Kategoriat
Kotimaa

Puolustusvoimat ei usko Lindqvistin olemassaoloon

(HUHTINIEMI) Puolustusvoimat pitää sotaveteraani Lauri Lindqvistiä huhupuheena. Lindqvist nousi julkisuuteen viime viikolla hänen kerrottuaan olleensa sota-aikana Taipalsaarella mukana hautaamassa kymmeniä ruumiita, joita hän epäili teloitetuiksi rintamakarkureiksi.
”Jos tällainen Lindqvist olisi olemassa, löytyisi siitä varmasti asiakirjoja. On valitettavaa, että tiedotusvälineet ovat tarttuneet aiheeseen näin heppoisin perustein”, huomauttaa puolustusvoimien sota-aikaisen tiedotuksen päällikkö Toivo Tapanainen. Tapanaisen mukaan ainakaan marsalkka Mannerheim tai hänen esikuntansa eivät tienneet Lindqvististä mitään.

Lappeenrannan
seutua liioiteltu

Lappeenrannan Huhtiniemen seudulla on käynnissä aiemmin aloitettuja kaivauksia. Näissä kaivauksissa yritetään löytää karkureita, jotka perimätiedon mukaan on teloitettu alueella. Puolustusvoimat ei usko, että kaivauksia kannattaisi laajentaa Taipalsaarelle.
”Itse asiassa puolustusvoimat epäilee voimakkaasti väitetyn Taipalsaaren kunnan olemassaoloa. Tietysti huhut tällaisista kunnista leviävät helposti. Tällaisen kunnan olemassaoloa sota-aikana ei voida todistaa, eikä ole mitään syytä uskoa, että kuntaa nykyään olisi olemassa”, toteaa Tapanainen.
Taipalsaaren kunta on merkitty useisiin karttoihin ja sillä on omat postinumeronsa. Tapanaisen mukaan kyseessä on näyttävä esimerkki siitä, kuinka sitkeitä huhupuheet voivat olla.
”Täällä ei ole mitään nähtävää!” summaa Tapanainen puolustusvoimien kannan.

10 vastausta aiheeseen “Puolustusvoimat ei usko Lindqvistin olemassaoloon”

Tiedot marsalkka Mannerheimin olemassaolosta ovat vahvasti liioiteltuja. Missä on sisällöntuottajien Äiti ja Isä Sauli Niinistö?

Viskiä ja huoria, sillä se lähtee!

Huhtiniemen Juoksuhautahumppa-festivaalit Juhannuksena! Parhaalle parille Laila Hirvisaaren uusin, ”Karjalan kelohongat kolkkaa” -teos nimmarilla, toiseksi tulleelle sama opus ilman nimmaria. Kolmas palkinto 3-aukkoinen, moottorisahallla veistetty, aidon kokoinen, värisyttävä Heikki Hietamies! Humpatkaa! Sahatkaa! Hajotkaa!

Puolan hallitus epäilee Lehteä homoksi. Perusteluina hallitus pitää violettia väriä, isoa kokoa, muita matalampaa ääntä ja käsilaukkua. Sekä sitä että Lehti on avoimesti kertonut olevansa homo sekä harjoittanut seksuaalisuuttaan avoimesti julkisilla paikoilla.

Protestoin selvästi misogyynia haastatellun nimeä.
Lisäksi ilmaisen syvän huoleni kommentoijille suodusta mahdollisuudesta käyttää heille liian älyllisiä sivistyssanoja. Turmiollista itsensä ilmaiseville lukijoille on myös se, että tässä mediassa heille on tehty liian helpoksi kritisoida omia kirjoituksiaan sitä mukaa kun he sitä saastaa suoltavat kuten nyt tätä ja tässä ja voi saatana nyt taidan lakata olemasta muistakaa Kollaa poks

Säälittävän huonon yleissivistykseni mukaan tuolloin (sota-aikana) ei ollut naisia suorittamassa asepalvelusta. Joten se siitä Toivosto.

(ABU MATIC) Iranin viranomaiset ovat ottaneet huostaansa kolme suomalaista Persianlahdella.
”He olivat kalastamassa Ahvenanmerellä Kökarin edustalla. Epäillään, että he ovat vahingossa harhautuneet Iranin vesille”, ulkoministeriön lähetystöneuvos Pasi Lentokenttä-Tuominen sanoi myöhään tiistai-iltana pahviseen tötteröön.

Virheelliset käsitykset taannoisesta kuolemastani ovat harhaisten mielten vahvaa liioittelua, sotamies, lasissa on reunat.

Vastaa käyttäjälle Makasiinipolttaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sivari ei lyhentynyt

(TELTTAKYLÄ) Lapinjärven koulutuskeskuksessa koettiin maanantaina hämmästyksen hetkiä, kun havaittiin, ettei sivari poliitikkojen lupauksista huolimatta olekaan lyhentymässä. Päinvastoin, lempääläinen aseistakieltäytyjä ja...

Close