Kategoriat
Ulkomaat

Ruotsalaisministereihin kohdistuu yhä uusia epäilyjä

(SLUSSEN) Ruotsin porvarihallitus kamppailee olemassaolonsa puolesta. Hallituksen kiirastuli ei helpottanut edes sen jälkeen, kun kaksi sen ministeriä oli eronnut pimeän työvoiman käyttämisen ja maksamattomien televisiolupamaksujen aiheuttaman kohun vuoksi.
Maanantaina julkisuuteen nousi edelleen uusia epäilyksiä ruotsalaisministereiden hämärään menneisyyteen liittyen.
Työmarkkinaministeri Sven Otto Linnorinin entinen koulutoveri paljasti Linnorinin varastaneen vuonna 1976 lidingöläisestä kioskista hedelmäkaramelleja kahden kruunun edestä.
Integraatio- ja tasa-arvoministeri Nyamko Sabunia puolestaan syytetään terrorismista. Svenska Blabladet -lehden mukaan Sabuni olisi vaihtanut sukupuoltaan vuonna 2002. Sitä ennen hänet tunnettiin nimellä Osama bin Laden.
Kenties vakavin syyte kohdistuu kuitenkin ulkoministeri Carl Bildtiin. Lehtitietojen mukaan Bildt toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1991–1994.

4 vastausta aiheeseen “Ruotsalaisministereihin kohdistuu yhä uusia epäilyjä”

Onkosse Osama jakautunut, Jari Sarasvuo niminen huijari,joka vaikuttaa pääkaupunkiseudulla on samaapuuta!!?. No kohtahan Jari pääsee Joulupukinmaahan Tontuksi, voi edes nuorimpia lapsia ja suomalaisia uskotella.

Ruotsin Kuningas Eroaa, ei vaaskaan
Ruotsin Kuningas uhkasi mennä lakkoon, e. v.
Ruotsin Kuningas uhkasi mennä TÖIHIN, johan tuli vipinää,
Ruotsin Eliitti ja Rahavalta jotka ovat Kuninkaan valinneet
( ja tappaneet edelliset ) pakottana Callen jatkamaan,
” muuten paukutetaan ilman liukuvoidetta, uhosi Hå….

Moni ruåtsalainen on tienannut sievoiset summat myymällä herkullisia vihjeitä demareille, ja verottomasti tietenkin. Sosdemjugendilaiset on värvätty keräämään kaikenlaisia ilkeitä havaintoja mm. luokkatovereistaan. Kun vihjeet talletetaan tietokantaan parinkin vuosikymmenen ajan, niin kuka tahansa joka yrittää politiikkaan muuten kuin demarina voidaan mustamaalata välittömästi.
Onko ketään ministeriä vielä rohjettu epäillä heteroksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Katollisuus vastatuulessa pääkaupunkiseudulla

(VANTAA) Pääkaupunkiseudun kirkoilla on edelleen suuria vaikeuksia säilyttää katollista statustaan. Jo aiemmin saman kohtalon kokeneen Porvoon kirkon lisäksi myös Vantaan...

Close