hyväksyi avoimesti asetelman, että sairaanhoitajat uhkaavat irtisanoutumisillaan ihmisten terveyttä ja henkeä ja valtion pitää ratkaista kiista rahalla” paalutti Vanhanen silmät leiskuen, aluillaan oleva erektio selvästi housukankaan läpi nähtävissä.
Tulevaisuudessa hallituksen on tarvittaessa lainsäädännöllä huolehdittava siitä, ettei vastaavaa tilannetta pääse syntymään sekä siitä, että ”pääministerille riittää pesää, jos tiiätte mitä meinaan”, Vanhanen jatkoi tuntitolkulla vielä päivällisten jatkoilla.

11 vastausta aiheeseen “Vanhanen arvostelee eriäviä mielipiteitä”

Uutinen on täysin yliampuva. Erityisesti väittämä ”Vanhanen arvostelee rajusti” on epäuskottava. Yhtä epäuskottava kuin olisi imaginaariset väittämät ”Jäätteenmäki hymyili sydämellisesti” tai ”Toni Halme perusteli asiallisesti”.
Tehy alkaa olla ainakin Etelä-Suomessa pelätympi kuin Banditos ja Helvetin Enkelit sekä itämafia. Kolme viimeeksimainittua sentään käyttävät rehellisiä keinoja (pesismailat ja stiletit) saadakseen itselleen rahaa & mainetta.
Vanhasen äreät puheet selittyvät korkeintaan sillä, että sappikiviä hoitanut sairaanhoitaja on ronkkinut vähän isommilla pihdeillä kun olisi tarvinnut.

No vittu kun Matti oli tuossa saunomassa, niin kyllähän me pippeleitä vertailtiin ja vetoa lyötiin ja niinhän siinä sitten kävi. Mutta sen mä sanon – yksi kolmonen – että voisi vaikka Tehy – pankille – painua ,kun mä en oikein – ei tää riittää kiitos – niin mitäs? ainiin se Tehy että mun duunarit kaipaa sairaanhoitoa, että jos niitten lapset sitten saa jonkin VAIKKA VITTU EBOLAN, niin eihän ne sitten – joo anna toinen vaan – niin EBOLAN vittu, niin ni sitten eihän ne ole töissä vaikka vittu paperitehtaassa, vittu. Tai siis toi ebolahan oli siis vertauskuva, aivan yhtä hyvin se voisi vaikka olla joku joku … no vaikka syöpä. Niin että Matti vittu puhui ihan asiaa, kuka sitä vittu saatnan arvostelee saa vittu kenkää niin nopeasti ettei ehdi kissaa sanoa. – joo ilman sitruunaa – niin sitten … ei mulla muuta. Et älä ala vittuilee Matille. Vittu mähän lopetan tän lehden saatana. Vittu soitan sinne Joensuu tai minkä vitun perähikiässä tätä lehteä tehdäänkään, niin että nyt loppu vittuileminne.

Tukea yksinäisille vanhuksille, pommeja Pentagoniin ja tippuri Matille! Ja stagnaatio sun muut kummistukset uhkaa. Ach, sivilisaation huipentuma, petit minut julmasti!

Taas on uutisoinnissa ja kommenteissa unohdettu oleellisin: Vanhanen ja kepu ( ent. Maalaisliitto) ovat Yhdenasian liike, (siis puolue Matilla saattaa olla se toinenkin asia), kaupunkilaisten ja työntekijäin rahat maajusseille ja Anttilalle sekä Ernrooteille ja Nallelle.
Matti ja kokoomuksen vänrikki nappula olivat koplanneet fyrkat jaettavaksi maataloustuottajien (nimi hämää koska ei ne ole ikinä mitään tuottanu paitsi paskonu järvet,maat ja meret,ja vieny tällä näennäistoiminnalla ihmisten rahat) ja nyt esillä olevan lakiesityksen mukaisesti ”bisnesenkeleiden” kanssa.
Eli tämä hallitus puuhaa Suomeen Ryssältä apinoitua oligargiaa, kansanryhmää jota ei koske lait eikä tavat.Näiden hankkimat pääomatulot pitäisi olla verottomia
Ja Näitä rahoja sitten tulee jotkin hoitsut vaatimaan ittelleen, kyl maar siitä hiilestyy viljelijän paras kaveri vähemmästäki

Vastaa käyttäjälle Sahtivaari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Noin seitsemän uutiset keskiviikkona 21.11.2007

Close