Kategoriat
Kotimaa

Iltapäivälehdet tyrmistyneitä Ulvilan väärän murhaepäillyn kohtelusta iltapäivälehdistössä

(PORI) Sekä Ilta-Sanomat että Iltalehti ovat järkyttyneet siitä tavasta, jolla Ulvilan murhasta epäiltyä miestä on käsitelty iltapäivälehdissä. Molemmat lehdet julistavat torstain numeroissaan, että iltapäivälehdistön vastuuton uutisointi leimasi syyttömän miehen jo etukäteen ja että ylilyönteihin syyllistyneet iltapäivälehdet on saatava tilille teoistaan.
”Miksi Iltalehti on ottanut poliisin, tuomarin ja valamiehistön roolin itselleen jo ennen kuin asiasta on ollut pitäviä todisteita?” kysytään Ilta-Sanomien pääkirjoituksessa.
”Ilta-Sanomien ajattelematon toiminta on saattanut aiheuttaa peruuttamattomia mullistuksia viattoman miehen elämässä”, analysoidaan puolestaan Iltalehdessä.
Kumpikin lehti on vakaasti sitä mieltä, että poliitikkojen pitäisi ottaa tulevaisuudessa rankalla kädellä kantaa tapauksiin, joissa iltapäivälehdistön harkitsematon toiminta synnyttää kärsimyksiä syyttömille ihmisille.
”Kuka valvoo valvojia?” pohditaan Ilta-Sanomissa.
”Iltatytöllä hervottoman isot tissit”, päättää puolestaan Iltalehti pääkirjoituksensa.

11 vastausta aiheeseen “Iltapäivälehdet tyrmistyneitä Ulvilan väärän murhaepäillyn kohtelusta iltapäivälehdistössä”

Onneksi on sentään 7-päivää, vain montako päivää se oli? No tissit on ainakin mainittu.
PS. Se olikin Alibi!

ARVIO
Lähi-idän kvartetti esiintyi Portugalissa
Vuodesta 2002 asti keikkaillut Lähi-idän kvartetti on vakiinnuttanut asemansa yhtenä nykypäivän tunnetuimmista show-ryhmistä. Sen levytyksistä kuuluisin on vuonna 2003 julkaistu albumi Tiekartta, jonka laulut kertovat fiktiivisestä Palestiinan valtiosta.
Aurinkoisessa Lissabonissa torstaina kokoontunut kvartetti oli valinnut ohjelmakseen ns. Yhdysvaltojen esityksen. Konsertin arvioineen toimittajan Pertti Avomaan-Kurkkulan mielestä uusi materiaali on taattua laatutavaraa ja johtaa varmasti taas niin vitun konkreettisiin tuloksiin.
”Kvartetti esitti viihdelaulunsa tarkassa rytmissä, puhtaasti ja ennenkaikkea selvästi ja ilmerikkaasti tekstiä lausuen. Monenkaltainen liikehtiminen, eleileminen, viheltely, sormien naksutus, konstailu ja pelleily sopivat mainiosti humoristisiin säveleihin”
Puudeli Tony Blairin valinta vierailevaksi artistiksi oli myös mainio vitsi eikä varmasti jättänyt ketään Lähi-idän ystävää kylmäksi.
Pertti Avomaan-Kurkkulan arvio kokonaisuudessaan perjantain Nyt-liitteessä.

Tissien mainitseminen on ensiarvoisen tärkeää ns. kusenkeltaisen lehdistön artikkeleissa.

Vastaa käyttäjälle Eturivin ykkösnikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jarmo Korhonen eri mieltä Jarmo Korhosen kanssa Keskustan linjasta

(ALKIO-OPISTO) Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on ajautunut kiivaaseen sanaharkkaan Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kanssa puolueen linjauksista. Korhonen sanoo kuitenkin tukevansa...

Close