Kategoriat
Kotimaa Talous

Posti muuttaa nimensä Perseeksi

PostiCreative Commons License ya po guille
Suomen Postin nimi muuttuu Perse Oyj:ksi kesäkuun alusta alkaen. Postin kuluttaja-asiakkaille muutos ei näy, sillä suomalaisia kuluttajia palvellaan jatkossakin tutulla Posti-nimellä. Konsernijohtaja Jukka Alhon mukaan työntekijöitä kuitenkin kannustetaan nimenmuutoksen myötä ”entistäkin paskempaan asiakaspalveluun”.
Nimimuutoksen taustalla on Alhon mukaan Postin muuttuminen viime vuosien aikana ”perusarvonsa hukanneeksi pellefirmaksi”.

10 vastausta aiheeseen “Posti muuttaa nimensä Perseeksi”

”No sanotaanko vaikka niin, että nyt tehdään bisnestä ja tähdätään ulkomaille ja sitä rataa”
-Matti Nykänen ryhtyessään strippariksi

”Pois, pois postin tieltä. Posti se kulkee keskellä tiedonvaltatietä.”, rallatteli Postin tiedottaja Minäolen Pikkupoikaposteljooni ilmoittaessaan Postin siirtävän kaiken toimintansa Kiinaan.

”Postin kuluttaja-asiakkaille muutos ei näy, sillä suomalaisia kuluttajia palvellaan myös jatkossa tutulla Posti-nimellä.”
No milläs helvetin nimellä meitä muuten voitaisiinkaan palvella? Eikös posti ole vähän niin kuin sitä mitä Postin tehtävänä on laittaa postilaatikkoon? Vai rupeaako kohta Itella tuomaan itellaa itellalaatikkoon? Tuliko paljon itellaa tänään?

Minulla on käytössä useampi sähköitellalaatikko. Vai oliko se sähköperselaatikko? Sähköitellalaatikko?
Ja ennen kuin kukaan muu ehtii: enemmän kuin itellalaatikoista, tykkään tissilaatikoista. En kuitenkaan laatikkotisseistä.

Mitäs mitäs kun valmis nimikin olis postille ollut olemassa, suuren johtajan ja palvelujen uudistajan (heikentäjän) mukaan saatu kunnianimi PekkaVennamo. Alkusointuakin löytyis.
Jaa, mutta sehän tarkoittaakin samaa…

Keskimääräinen itellankantaja jakaa päivittäin persettä 1600 kotitalouteen pääkaupunkiseudulla. Jyväskylässä asiakkaita on keskimäärin 950 ja jakopisteet sijaitsevat ulkosalla tien vieressä. Työntekijät ovat enenevässä määrin halvan työvoiman maista ja moni kantaa itellan lisäksi osa-aikaisena herpestä.

Uusimman tiedon mukaan myös useat muut suomalaiset yritykset aikovat vaihtaa nimensä. Alko tunnetaan jatkossa nimellä Oy Kusi Ab ja VR saa nimekseen PR (Paskat rautatiet). Energiayhtiö Fortumin nimeksi tulee Vitut mitään ekosähköä, ja varsinaisena yllätyksenä Paavo Väyrysen uusi nimi on Kiukutteleva pikkulapsi.

Vastaa käyttäjälle S.D. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomi: Oli niin hikiki

(SDRCZYK) Suomen jalkapallomaajoukkue taisteli urheasti vahvempaansa vastaan EM-karsintaottelussa Bakussa keskiviikkoiltana. Ennakkoon oli tiedossa Azerbaidzhanin kovuus, mutta suomalaiset yllättivät iloisella kamppailuasenteella....

Close