Kategoriat
Kulttuuri

Paul Anka sittenkin kuollut

(PORI) Laulaja Paul Anka on edelleen kuollut. Torstai-iltana Ankan uskottiin esiintyneen Pori Jazz -festivaaleilla jopa 15000-päiselle yleisölle, mutta tämä osoittautui vain joukkohallusinaatioksi.
Psykoterapeutti Jack Black selittää tapahtunutta sillä, että suuri osa yleisöstä oli odottanut Ankan paluuta pitkään.
”Maailmallahan on jo pitkään tiedetty Ankan kuolemasta, mutta Suomessa asiaa ei ole haluttu uskoa.” Black huomauttaa, että Ankan vierailu Suomessa vuonna 1959 oli niin merkittävä tapaus heikon kansakunnan itsetunnolle, että tätä tapahtumaa ja Ankan henkeä vaalitaan edelleen.
Osa yleisöstä luuli ottaneensa Ankasta kuvia ja yksi jopa nousi tyhjälle lavalla luullen tanssineensa Ankan kanssa.
”Surullista, niin surullista”, Black huokaisee.
Joukkohallusinaation vaikutus ei kuitenkaan rajautunut vain suomalaisiin, vaan myös laulajatar Natalie Cole oli sitä mieltä, että Anka on edelleen hengissä.
”Minäkin lauloin dueton isäni kanssa, joten miksei Paulkin voisi esiintyä?” Cole kyseli.
Nat King Cole ei kommentoinut Lehdelle tyttärensä typeryyttä.

6 vastausta aiheeseen “Paul Anka sittenkin kuollut”

Siis, mitä? Kenen kanssa minä sitten vietin yön? Kyllä se sanoi olevansa Pauli.
Ei oo totta, night of the living dead.
Vähän aikaisemmin tällaista tietoa, kiitos. Nyt on jotenkin inha olo. I’m so young and he’s so dead…

Iltalehdessä Johnny Kai-Muumio-Forssell muistaa Paul Ankan ilmestyneen hänelle jo 1990 Lappeenrannassa. Maailmantähti Forssell toteaa tulleensa epäkunnioittavasti kohdelluksi jo Linnanmäellä 1959, jolloin Anka ui hänen suosionsa liiveihin ja diivaili enemmän kuin Johnnyn päähän mahtuu. Ankan perikunta ei tunnusta tapahtunutta, toteaa pesänvalvoja Aarne Anka.

Vastaa käyttäjälle Torsten Bjarre Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Poliisi hajotti uhkaavan mielenosoituksen Helsingin keskustassa

(STOCKMANN) Poliisi hajotti myöhään perjantaina uhkaavan mielenosoituksen Helsingin ydinkeskustassa. Viranomaisten mukaan keskustassa sijaitsevan Akateemisen kirjakaupan edustalle oli päivän mittaan kerääntynyt...

Close