Kategoriat
Kulttuuri

Vuoden tärkein jatko-osa

Harvaa kirjaa on odotettu yhtä innolla ja pitkään. Carl Bernstein ja Bob Woodward julkaisivat jo 1974 kiellettyä erotiikkaa kihisevän trillerinsä ”Presidentin miehet”. Tässä teoksessa kerrottiin peittelemättömästi kuinka presidentti Richard Nixon pani ihan hulluna koko Yhdysvaltojen kansaa. 19. helmikuuta ilmestyy vihdoin tärkeä jatko-osa ”Pääministerin morsian.” Tälläkin kertaa pannaan aika törkeästi.
Kirjailija, tutkivan journalismin tärkeä nimi Susan Kuronen jatkaa edeltäjiensä jalanjäljissä. Suurin osa kirjan sisällöstä on jo julkaistu lehdissä, joilta ei ole puuttunut rohkeutta tarttua todella tärkeisiin asioihin. Ensi kertaa yksissä kansissa kuitenkin kerrotaan kuinka kaikki tapahtui: kuinka rahaa toimintaan pestiin Meksikon kautta ja kuinka lähes kaikki korkeimmissa viroissa toimineet ”presidentin miehet” olivat touhussa innolla mukana.
Kirjan sävähdyttävintä antia ovat luonnollisesti jo ensimmäisestä osasta tutut ”Syvä Kurkku” -kohtaamiset milloin autohalleissa, milloin syrjäisissä ravintoloissa. Kuumaa, syntistä toimintaa riittää, kun alkaa selvitä, että itse presidenttikin on tiennyt toiminnasta – jopa antanut aktiivisesti ohjeita siitä, kuinka asiaa tulisi hoitaa. Valtavan avustajajoukon palkkaaminen ympäri maata aktin avuksi, toisten puolueiden tilaisuuksien häiritseminen: kaikki yksissä syntisissä kansissa. Sanalla sanoen kyseessä on teos, jota ei voi laskea käsistään, ennen kuin se on julkaistu.

15 vastausta aiheeseen “Vuoden tärkein jatko-osa”

IS: Intiimiviestit pois Susanin kirjasta
Eihän koko kirjasta sitten jää jäljelle muuta, kuin ne suureen ääneen esitellyt kannet…

On suorastaan häväistys, että esikoiskirjailija, ihmisnero Susan Kurosta väitetään jatko-osan kirjoittajaksi. Kyllähän tämä teos on aivan uniikki ja ensimmäinen lajissaan.
”Vittu kun meikitki levii”, Kuronen ripittää ignorantteja kulttuuritoimittajia.

Mitä yhteistä on Susan Kurosella ja laskukoneella?
– Kumpikin jakaa ja kertoo.

Älkää nyt kiusatko SUUsania enempää, kun on joutunut sairaslomallekin. Kurkkukin on kuulema kipeä. Kotonaan kuulema yskii limaa pois.

Otteita lehdistötiedotteesta:
”Pääministerin morsiamessa yhdistyvät lukuromaani ja tietokirja. Sisällössä on kolme tasoa: kahden erilaisen ihmisen pyrkimys kohti kestävää ihmissuhdetta, erilaisten taloudellisten ja sosiaalisten maailmojen kohtaaminen sekä median valta julkisuudessa esiintyvien henkilöiden ja heidän lähipiirinsä elämään.”
”Etukeno valittiin kustantajaksi useiden kustantajien kesken tehdyn vertailun perusteella. — Kustannuspäätökset perustuvat ensisijaisesti siihen, mikä omistajista ja tekijöistä vaikuttaa hauskalta.”
Ei tähän parodiaa tarvita. Ne tekevät sen itse.

Ai minut valittu kustantajaksi? Irtisanon sopimuksen, eihän SUUsanista ole kuin kustannuksia! Eikä edes kertonut samaa sikarijuttua kuin B. Clinton 🙁 Terveisin Monica Lewinskin kustantajan suomentaja

Etukeno nyt vaan kustantaa. Siitä sitten vähitellen alkaa nousta sikariportaaseen. (Suomentajan kustantajan neuvonantaja)

Vastaa käyttäjälle Viljo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ilmastokatastrofi välitön, tutkijat varoittavat

(ALMA MATER) Ilmastonmuutos uhkaa tappaa jopa miljoonia tai vähintään muutamia ihmisiä tai vaihtoehtoisesti undulaatteja seuraavien noin vuosien aikana, kertoo tuore...

Close