Kategoriat
Ulkomaat

Ruotsin ydinvoimalan häiriön syy selvisi

(FORSMARK) Ruotsin ydinvoimaviranomaiset ovat selvittäneet hiljattain Forsmarkin ydinvoimalassa sattuneen käyttöhäiriön syyn. Häiriö aiheutti voimalan reaktorin hätäsulkemisen ja nopean piikin ympäristöpuolueen kannatukseen.
”Sähkölaitteisiin tulleen oikosulun aiheutti mitä suurimmalla varmuudella muuntajaan piilotettu pistooli, joka on pääministeri Olof Palmen murha-ase”, kertoi tarkastusvirasto SKI:n edustaja Hans Holmer (ei sukua).
Asiaa pidetään Ruotsissa jokseenkin häpeällisenä.

4 vastausta aiheeseen “Ruotsin ydinvoimalan häiriön syy selvisi”

Nesteen Johtajat OPTIOINEEN ovat hankkeen takana, kylähullut
kansanedustajat, virkamiehet ja muut kylähullut ovat tallettaneet
Suomen Pankkiin Pohjois-Korean valuuttaa omille tileillensä, niin paljon, että Erkki Liikanen ( Suomen Pankin harjoittelija ) on jouduttu vieroittamaan Savosta ja tuomaan raudoissa laskemaan rahoja. Paavo Väyrynen pitää selkkausta Ruåtsin voimalassa häneen kohdistuneena henkilökohtaisena ajojahtina, kommentoi E. Aho kioskistaan.

Telttaretki päättyi iloisesti
Neljä nuorta palasi eilen iltapäivällä klo 15.40 aikaan koteihinsa Espoon kirkonkylään kolmipäiväiseltä telttaretkeltään.
Sää oli suosinut ja kalaakin tuli, kertoo kuljettajana toiminut 19-vuotias ammattiautoilija. Onnistuneelle retkelle ottivat osaa Hilkka (18), Tuulikki (19), Paavo (19) ja Elvis (20).
Liikkuva poliisi ei löytänyt matkalla käytetystä autosta mitään huomautettavaa. Kuljettaja ei ollut oman vakuutuksensa ja verikokeiden tulosten perusteella nauttinut alkoholia retken missään vaiheessa, ei ajanut ylinopeutta eikä tehnyt riskiohituksia.
Retkellä käytetty teltta, eräpuukot, retkeläisten vaatteet, kengät, jaffapullot, kassakuitit ja talousjätteet on lähetetty tutkittavaksi huipputason rikoslaboratorioon Isoon-Britanniaan. ”Alustavien tutkimusten mukaan mikään ei viittaa rikokseen”, toteaa biokriminologian vahtimestari Michael Moorcock englanniksi.
”No voihan vittuperkelesaatana”, toteavat uutisköyhät iltapäivälehtien toimittajat ja professori-vainaa Jorma Palo yhteen ääneen.

Kysymys kuuluu nyt onko tuo ase millä Palme ammuttiin kuin se millä Lind puukotettiin ? Toivottavasti Säpö selvittää samalla nopeudella kuin aikanaan Tukholman sillatkin suljettiin…..

Ruotsin keskusrikospoliisin erikoistutkija Björn Isaksson on myös valottanut mahdollisuutta, että Palmen sekä Lindin murha-aseilla olisi yhteys Tukholman edustalla hiljattain tavattuihin Neuvostoliiton ydinsukellusveneisiin. Neuvostoliiton edustajat eivät ole kommentoineet asiaa.

Vastaa käyttäjälle Christer Pettersson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Castro ehdolla uudeksi paaviksi

(PALAZZO REALE) Kuuban johtaja Fidel Castro suunnittelee alanvaihdosta, kertovat paikalliset viranomaiset. Tietojen mukaan Castro, 79, silmäilee radikaalia karriäärinmuutosta ja aikoo...

Close