Kategoriat
Kotimaa

Sotaveteraanit yhä huonokuntoisempia

(TALI) Suomalaiset sotaveteraanit saavat kuntotesteissä yhä heikompia ja heikompia tuloksia. Monilla on myös jo ongelmia esimerkiksi verenpaineen kanssa. Puolustusvoimat on seurannut pitkään huolissaan veteraanien kunnon heikkenemistä, kertoo eversti Aarne Juutilainen puolustusvoimien esikunnasta.
”Osalle veteraaneista armeijan täyspakkaus on jo liian painava. Harva urheilee aktiivisesti viikottain ja etenkin kestävyyslajit ovat kadonneet harrastusvalikoimasta.”
Armeijan on useinkin liian myöhäistä yrittää tilanteeseen vaikuttaa. Juutilaisen mukaan sotaveteraaneja tulisikin kannustaa urheilemaan ja liikkumaan
”Varmastikaan tilanteelle ei ole yhtä ainoaa syytä. Yhä lisääntyvä televisionkatselu, tupakointi, epäterveellinen ruokavalio. Kyllä tässä olisi ennenmuuta asennekasvatuksen paikka” summaa Juutilainen.
”Lisäksi kuntotesteissä näkyy esimerkiksi se, että monilta veteraaneilta puuttuu raajoja.”

Suomi ei
yksin

Tilanne on samansuuntainen ympäri maailman. Esimerkiksi Libanonissa huomattavan osan edellisiin sotiin osallistuneista Hizbollah-veteraaneista tiedetään olevan nykyisin täysin hengettömiä. Veteraanien kunto-ohjelmia suunnittelemaan erikoistunut dosentti Hjalmar Siilasvuo näkee veteraanien huonokuntoisuuden taustalla monia samoja syitä maanosasta riippumatta.
”Esimerkiksi valtaosa Sri Lankan veteraaneista on huonossa kunnossa pääasiassa siksi, että heitä on ammuttu ja he ovat kuolleet. Lähi-Idän maissa tilanne on varsin samansuuntainen, kuten myös Balkanin alueella. Kiinnostavan poikkeuksen muodostavat Venäjän veteraanit, joiden pääasiallinen ongelma on se, ettei heitä ole ruokittu sitten vuoden -84” toteaa Siilasvuo.
Hänen mukaansa nimen omaan kuolleet veteraanit ovatkin liikunnan kannalta kaikkein ongelmallisin ryhmä. Erityisen ongelmallista on se, että juuri tämä ryhmä kasvaa kaikkein nopeimmin ympäri maailman, eikä suunnanmuutosta ole näköpiirissä.

7 vastausta aiheeseen “Sotaveteraanit yhä huonokuntoisempia”

Hahahaa… ostan kohta Juhani Urja -paidan ja pidän sitä urja puoli ulospäin.

Asiavirhe löytyi: Venäjän veteraanejahan ruokittiin vuoden -84 jälkeen heti perään vuonna -96, jolloin lähdettiin kukistamaan koko maailmalle vaarallisia tsetseenitaistelijoita. Eivät ne niin huonossa kunnossa voi olla kuin vaikkapa Ruandan tutsiveteraanit, joiden kunnolle pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa tehdä jotakin, kun luut ei vielä haperru käsiin.

Ollappa nyt nuori esmes Amerikassa, Israelissa, Pohjois-Koreassa tai Afganistanissa! Saisi jo teininä osallistua Etkosotaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Päivän ruokaohje: Helsinkiläinen mellakkasoppa

Lehden ruokapalstalla valmistetaan tänään sananvapauden kunniaksi perinteistä helsinkiläistä mellakkasoppaa. Kyseistä ruokaa on pääkaupunkilaisten pöydissä nautittu jo vuosisatojen ajan ja erityisen...

Close