Kategoriat
Tiede

Apinoiden kieli luultua kehittyneempää

Useilla lajeilla oma varoitusääni David Attenboroughlle.
(MIKKELI) Useiden apinalajien kommunikaatio on huomattavasti luultua kehittyneempää. Eteläamerikkalaiset tutkijat ovat vast´ikään havainneet, että esimerkiksi pienikokoinen kultaleijona-apina kykenee varoittamaan laumansa jäseniä David Attenborough´n lähestymisestä.
Ääni on selvästi erilainen, kuin esimerkiksi kotkasta varoitettaessa. Apinat myös reagoivat ääneen eri tavalla. Ne ryhtyvät pääasiassa suorittamaan erilaisia hyvin ihmismäisiä toimintakokonaisuuksia ja käyttäytymään yksilöllisesti. Usein tilanteeseen liittyy myös tunnelmaa korostava musiikki.

Lajienvälistä

Erityisen huomionarvoista on se, että myös monet muut apinat vaikuttavat tunnistavan kultaleijona-apinan varoituksen. Sen kuullessaan useat eri kädelliset pyrkivät siirtymään dramaattisiin asetelmiin esimerkiksi laskevaa aurinkoa vasten. Näin vaikuttaa siltä, että myös apinalajien välinen kommunikaatio on arveltua laajempaa.
Kultaleijona-apina (Leontopithecus rosalia) on brasiliassa elävä, noin kolmenkymmenen sentin mittaan kasvava uhanalainen eläin. David Attenborough on vuonna 1926 syntynyt luontodokumenttien pioneeri.

6 vastausta aiheeseen “Apinoiden kieli luultua kehittyneempää”

TV-lähetykset alkoivat Jyväskylässä
(SUKURUTSA) Digiaikakauteen sopimattomia vanhoja TV-ohjelmia on alettu näyttää Jyväskylässä ja sen lähialueilla. Uudistus on osa valtioneuvoston suunnitelmaa, joka mukaan kaukonäkeminen tulisi ulottaa koko maahan vuoteen 2012 mennessä.
Paikalliset ottivat lähetykset kiinnostuneina vastaan perjantai-iltana. ”Radio-ohjelmat on tullut jo moneen kertaan kuunneltua ja Eppu Normaali kyllästyttää”, kyläpappi Leo Rosalia kiteytti ja irvisteli pensaan takaa.

Oh, look! The gorilla has picked up a coconut. I wonder what it´s going to do with it…

Moderaattoreilla on oma varoitusääni Jyväskylälle. Se on selvästi erilainen kuin esimerkiksi putoavasta kookospähkinästä varoitettaessa.
Olipa ufo juttu.

Vastaa käyttäjälle Sauli Niinistö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ilkka Kanerva pelasti maailman

(VEGA) Maailma on pelastunut, kertoivat kansainväliset uutistoimistot pääuutisenaan torstaina. Maailman pelastumisen aiheutti luotettavien lähteiden mukaan Suomen ulkoministerin llkka Kanervan alkuviikkoinen...

Close