Kategoriat
Urheilu

Tiisanojan kärähtäminen häpeä dopingvalmistajille

(HELSINKI) Ville Tiisanojan kärähtäminen dopingista on saanut kansainväliset dopingpiirit huonoon valoon. Asiantuntijoiden mielestä Tiisanoja on surullinen esimerkki siitä, että edes doping ei tee urheilijoista hyviä.
Monet dopingvalmistajat ovatkin kieltäneet sen, että Tiisanojan käyttämät aineet olisivat lähtöisin heiltä.
”Kyllä meidän kamoilla olisi kuula lentänyt kauemmas”, tummien lasien takana piileskelevä Ana Bol kertoo. Marion Jones ja Ben Johnson kiisivät sentään kultaan ja olivat hyviä mannekiineja aineillemme.”
Dopingvalmistajat ovatkin vedonneet Tiisanojan tapauksen jälkeen Suomen ja muiden surullisten yleisurheilumaiden hallituksiin siitä, että maiden urheilijat jättäisivät vapaaehtoisesti käyttämättä ylimääräisiä aineita.
”Ette te kuitenkaan pärjää, tymät”, Ana Bol sanoo. ”Jätkä meinasi kärähtää jo vuonna 2002, mutta ei näköjään oppinut virheestään.”
”Ai kuka Tiisanoja”, kysyvät puolestaan muun maailman urheilutoimittajat.

7 vastausta aiheeseen “Tiisanojan kärähtäminen häpeä dopingvalmistajille”

Tahtoo juttua mahtavasta 7 vuoden kirkonpolttovankeustuomioideasta – ensi kerralla jätkä voisi tappaa parit papit, parittaa lapsia ja kehitysvammaisia ja raiskata minihameisia naisia ja päästä parin vuoden ehdollisella!

SULlia hävettänee ennen kaikkea se, ettei Villelle ollut antaa parempia aineita kuin noita amatöörimömmöjä, joista jää varmuudella kiinni.
”Otin lääkkeitä sairauteeni vahingossa, tietämättä mitä minuun laitettiin”, itkivät Tuntematon Välikäsi ja Florence Griffith-Joyner myötähäpeäänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jorma Ollila huolestui nuorten miesten alkoholinkäytöstä

(VIINAMÄKI) Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila on ilmaissut huolestuneisuutensa nuorten suomalaismiesten alkoholinkäytöstä. ”Kyllä se on käsittämätöntä tissuttelua nykyään....

Close