Kategoriat
Seksivau

Paljastus: Danny edelleen elossa

(SUOSIKKILA) Jyrki Hämäläisen kirjoittama Iso D -kirja ja sen julkistamistilaisuus ovat herättäneet suurta huomiota. Seksillä ja väkivallalla mainostettu kirjaa enemmän ihmetystä on kuitenkin herättänyt fakta, jonka mukaan Ilkka ”Danny” Lipsanen on edelleen elossa.
Lööppejä seuranneet asiantuntijat pitävät Dannyn elossaolemista mahdottomana.
”Ei ole näkynyt, ei ole kuulunut, ei siis ole olemassa”, summaavat trenditietoiset Susku, Pipsa ja Noora kikattaen siiderilasien takaa.
Monet asiantuntijat pitävät myös julkisuudessa esiintyneitä kuvia Dannystä kuvamanipulaation tuloksena. Iltapäivälehdet kuitenkin kieltävät olleensa yhteydessä Adnan Hajjiin.
Lehden oraakkelipallo ei tavoittanut Dannyn henkeä kommentoimaan tapausta.

4 vastausta aiheeseen “Paljastus: Danny edelleen elossa”

Poikamiehet tarkkailevat kottaraisparvia
Kottaraisparvet ovat tänä syksynä poikamiesten erityisen kiinnostuksen kohteena, kun kottaraisen syysparvia lasketaan ympäri maan.
Syksyn toistaiseksi suurin kottaraisparvi on ollut Tampereella sunnuntaina havaittu 5 000 tipun parvi. Yli tuhannen kottaraisen kerääntymiä on kuluneella viikolla laskettu kolmessa paikassa: Turussa, Espoossa ja Mikkelissä. Havaintoja yli sadan kottaraisen parvista on tehty elokuun aikana Oulua myöten, kerrotaan Karjala-lippiksen lipan alta.
Kottaraiset kerääntyvät parviin ennen syysmuuton alkua opiskelupaikkakunnilleen. Ne ruokailevat pikaruokaravintoloissa, seurustelevat kännyköillään ja yöpyvät epämääräisissä paikoissa vanhemmiltaan salassa. Viimeistään syyskuun loppupuolella ja lokakuussa ne suuntaavat opiskelualueilleen ympäri Suomen. Suomalaisia kottaraisia talvehtii myös Britanniassa, Belgiassa ja Hollannissa.
Suomen kottaraiskanta on poikamiesten arvion mukaan lisääntynyt 1970-luvun jälkeen 50 prosenttia. Kottaraisten lisääntymisen pääsyy on ruokailun kannalta tärkeiden Mäkkäreiden ja Hesejen leviäminen jopa haja-asutusalueille.
WTF

Entä Matti Esko? Katri Helena? Virtanen Järvinen? Metallimusiikkilehti Miasman mukaan Kari Tapio on kiinnitetty comebackia tekevän helsinkiläisyhtye Stonen kitaristiksi, poikansa jäi sooloilemaan isänsä orkesteriin. Ympyrä on sulkeutunut ja ahdistunut.

Vastaa käyttäjälle Jiri Parma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Günter Grassin poliittinen menneisyys kuohuttaa

(BERLIINI) Nobel-palkitun saksalaiskirjailija Günter Grassin tekemä paljastus poliittisesta menneisyydestään on herättänyt kohua ympäri maailman. 79-vuotias Grass tunnusti lehtihaastattelussa olleensa Saksan...

Close