Kategoriat
Kulttuuri Ulkomaat

Suomalaisasiantuntijat viestittävät tukea Puolan koululaisille

(WOJTYLA) Puolan opetushallituksen suunnitelma hyllyttää kirjallisuusklassikoita saa täystyrmäyksen suomalaisasiantuntijoilta.
”Siis niinku mitäh?” kysyy Hyvinkään yhteiskoulun 8-luokan oppilas Jenette Lahti.
Lahden kanssa kioskin taakse tupakoimaan tulleet opiskelijatoverit Suzettina Mähönen ja Carinattella Pötry-Möykky suhtautuvat myös kriittisesti äärikatolisten hallitseman opetusministeriön haluihin luetuttaa oppilailla kiihkokatolista ja -isänmaallista kirjallisuutta maailmankirjallisuuden klassikoiden kustannuksella.

”Ongelmana on, että juuri koulujen opetusohjelman kautta nuoret saavat kosketuksensa kaunokirjallisuuteen.”


”En tiedä olisinko koskaan lukenut Dostojevskin koko tuotantoa yhdeltä istumalta, ellei seitsemännen luokan äidinkielen tunneilla luettu Alastalon salissa olisi osoittanut minulle, että maailmassa on kiinnostavampiakin asioita kuin se, mitä minun tissieni koosta on sanottu Irc-galleriassa.”

Ongelmana he näkevät myös arvottomuuden leiman, jonka virallisesta opetusohjelmasta poistaminen väistämättä lyö esimerkiksi Goethen teoksien päällle.
”Yläasteikäisetkin osaavat kuitenkin joskus olla melko kritiikitöntä väkeä”, arvioi Mähönen.
”Voi olla, että hallituksen tuomitsemana esimerkiksi Nuoren Wertherin kärsimysten nyt nauttima kulttisuosio nuorison keskuudessa romahtaa täysin.”
”Voisitsähei hakee meille röökii, kiltti?” kommentoi Lahti lopuksi.

8 vastausta aiheeseen “Suomalaisasiantuntijat viestittävät tukea Puolan koululaisille”

Puolan hallitus on myös laittanut vireille lakialoitteen, jonka mukaan Irc-galleriota ja sinne laitettuja kuvia pitäisi esittää kuvaama- ja ilmaisutaidon tunneilla.
Tähän yhteyteen on ehdotettu myös levyraadin kaltaista arviointimenetelmää.

Kiitän viiltävästä ja kirurgisen tarkasta tämän päivän etunimi-sukunimikongruenssiristiriitaisuuksiin kohdistuvasta kritiikistä Leevi & Jätökset-orkesterin hengessä. Lisäksi haluaisin korostaa, että myös Wittgensteinin roolia puolalaisteinien henkisenä esikuvana tulisi murehtia tässä asiayhteydessä. Sunc memo abrubtum, dei sunc coitus!

Tissejähän on aina haukuttu tyhmiksi, mutta aivan turhaan. Vai mitäs sanotte tästä lausunnosta tämän päivän Ilta-Sanomissa:
”Kun valitsijaraati sitten sanoi, että olen ehkä liian tissimäinen, en osannut sanoa tai tehdä mitään, perintörinsessa kertoo. Siihen hetkeen saakka häntä kun oli kritisoitu siitä, ettei hän ole tarpeeksi tissimäinen.”

Nuori Werther, oh! Onneksi Itä-Suomessa kuitenkin osataan pitää nuorten itsemurhatilastoja korkealla vaikka Goethea sorretaankin.

Pidin tästä. Arvosana jutusta näpäkkä 9+, ja Carinattellan tisseistä terhakka 9-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Puolustusvoimat ei usko Lindqvistin olemassaoloon

(HUHTINIEMI) Puolustusvoimat pitää sotaveteraani Lauri Lindqvistiä huhupuheena. Lindqvist nousi julkisuuteen viime viikolla hänen kerrottuaan olleensa sota-aikana Taipalsaarella mukana hautaamassa kymmeniä...

Close