Kategoriat
Ulkomaat

Israelilta viimein tietoa ohjusiskusta YK:n tarkkailuasemaan

”No kappas”, toteaa Israel
”Oli se kyllä vaan harmi. Voi että, että pitikin ihan juuri siihen tarkkailupisteen kohdalle” pahoitellaan Israelin ukoministeriön tiedonannossa heinäkuussa neljä YK:n tarkkailijaa surmannutta ohjusiskua. ”Ei kyllä yhtään arvattu, että siellä olisi ihmisiä.”
Israelin ulkoministeriön edustaja Mark Regevin mukaan syy oli huonolaatuisten karttojen. Hänen mukaansa ”pojat aina vähän innostuu roiskimaan”, milloin kartoista ei tarkalleen voi päätellä, missä sijaitsevat iskujen varsinaiset sotilaalliset kohteet ja missä ”muut jutut”.
”Esimerkiksi tästä [pääministeri Ehud] Olmertin hammaskartasta on oikeasti kauhean vaikea erottaa yhtään YK:n tarkkailupistettä Libanonissa” Regev puolustautui: ”Oikeastaan vain kolme suurinta näkyvät selvästi.”
Regevin mukaan myös Israel toivoo, että asia selvitetään pohjiaan myöten. Hänen mukaansa armeijan johdon toive onkin, että koko YK:n keskeisin sihteeristö vierailee mahdollisimman pian paikan päällä ohjusiskualueella Khiamissa.

12 vastausta aiheeseen “Israelilta viimein tietoa ohjusiskusta YK:n tarkkailuasemaan”

Israelin armeijan toiminta tapahtumassa oli täysin onnistunutta ja ennakkosuunnitelmien mukaista. En näe aihetta kritiikkiin.

Kyseessä ei ollut massiivinen voimannäyttö, vaan suunnitelmallinen operaatio, jonka tavoite oli turvata yleinen järjestys ja turvallisuus tuolla alueella. Olemme tehneet perustellusti nämä toimenpiteet ottaen huomioon tilanteen siellä.

Pääministeri Olmertin hammaskarttaa tutkiessa kiintyy huomio myös siihen, että karttaan on merkitty viisaudenhampaita paikkoihin, joista tosiasiassa on löydettävissä vain kuoppia ja epämääräisessä järjestyksessä olevia ruuminosia. Presidentti Bush ja Yhdysvaltain Tekohammastoimikunta ovat kieltäytyneet kommentoimasta löydöksiä Bagdadin kiireisiinsä vedoten.

Itsemurhapommittajien Liiton varapuheenjohtajan mukaan kyse on hyvin todennäköisesti inhimillisestä virheestä, joita hänen mukaansa esiintyy valitettavan usein myös IL:n jäsenten operaatioissa. Nimettömänä pysytellyt mieshenkilö totesi osumatarkkuuden olevan ”reilusti alle EU-standardissa määriteltyjen laatuvaatimusten” jopa ammattikunnalle tyypillisissä, paikan päällä manuaalisesti ohjatuissa iskuissa.
Kenttäväen kannanotoissa on nähtävissä samansuuntaisia mielipiteitä. Mies, 24, kommentoi riipaisevalla tavalla:
”Vittu kerranki kun oltiin suunniteltu kunnolla että ny räjäytetään pelkkiä sotilaita vaan, mennään kasarmeille kuuskytä kilsaa kaupungista poispäin, ni eikös vaan naapurijaoston jannut menny ja kosauttanu keskustorilla koulubussin aamutuimaan. Siinä sitä ihmeteltiin että ei jumalauta, taas ohi!”
Israelin ja Libanonin. Neutraalisti. On mainittu.

Tissikartastokin on heillä varsin epäkurantissa kunnossa, jos vertaa EU-standardeihin. Meillä vaatimus on minimissään pari Lolloa, useampi Jallu, satunnainen Kallen joulunumero, sekä lisälaitesuosituksena on annettu satelliittikanavien yölähetykset ja tarkkuusammunnassa pakolliseksi määritelty vähintään megan nettiyhteys. Heillä perusvarusteena on valokuva vaimosta…

Tissikartastokin on heillä varsin epäkurantissa kunnossa, jos vertaa EU-standardeihin. Meillä vaatimus on minimissään pari Lolloa, useampi Jallu, satunnainen Kallen joulunumero, sekä lisälaitesuosituksena on annettu satelliittikanavien yölähetykset ja tarkkuusammunnassa pakolliseksi määritelty vähintään megan nettiyhteys. Heillä perusvarusteena on mustavalkovalokuva vaimosta…

Israelissa on muutoinkin EU-standardeihin nähden luvattoman kehno tissikartasto, joka käsittää käytännössä mustavalkokuvan talvipukeisesta vaimosta. EU-standardisto määrittelee tissikartaston minimivaatimukseksi kaksi vapaavalintaista aikuisviihdelehteä, minkä lisäksi on tarkkuutta ja tehokkuutta vaativissa tehtävissä suositeltu vähintään 1Mbps:n tasoista verkkoyhteyttä. Suomen tissikartastoista pitävät huolen mm. Rautakirja.

Paavi on muuten salajuutalainen, eikun sekundajuutalainen.

Eräänä vuonna 11.9 meidän piti pommittaa YK:n päämajaa,
meni vähän ohi, no pari tornia saatiin alas ja syyt tyhmien päälle.
Mossadin ”ent.” kartanpiirtäjä. nyk. Johtaja

Vastaa käyttäjälle on Rajamäki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ovatko mellakoitsijat jo liian laihoja?

(HELSINKI) Kauneusihanteet muuttuvat ajasta aikaan. Noin seitsemänkymmentäluvulta länsimaissa on vallalla ollut kapeaa lantionseutua ja litteää vatsaa korostava ihanne. Terveysalan ammattilaiset...

Close