Kategoriat
Kotimaa

Äitiyspakkaus voi tehdä lapsesta homoseksuaalin

(NÄRPIÖ) Äitiyspakkauksissa on havaittu suuria puutteita. Pakkauksista puuttuvat selvästi vaatteet, jotka tekisivät lapsista joko suoraselkäisiä heteromiehiä tai pikkuprinsessoja.
Sen sijaan pakkauksissa on vaatteita, jotka aiheuttavat lähinnä uusissa vanhemmissa hämmennystä: sopivatko vaatteet tytöille vai pojille? Samalla hämmennyksen uskotaan leviävän myös vauvoihin, joiden sukupuoli-identiteetti on näin vaarassa.
Tutkija Eija Vouhotus kertoo, että useat närkästyneet vanhemmat ovat vaatineet asiaan parannusta.
”Eräskin nainen kertoi, kuinka äitiyspakkaus teki hänen lapsestaan homon. Pakkauksen vaatteiden väreinä oli keltainen ja vihreä, mikä aiheutti pojassa selvän kierouman”, kertoo Vouhotus.
Useat äidit ovatkin vaatineet valtiolta parannusta ilmaiseen äitiyspakkaukseen. Mukaan halutaan muotivaatteita sekä desing-koruja raskaudesta toipuville äideille.
Lisäksi vaatteiden kokoon tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.
”Kyllä siellä pitäisi olla muutakin kuin keskikokoisia vaatteita. Meidän Matti ei näihin mahtunut, ja toisaalta naapurin pienelle Saaralle vaatteet olivat liian isoja”, nimimerkki Maailman tuska tilittää netin keskustelufoorumeilla.
Lehden haastattelema järkianalyytikko Aivo Toimi suosittelee valittaville vanhemmille joko hallittua hedelmöityksen ajoitusta, jolloin lapsi syntyy kesällä eikä tarvitse vaatteita ensimmäisten kuukausien aikana, tai – mieluummin – syntyvyyden säännöstelyä pillereillä tai lopullisella leikkauksella.
”Se on pieni toimenpide, ja taas on yksi turhan nillityksen aihe vähemmän.”

11 vastausta aiheeseen “Äitiyspakkaus voi tehdä lapsesta homoseksuaalin”

Kerrankin uutinen joka pitää paikkansa; todisteena vaikkapa SubTV:llä pyörivä Big Brother ja kilpailija Hintti Einari. Kynikselle näyttää kelpaavan kaikki liikkuva; mies tahi nainen; jolta löytyy ruumiinonkalo – ykkönen tai kakkonen. Eicca-parka ei ole lapsena saanut miehistä mallia ja on luultavasti joutunut pitämään turkoosinvärisiä tyttöjen vaatteita. Ja näyttääpä Eicalla olevan äitiyspakkauksen vaaleanpunaiset silmälasit vieläkin käytössä.

Kerrankin uutinen joka pitää paikkansa; todisteena vaikkapa SubTV:llä pyörivä Big Brother ja kilpailija Hintti Einari. Kynikselle näyttää kelpaavan kaikki liikkuva; mies tahi nainen; jolta löytyy ruumiinonkalo – ykkönen tai kakkonen. Eicca-parka ei ole lapsena saanut miehistä mallia ja on luultavasti joutunut pitämään turkoosinvärisiä tyttöjen vaatteita. Ja näyttääpä Eicalla olevan äitiyspakkauksen vaaleanpunaiset silmälasit vieläkin käytössä.

(STADION) Suomi voitti MM-kisoissa. Suomi voitti niiiin paljon ettei mitään rajaa, kertoivat kaikki.
Lehden toimittajan puolestaan nähtiin syövän jo valmiiksi leipomaansa nisupuukkoa kulman takana häpeissään.

Hark! the herald angels desing
Glory to the new-born King!
Peace on earth and mercy mild,
God and sinners reconciled!
Hark! the herald angels desing
Glory to the new-born King!

Millä foorumilla kirjoittaja on käynyt kun alkoi näin vituttamaan? Hymiö.

Älkäämme unohtako vähemmistöjen vähemmistöjä tässäkään hässäkässä – miten sävyjen maailma vaikuttaa olemattomiin pikkumiehiin ja heteroprinsessoihin?

Olemme Lapsettomien tuki ry:n vertaisryhmissä pohtineet yhteiskunnan sortopolitiikkaa. Lapsiperheille kyllä tuupataan joka kakaralle satojen eurojen arvoisia pakkauksia, mutta lapsettomille pariskunnille ei anneta mitään. Me olemme saaneet kärsiä muutenkin vuosisatojen ajan pilkkaa ja häpeää, ja kokeneet itsemme anoppien edessä kyvyttömiksi.
Toivoisin, että tämä lapsellinen sortopolitiikka tulisi kujansa päähän, ja myös meille kaksineläjille suotaisiin samat edut. Käytännössä pariskunta voisi ilmoittaa netissä sos.terv.ministeriöön seksinharrastamisajankohtansa, ja tästä 9kk kuluttua postissa olisi noudettavissa pakkaus täynnä aikuisten vaatteita, pyyhkeitä ja kynsisaksia, sekä jokunen dekkari.
Kylläpä lämmittäisi mieltä! Vaihtoehtoisesti ministeri voisi vuosittain postittaa maksusitoumuskuitteja Stockmannille.

Kauheaa, jos valtio tekee tulevista veronmaksajistaan lisääntymiskyvyttömiä. Homoseksissä kun ei tuo luonnollinen lisääntyminen oikein onnistu.
Tähän asiaan on tartuttava nopeasti mitä kovimmalla kangella ja asiat on väännettävä oikeaan malliin.
”Eiiii… tämän on valtiollista syntiä. Tuska on raastava ja en saa rauhaa ennen kuin tämä virhe on korjattu” vaikersi KD:n kunnallispolitikko Pohjamaalaisen kunnanvaltuuston käytävillä ihokastaan raastaen.

Vastaa käyttäjälle Isoveli valvoo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomi siirtyi digiaikaan

(PASILA) Suomessa siirryttiin viime yönä kello 4 digiaikaan. Muutoksen seurauksena miljoonat analogiset kellot lakkasivat toimimasta. Tästä päivästä eteenpäin Suomessa näkee...

Close