Kategoriat
Kulttuuri

Uusimman Potter-kirjan nimi pettymys vedonlyöjille

(BLOOMSBURY) Torstaina julki tullut viimeisen Harry Potter -kirjan nimi on ollut suuri pettymys tuhansille vedonlyöjille ympäri maailman. Ns. kirjailija J.K. Rowlingin valintaa Harry Potter saapuu Moskovaan osasivat odottaa vain harvat.
Suurimmista vedonlyöntitoimistoista kerrotaan, että uhkapelureiden ehdoton suosikkiveikkaus oli Harry Potter ja Sundance Kid. Sen kerroin oli viime viikkojen aikana pudonnut noin 1,8:aan. Muita vahvoja ehdokkaita olivat Harry Potter lensi yli käenpesän, Harry Potter Pohjantähden alla, Harry Potter juhannustansseissa sekä Harry Potter ja ihan vitun sama.
Uusimman kirjan juonenkäänteistä ei vielä annettu tietoa. Kirjallisuuseksperttien mukaan luvassa on todennäköisesti noin tuhat sivua rasittavaa ja pitkäveteistä jankutusta jota katkovat satunnaiset vielä tylsemmät huispausjaksot. Kliimaksiksi arvellaan roomalaisia orgioita. Kirja myynee noin miljardi kappaletta, koska Spice Girls ei ole viime aikoina paljoa julkaissut.
”Rowling on taitava tyyliniekka, mutta valitettavasti se ei riitä. Juoni on ennustettava ja henkilöluonnehdinnat kaavamaisia”, arvelee kirjan jo lukenut ruotsalaiskriitikko Kristian Lundberg.

11 vastausta aiheeseen “Uusimman Potter-kirjan nimi pettymys vedonlyöjille”

Ai jaaha. Mun veikkaus ”Kaikki ’Harry Potter’-nimen kirjaimista saatavat k-alkuiset palindromit” meni siis metsään.

Siis tämä Harry Potter sankari on joku hevari Peräseinajoelta? Ei mene jakeluun?
Entäpä jos nimi olisikin ollut ”Harry Potter ja Arno Kotron alusastia” tai ”Harry Potter ja ”. Itse veikkasin eläkkeeni tuohon ensimmäiseen mutta mitäpä väliä. Taitaa mennä joulu pilalle. PTHUI!

Haluaisin huomauttaa kirjoittajalle ”Nillittajae”, että hänen nimimerkkinsä on suomen aakkostoon muunnettuna muotoa ”Nillittajä” eikä ”Nillittäjä”, joka keskieurooppalaiseen ae-parilliseen kirjoitusasuun muutettuna olisi ”Nillittaejae”. Lisäksi predikaattiverbejä ei kirjoiteta versaalialkuisena.

”Can’t talk, I smoke pot now”, kommentoi Rowling kysymystä siitä mistä hän keksii Potter-kirjojensa juonet.

Kuten suuri profeetta Wade Fulp on ennustanut, viimeisessä kirjassa Harry kuoloo, mutta panee alulle lapsen, jonka seikkailuita seurataan jatko-osa sarjassa, joka alkaa kun Harryn orvoksi jäänyt poika asuu aavistamatta kykyjään Dudley-setänsä portaiden alla olevassa komerossa….

Ketä vittua kiinnostaa joku vitun homoseksuaali teinipoika. Kirjoittaisi tuokin ”taiteilija” oikeista asioista kuten tisseistä niin vois saavuttaakin elämässä jotain. Saatana.

Kysyin Harry Potter ja ihan vitun samaa Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta ilmeisesti se oli myyty loppuun, kun vastausta ei oikein kuulunut. Piti taas hankkia joululahjoiksi tutut viskilekat, jotka nyttemmin on juotu tunnetuin seurauksin. Oli kirves ja perhe, mutta ei lumihankea.

Vastaa käyttäjälle laski yöt jouluun ja ahdistui Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Turkmenistan ja Keskisuomalainen neuvottelevat yhdistymisestä

(AGABAT - JYVÄSKYLÄ) Keskiaasialainen Turkmenistanin tasavalta ja lehtiyhtiö Keskisuomalainen vahvistavat keskustelevansa yhdistymisestä. Keskisuomalaisen hallitus käsittelee asiaa iltapäivällä, Turkmenistanin hallitus hätäistunnossaan...

Close