Kategoriat
Kulttuuri

Aikuinen Harry Potter -fani ei halua tulla nähdyksi ensi-iltajonossa

(HELSINKI) Ensi yönä ensi-iltaan tuleva Harry Potter ja Feeniksin Kilta -elokuva alkaa jo koota lippujonoja elokuvateatterien edustoille. Suuri osa innokkaimmista faneista on varsin nuoria, mutta onpa joukossa muutama varttuneempikin taikuuden ystävä. Esimerkiksi Helsingin Tennispalatsiin jonottamaan saapunut Sipoolainen Teuvo Mäkinen ryhtyi ”potteristiksi” vasta varttuneemmalla iällä.
”Noh, olin tosiaan jo hyvän matkaa yli kahdenkymmenen, kun ensimmäinen kirja ilmestyi” hän naurahtaa,
”mutta kyllähän noissa kirjoissa on paljon myös ihan aikuisiakin puhuttelevaa tavaraa ja ajatuksia.”
Ja tyttöystävää ei taida olla mukana?
”Ei kyllä, ei” Mäkinen toteaa vaimeasti.
Eikä taida kotonakaan odottaa? Ei taida.

Ei vain
satua

Teuvo Mäkinen on kolmenkymmenen, muttei ujostele kiinnostustaan taikaa ja fantasiaa pursuaviin kirjoihin ja elokuviin. Hänen mukaansa Potter-tarinoiden älykkyys piilee sadunomaista pintaa paljon syvemmällä. Mutta miten on, kuinka vaikeaa on seistä älykkään näköisenä samassa jonossa orastavan ensi-ihastuksen kanssa kamppailevien esipuberteetikkojen ja taikasauvasta unelmoivien koulukiusattujen finninaamojen kanssa?
”Voisitteko te jättää minut rauhaan”, Mäkinen heittää vastakysymykseksi.
Ja mitä mahtaa kuulua potteristin omalle taikasauvalle? Onko sille kuinka paljon ollut käyttöä?
”Minä en ole teille tehnyt mitään pahaa, ettekö te voi antaa minun olla rauhassa? Antakaa minun vaan olla. Onko täällä ketään turvamiestä tai järjestyksenvalvojaa?” tiivistää surullinen Sipoolainen.

Saatanan
friikit!

Harry Potter yhdistää siis monia ikä- ja ihmisryhmiä yhteisen kiinnostuksenaiheen äärelle. Mutta miten on, kuinka isoksi mieheksi helsinkiläinen vartija tuntee itsensä poistaessaan toimittajan elokuvateatterin aulasta?
”Olkaa hyvä, älkääkä tulko enää tänne” tiivistää nimettömänä pysyttelevä vartija määrätietoisesti. Läheinen poliisipartio nyökyttelee hyväksyvästi vartijan huomiolle.
Mutta miten mahtaa olla, hiveleekö nyt, vitun apina hiveleekö? Oikein poliisit sait samalle puolelle kanssasi, vittu.
”Mene nyt kotia selviämään. Vittu ootsä kussut housuusi, saatanan känni-idiootti?” tiivistää vartija monen Harry Potter -fanin tuntemukset aivan ensi-illan alla. Totisesti, joskus Harry Potter on tarua ihmeelliseempää.

32 vastausta aiheeseen “Aikuinen Harry Potter -fani ei halua tulla nähdyksi ensi-iltajonossa”

Sipoolainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, jos se ei ole erisnimi, tarkoita Jumalaa tai aloita uutta virkettä.

Siinä sanotaan ”jos se ei tarkoita”, mikä on ehtolause, joka ei ota kantaa siihen onko ehto tosi vai epätosi.

Jos mä pääsisin Pyllytauhkan yliopistoon niin en haluis Röyhkelikköön vaan Luikeroiseen jotka rulettaa!

Mitä helvettii? Osuva toi vartija osuus. Kävelin just duunista himaan kun vartija tuli repimään mua (siis oikeesti tarttu muhun ihan kunnolla) kun kävelin sen lapsilauman ohi. Mun piti sit yksityiskohtaisen ohjeistuksen saattelema kävellä 3 metriä tuonnenpana kun muuten olisin kävellyt.

Sipoolainen on kielisäännöissä samanlainen poikkeus kuin Turkulainen, eli se kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Näihin poikkeuksiinhan kuuluu myös lappeen Ranta, joka kirjoitetaan juuri noin, ”lappeen Ranta”. Ja jos joku onneton asuu lappeen Rannassa, hän on lappeen Rantalainen.

Moni Pilkun Nussija on täälläkin hairahtunut Isojen Kirjainten Nussijaksi. Häiriintyneimmät yksilöt ovat jopa ryhtyneet Yhdys Sanojen Nussijaksi. Uusien tilastojen mukaan kaikenlaisen abstraktin nussiminen onkin ohittanut harrastusmäärissä jopa pakkomielteisen onanoinnin sekä jazz-musiikin (tutkijat eivät ole saaneet selville, kuinka nämä kaksi eroavat toisistaan).

Yleensä vitun apinat näyttäytyvät juuri pilkun aikoihin ja aika usein myös sen jälkeen.

Sipoolainen on Mikael Agricolan suomennos Raamatussa esiintyvälle Sebaot-nimelle:
”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sipoolainen”
”Näin sanoo Herra Sipoolainen: Minä kiivailen Sipoon puolesta suurella kiivaudella, suurella vihalla minä sen puolesta kiivailen.”

Niilo saatana. Sä tiedät aivan varmasti itsekin, ettei mikään ole säälittävämpää kuin oikeinkirjoitussääntöjä väärin korjaava niilopaasivirta. Kukaan, ei siis kukaan, ei asu lappeen Rannassa, vaan lappeen Rannalla. On se yksi juukeli, kun täällä saa korjailla rantapummien korjailuja ihan ehtimästä päästyäänkin.

Niin uskomattoman ärsyttäviä kuin fantasiaelokuvat ja -kirjallisuus, niiden suurkuluttajista puhumattakaan kokonaisvaltaisesti ovatkin, taitaa tämän blogin huomionkipeä reaktiohuora olla vielä jotain ärsyttävämpää.

et muute kinkki vaikuta älykkäältä vaikka käyttäsitki sanaa ”kokonaisvaltaisesti”

Waude, taisit olla aikamoisessa tuiskeessa kun uskalsit mennä kiusaamaan pikkulapsia keskellä yötä. Eikö muijas antanu? Ei taida olla muijakaan kotona, niin.

Vastaa käyttäjälle Kauko Ranta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uusis ryhtyi holokaustiprofeetaksi

"JOKO KAIKKI MUUT OVAT PIHALLA KUIN LUMIUKKO TAI SITTEN SE OLEN MINÄ" (NÄNNI) Curling-kentiltä paremmin tunnettu kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi ei...

Close