Kategoriat
Kotimaa

Jaskari ehdolle kokoomuslaisuudesta huolimatta

(TAMPERE) Entinen puoluesihteeri Harri Jaskari aikoo ehdolle kevään eduskuntavaaleissa, vaikka häntä epäillään edelleen kokoomuslaiseksi. Jaskari itse uskoo epäilyksen kaatuvan aikanaan. Jaskaria on syytetty myös parituksesta ja pahoinpitelystä, mutta näistä syytteistä on luovuttu.

”En jaksa uskoa, että äänestäjät uskovat kokoomuslaisuuteeni, vaikka asiaa julkisuudessa yhä puitaisiinkin. En näin ollen näe myöskään tarvetta jättäytyä pois ehdokaslistalta”
Jaskari itse kommentoi myöhään eilisiltana Tamperelaisessa työsuhdeasunnossa.
Jaskaria syytetään edelleen myös laittomasta uhkauksesta. Poliisin esitutkinta-aineiston mukaan hän on muun muassa uhannut jatkaa kaikissa luottamustehtävissään, esimerkiksi Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä.

9 vastausta aiheeseen “Jaskari ehdolle kokoomuslaisuudesta huolimatta”

Kaikki olisi nyt hyvin jos Harri ”Jaska” Jaskari olisi tyytynyt vain laillisiin uhkauksiin.

Hätkähdyttävää sinänsä, että kokoomus suostui re-etabloimaan Jaskarin, vaikka syyte typistyi pelkkään laittomaan uhkaukseen.

Miksette koskaan mollaa SDP:tä? Taitatte olla kyseisen puolueen kannattajia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että SDP:n kannattajat joutuvat Helvettiin.

Saisi Hävetä, ettei tee isompia rikoksia.
Jyrki Kataisen rikosrekisteri on nähtävissä netissä.

Vastaa käyttäjälle Saatana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Joulu on perhenormatiivisten valta- ja tuotantorakenteiden uusintamisen aikaa, muistuttaa kirkko

(LAHTI) Kellot soivat, joululaulut kaikuvat. Jouluvalmistelut ovat monessa kodissa jo täydessä käynnissä. Lahjoja paketoidaan, jouluruokia hankitaan ja koteja siivotaan. Kaiken...

Close