Kategoriat
Seksivau

Ovatko mellakoitsijat jo liian laihoja?

(HELSINKI) Kauneusihanteet muuttuvat ajasta aikaan. Noin seitsemänkymmentäluvulta länsimaissa on vallalla ollut kapeaa lantionseutua ja litteää vatsaa korostava ihanne. Terveysalan ammattilaiset ovat kuitenkin huolissaan ihanteiden kärjistymisestä ja esimerkiksi siitä, millaista esimerkkiä näyttävät nykyään paljon medianäkyvyyttä saavat nuoret.
”Kyllä viime päivinä mitä on lehdissä ja televisiossa esimerkiksi Asem-mellakoista nähty, niin kyllä sinne tuntuu valikoituvan varsin olemattomia vatsoja ja laihoja jäseniä” toteaa Ruumiita Nuorille ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Kapee.

Paremmin
oli ennen

Vielä seitsemänkymmentäluvulla mielenosoituksissa nähtiin miehillä pääasiassa melkoisia elintasorellukoita. Kilpikonnavillapaidat venyivät keskivartalon tietämistä terveellä tavalla, kun risuparrat vilkkuivat yössä. Ala-Kapee näkeekin muutoksen olevan aivan viime vuosien ilmiö:
”Vuonna kahdeksantoista oli semmoista paskamahaa liikkeellä, että a vot. Ja Lapuan liikkeessä jo naisten keskipaino oli siellä sadan hujakoilla ja oletteko jumalauta nähneet millainen paskamursu oli Vihtori Kosola? Ei meinaan puhuta paljon anoreksiasta!”
Ruumiita Nuorille ry:n kotisivuilla voikin allekirjoittaa vetoomuksen, jossa tiedotusvälineitä pyydetään pitäytymään lihavien mielensosoittajien ja mellakoitsijoiden esittämisessä.

14 vastausta aiheeseen “Ovatko mellakoitsijat jo liian laihoja?”

Hyvä Lehti! Minusta jokaisen itseänsä anarkistina pitävän henkilön tulisi painottaa tovereillensa laardin runsaan nauttimisen merkitystä pyrkimyksissä romahduttaa lyijynraskasta, velttona hyllyvää yhteiskuntajärjestelmäämme. Ottakaa pojat ja tytöt eläinrasvat vakavasti, yli 200-kiloista mielenosoittajaa ei jaksa edes Häkämies siirtää!

Erittäin suuresti ilahduin siitä, että ”paskamaha” on mainittu. Sellaisiahan löydämme kunnanvaltuustoista, kylätoimikunnista, torvisoittokunnista ja yritysten saunailloista.

Lego-palikat antavat vääriä vartalomalleja lapsille; parin sentin levyisiä- ja korkuisia, jokusen gramman painoisia ja täysmuovisia… Eikö esivalta tee mitään?!

Hmmm…. Lehtikin on valinnut puolensa. Te haisevat hipit ja elintapaintiaanien (opiskelijoiden) äänenkannattajat!

Tissejä on nykyisten mellakoiden yhteydessä näkynyt valitettavan vähän, ja muuta tavaraa vielä vähemmän. Kuinka voidaan ollenkaan anarkoporukoissa luulotella, että joku herkkä nuorimies kiinnostuu toiminnasta, kun asenne on noin piilotteleva. Lisää ilmaa ulokkeille!

Sopisiko Ranskan vallankumous uudeksi mellakkaihanteeksi? Sitä kuvaavissa maalauksissahan on povekkaita naisia yläosattomissa.

Enemmän kuin suomalaisesta ruoasta, pidän oikeinkirjoitusvirheistä oheiskrääsässä.

Siiamissa on eri jytä venki. Tulisella thairuualla pääsee pitemmälle: ”Thaimaan armeija ja poliisi ovat ottaneet Bangkokin hallintaansa. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, tukevatko joukot pääministeri Thaksin Shinawatraa vai erotettua sotilaskomentajaa.”

olin 1970-luvulla kakarana tikahtua naurusta, kun eräs taistolainen oli tukehtua läskeihinsä laulaessaan kapina-ajan nälkälaulua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sotaveteraanit yhä huonokuntoisempia

(TALI) Suomalaiset sotaveteraanit saavat kuntotesteissä yhä heikompia ja heikompia tuloksia. Monilla on myös jo ongelmia esimerkiksi verenpaineen kanssa. Puolustusvoimat on...

Close