Kategoriat
Kolumni

Poliisi neutraloi mielipide-eron

(HELSINKI) Kolmen suurimman puolueen välillä löytynyt mielipide-ero johti mittaviin poliisitoimiin Helsingissä torstai-iltana.
Helsingin yliopiston opiniologian laitoksen mittarit havaitsivat iltapäivällä, että SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen linjaukset ovat muutamin kohdin eronneet toisistaan. Vaikka ero oli hyvin vähäinen, kaikki puolueet päättivät varmuuden vuoksi evakuoida puoluetoimistonsa.
Helsingin poliisi sekä sisäministeriön erikoisjoukot ryhtyivät yhteistoimiin mielipide-eron eristämiseksi ja neutraloimiseksi pian kello kuuden jälkeen. Operaatio saatiin onnelliseen päätökseen puoli kahdeltatoista, jolloin poliisikomentaja Simo Sisu kertoi, että mielipide-ero oli onnistuttu hävittämään.
”Tilanne on normalisoitunut: kansalaiset voivat äänestää vapaissa vaaleissa haluamiaan suurten puolueiden edustajia ilman pienintäkään vaaraa siitä, että vaalitulos vaikuttaisi Suomen politiikkaan yhtään mitenkään”, kommentoi valtio-opin emeritusprofessori Platon Lehdelle.
ETYJ:n vaalitarkkailuvirastosta annettiin pian tämän jälkeen lausunto, jossa kevyen liikuttuneein sanankääntein ilmaistiin tyytyväisyys siihen, että Suomessa on demokratia ja valta kansalla.

25 vastausta aiheeseen “Poliisi neutraloi mielipide-eron”

Nyt kyllä jäitte uutisankasta kiinni, mikä ero se muka olisi voinut olla? Ja pah!

… Neuvottelijoina mielipide-eron piiritystilanteessa toimivat kaikki suurten puoluiden puheenjohtajat. Uhkaavaan suuntaan kehittyneestä välikohtauksesta poistuessaan puheenjohtajat tiputtelivat huomattavan suuria setelinippuja pakomatkansa varrelle.
-Ylisuuria puoluetukiahan ne olivat, eikä niillä ole mitään yhteyttä Turun ryöstöön. Kyllä nämä miehet osaavat kansalta rahat ottaa tarvittaessa ilman kommandopipojakin, turkulainen rikostarkastaja kommentoi tutkintalinjoja pöydän alla selvitellessään.

Nyt on syytä antaa aplodit, naurahdin ääneen ihan yli 17-vuotiaidenoikeesti!

Naisen iällä ja näöllä ei ole merkitystä kunhan on hyvännäköinen ja omistaa hyvät vitut.

Naisen näöllä nimenomaan on merkitystä.
Juuri sitä sumentamaan niitä sinisiä enkeleitä tuli ruotsinlaivoilla aikanaan emännille juotettua. Jo kuudennen jälkeen tämmönen turjakekin alkoi kelvata. Jos ei, niin silmätipat peliin ((siis lasiin) ei kuitenkaan silmä- vaan juomalasiin) ja pimu olkapäällä saattaen hyttiin.

Puolueella ja mielipiteillä ei ole väliä, kunhan on vitun hyvännäköinen. Kuolaa ja äänestä n:o xxx eduskuntaan!

Nyt on jo spekuloitu siitä, mitä puolueita kukin haluaisi kanssaan hallitustunnusteluihin. On porvari-, punamulta- punavihersokeus- ja sateenkaarivirityksiä. Jos minä saisin toivoa yhden tahon ratkaisevaa osallistumista hallitusneuvotteluihin, olisi se eittämättä rutto.

Onkos Suomen hallituksen allekirjoittama virallinen anteeksipyyntö jo lähtenyt Pohjois-Koreaan päin? Ylimääräinen uutislähetys? Rakkaan Johtajan jalkojen kuvaannollinen suutelu? Pohjois-Korean ihmisoikeustilanteen ylitsepursuava ylistys ja vielä kerran pahoittelu, että tullimiehet halusivat vähän kopeloida tiplomaatteja.

Error establishing a database connection! This probably means that the connection information in your wp-config.php file is incorrect. Double check it and try again.
* Are you sure you have the correct user/password?
* Are you sure that you have typed the correct hostname?
* Are you sure that the database server is running?
WordPress Support Forums

Pääpuolueiden välillä häilähti hetken verran mielipide-ero, kun kokoomuksen johtajalla diagnosoitiin omanarvontunto. ”Hallitus ei ole saanut… ”, ehti korvapari hybristellä, ennenkuin isommat muistuttivat, ettei varmaan kannattaisi luulla itsestään mitään. ”Ja varmana olen saanut, lue vaikka vasta ilmestynyt vaalikirjani”, vittuili toinen kaksimetrisistä sakilaisista. Niinistöäkin nauratti, sillä hänkin on saanut. Hallitukselta.

…Puoluetoimistoon murtautuneet varkaat eivät saaneet mukaansa arkaluontoista tietoa. Koneiden mukana katosivat lähinnä E. Heinäluoman (sd.) tulevien viikkojen vaaliletkautukset ja porvaripelottelupuheet.
-Parempi demarilainen pamppu povessa kuin kaksi kokoomuslaista pakaroiden välissä, apeanoloinen Heinäluoma tapaili ulkomuistista orpo verkkopiuha kädessään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehti 22. helmikuuta 1907: Vieläkin naisten ja työväen äänioikeus

Suureksi, jopa kaikkien aikojen suurimmaksi tämän kansan kohdalla mainittu, Päivä, lähestyy. Enää ei ole pitkä aika siihen, vaan on jo...

Close